Punaiset 2018-2019
Vesileikki
Kesken vesileikin pari lasta kävi katselemaan seinässä liikkuvia kuvioita. Mietinnän jälkeen he totesivat siellä näkyvän kummituksia.
Siinä sitten ihmeteltiin mitä liikettä seinässä oikein näkyi. Lopulta kerroin auringon valon heijastuvan vedestä seinään ja veden liikkuessa myös kuvio liikkui. Kokeilimme myös mitä tapahtuu kuviolle, jos ikkunan eteen menee seisomaan...
Keväisten puiden askartelu
Lehtien töpötteöyä tiskiharjalla.
Valmiita taideteoksia pääsee ihastelemaan punaisten eteisessä :)
Pellekaija Pum -konsertti
Leikkivarjo jumppa
Vappujuhlat
Huhtikuun lopulla punaisissa nautittiin ihanasta ulkoilmasta ja ulkoiltiin paljon. Äitienpäiväkortit askarreltiin myös valmiiksi ja huhtikuun viimeisenä päivänä vietettiin vappujuhlia. Punaisten vappujuhlaan kuului ilmapalloja, hassuja tansseja sekä pipareita ja mehua.
Vappujuhlat saivat kuitenkin yllättävän käänteen, kun palohälyttimet alkoivat soimaan…onneksi oikeaa hätää ei ollut, vaan isojen puolella oli popcornit kärynneet :D Lähdimme kuitenkin ulos vauhdilla, vaikkei oikeaa hätää ollutkaan. Pihalla näimmekin monta palomiestä ja paloauton. Palomiehillä ei ollut kiire lähteä, jonka takia pääsimme pienelle vierailulle paloautoon. Tuli sitten paloautokin tutuksi. :)
Pääsiäis- ja kevätlauluja
Punaisissa olemme siirtyneet laulamaan lauluhetkellä pääsiäis- ja kevätaiheisia lauluja. Parissa laulussa on ollut soittimet mukana ja muissa lauluissa olemme liikkuneet laulun sanojen mukaan.
- Tässä isä pupu on
- Jäniksellä pitkät korvat
- Kanapolkka ( karvakuonon laulupurkki )
- Pikku jänö nukkuu ( Siinan taikaradio )
- Pikku Papu puutarhuri ( Pikku Papun laulut )
- Hissu hämähäkki ( Pikku Papun laulut )
- Villi polkupyörä ( Ammuu! )
Pääsiäispuuhia
Pääsiäismunia koristelimme eri värisillä silkkipapereilla. Isoimmat leikkasivat pääsiäismunan itse ja pienemmille oli valmiiksi leikatut.
Rairuohopurkit koristelimme eri värisillä tarrateipeillä. Lapset pääsivät itse laittamaan multaa ja siemeniä purkkiin sekä
lopuksi kastelemaan ne.
Viimeisempänä teimme tipuja. Lapset töpöttelivät vihreätä maalia paperille ja sapluunan poistamisen jälkeen liimasivat tipulle
silmät, nokan, jalat ja höyheniä.
Valmiita pääsiäistipuja :)
Laulupiirtämistä
Valokuvasuunnistus
Tabletilla oli otettu kuvia ryhmätilojemme tutuista paikoista esimerkiksi junaratalaatikosta, nukkarin punaisesta tuolista ja vessan lavuaarista. Lapset pääsivät suunnistamaan pienissä 2-3 lapsen ryhmissä yhdessä aikuisen kanssa. Lasten tehtävänä oli tunnistaa mitä kuvassa näkyy ja missä se sijaitsee. Kun lapset keksivät mikä on kuvassa, he menivät sen luokse ja löysivät sieltä jonkin pehmoeläimen. Yhdessä mietimme mikä eläin siinä on ja mitä se sanoo. Viimeinen rasti oli kotileikin leikkiuuni ja sieltä paljastuikin pehmolelun sijaan piparikori, josta jokainen sai yhden piparin.
Tässä rastissa oli pehmolelukoira eksynyt junalaatikkoon
Viikkojen 10 ja 11 puuhailuja
Kirkkomuskari
Keilausta
Satulintuja
Hedelmiä
Helmikuussa saimme päiväkotiin hedelmien maistelupaketin, mikä sisälsi omenia, banaaneja, appelsiineja, päärynöitä ja ananasta. Hedelmäpaketin innoittamana tutustuimme ensin hedelmiin värittämällä niistä värityskuvia. Isoimmat lapset harjoittelivat samalla myös saksien käyttöä värityskuvia leikkaamalla ja lopuksi liimasimme ne paperille.
Hedelmät maistuivat lapsille hyvin ja muutamat lapset osasivat nimetä kaikki hedelmät. Ananaksen jätimme vielä kypsymään ja maistoimme sitä myöhemmin.
Hedelmät koristavat meidän ryhmätilamme kaappeja
Tasapainoilua
Tasapainoilua erikorkuisten palojen päällä.
Aistipaloissa on erilaisia pintoja, joita olemme tunnustelleet sekä käsin että jaloin.
Patjalla pienemmät harjoittelivat kierimistä ja isommat tekivät kuperkeikkoja.
Tunneli on varsinkin pienten mieleen. Sinne on kiva mennä piiloon :)
Taikahiekkailua
Pöytäteatteri esitys
Lumisade askartelu
Vesivärillä maalaamista
Lumihiutaleiden liimausta
Valmiita taideteoksia pääsee taas ihastelemaan punaisten eteisessä.
Kalastusleikki
Lauluhetki
- Viisi lumiukkoa (Fröbelin palikat)
- Minä näin kun kettu ( Siinan taikaradio)
- Jäniksellä pitkät korvat ( laulaen ja kapuloilla soittaen)
- Lumiukkomarssi (Fröbelin palikat)
- Revontulitanssi (Karvakorvan laulupurkki)
Lopuksi lapset ovat toivoneet lempilauluja ja niitä olemme vielä yhdessä tanssineet.
Mopoilua
Tässä kuvassa mopoilijat ovat pysähtyneet stop-merkin kohdalle.
Mopojen tankkaushetki.
Vesileikkejä
Lumileikkejä
Joulupallojen askartelua
Punaisten joulukalenteri
Punaisissa on tänä vuonna muumi aiheinen joulukalenteri. Kalenteri on jouluinen maisema, johon aina välillä ilmestyy uusia muumihahmoja. Lapsista on kiva tarkkailla maisemaa ja etsiä siitä uusia asioita. Maisemassa on myös joulusukka, jossa on jokaiselle päivälle pieni jouluruno ja jokin pieni puuha. Puuhia ovat esimerkiksi joulujumppa, joulusatu, satuhieronta, joulupiparien syöminen ja joululaulun laulaminen.
Hyvää joulun odotusta kaikille, toivottaa punaisten väki!Marraskuun askarteluja
Marraskuun lopulla aloitimme joulukuusiprojektin ja lapset pääsivät maalaamaan vihreällä maalilla joulukuusta. Myöhemmin askartelemme kuusiin koristeita.
Yhtenä iltapäivänä levitimme askarteluliinan lattialle ja lapset pääsivät piirtämään liiduilla pahvilaatikoihin. Lapsista pahvilaatikoihin piirtäminen oli kivaa, kun siintä kuului vähän ääntä ja erilainen piirrustusalusta houkutteli piirtämään tavallista enemmän. Seuraavana aamuna osa lapsista pääsi jatkamaan pahvilaatikkojen koristelua liimaamalla värikkäitä teipin paloja niihin. Pahvilaatikot ovat tällä hetkellä käytössä leikissä esimerkiksi autojen tallina tai eläinten kotina.
Joulupiparien leipomista
Punaisissa leivottiin joulupipareita pienryhmissä viikolla 47. Valmiista piparitaikinasta jokainen lapsi sai oman palasen kaulittavaksi. Kaulimisen jälkeen lapsi sai valita mieluisen piparimuotin, jolla painettiin pipareita. Piparimuotteja oli paljon erilaisia muun muassa pupu, possu, kukkanen, sydän ja lasten suosikki muumipappa. Lopuksi jokainen sai syödä jäljelle jäänneen taikinan palasen. Valmiita pipareita maistettiin jo heti lounaan jälkeen. Hyviä oli!
Vesileikkejä ja konserttia
Marraskuussa viikolla 46 leikimme punaisissa vesileikkejä. Lapset innoissaan kalastivat kaloja, laskivat vettä ja leikkivät veneillä. Yhden lapsen sanoin olimme kylvyssä. Seuraavana päivänä vesileikit sitten jatkuivat ulkona lätäköissä hyppien…
Samalla viikolla pääsimme kuuntelemaan Kymi Sinfonietan järjestämää konserttia päiväkodin jumppasalissa. Konsertti sisälsi monta tuttua lasten laulua esimerkiksi Tuiki tuiki tähtönen, Postimies Pate ja Ihhahhaa. Lapset pääsivät myös osallistumaan jumpan muodossa Jos sul lysti on ja Jumppalaulu kappaleiden tahtiin.
Pelien pelailua
Tässä pelissä harjoitellaan värejä. Saman värisiä nappuloita asetetaan saman väriselle alustalle. Nappuloiden asettaminen kehittää myös hienomotoriikkaa sekä käden ja silmän yhteistyötä .
Tässä harjoitellaan hienomotoriikkaa asettelemalla värikkäitä nappuloita alustaan.
Palapelit ovat myös suosittuja! Hahmotuskyky kehittyy ja asioita voi nimetä samalla.
Tässä pelissä etsitään eläimille paria ja samalla voi muistella eläinten nimiä.
Marraskuun palloilua
Jee palloja!
"Minä pompin korkeelle"
Metsässä
Sieni askartelu
Jee, maalataan!
Osa lapsista osasi pitää toisessa kädessä sientä ja toisessa pensseliä.
Ikkunan välissä olevia valmiita sieniä on ihasteltu sisäpuolelta ja ulkopuolelta.
Pöytäteatteriesitys syksystä
Kuvassa pöytäteatterin esiintyjät.
Kirjat
Kirjastoauto tulee! Punaisten ikkunasta on hyvä katsella kirjastoauton saapumista.
Lokakuun kirjasaalis.
Leikkivarjo jumppa
Ulkoleikit
Syksy saapui
Metsäretkellä lehtiä etsimässä.
Lehtien liimaamista kontaktimuoviin.
Valmiit taideteokset koristavat ryhmätilamme maisemaseinää sekä ikkunoita. Hienoja tuli!
Syyskuun huivijumpat
Syyskuun kasvikset
Kasvisten maistelupaketti. Nam nam!
Punaiset harjoittelivat kynäotetta värittämällä tuttuja kasviksia liiduilla ja liimasivat ne sen jälkeen värilliselle paperille. Muutamat harjoittelivat myös saksien käyttöä.
Eteistä pääsi koristamaan kasviksilla painetut taideteokset. Käytimme puolikasta porkkanaa ja sipulia, joihin töpöteltiin maalia ja painettiin paperille kuva.
Punaisten puuhat elokuussa
Elokuussa lämpimät ilmat hellivät meitä ja eräänä päivänä laitoimmekin vesileikit pystyyn pihaterassille. Voi sitä ilon määrää!
Elokuussa kävimme retkellä muutaman kerran. Retkieväät maistuvat aina niin hyvältä.
Elokuussa askartelimme suloiset leppäkertut. Idea oli lähtöisin yhden lapsen mielenkiinnosta leppäkerttuja kohtaan.
Terveisiä punaisista
Toimintahetkillä ei ole jumppaa lukuun ottamatta kiinteitä päiviä. Jumppa on punaisilla maanantaisin, jolloin jumppaamme joka toinen viikko jumppasalissa ja joka toinen nukkarissa tai päiväkodin ympäristössä. Muita toimintahetkiä ovat muun muassa lauluhetki, askartelu, erilaiset retket ja leikki. Toimintatuokioita järjestämme pienryhmissä, jolloin toiminta on lapsen iän ja kehityksen mukaista.