Marraskuun puuhia!

Tekijä: Iisa
Marraskuussa olemme päässeet viettämään naamiaisia sekä nauttimaan ensilumista! Marraskuun ensimmäisellä viikolla päiväkodissa vietettiin naamiaisia. Päiväkotiin oli ilmestynyt neljä eri pistettä, joita kiersimme pienissä ryhmissä. Yksi piste oli tunnustelupiste, jossa lapset pääsivät tunnustelemaan ja arvailemaan, mitä eri purnukoista löytyy. Toinen piste oli taskulamppu piste, jossa pimeästä huoneesta etsimme kummituksen kadonneita purnukoita. Kolmannella pisteellä pääsimme suorittamaan temppurataa. Neljännellä pisteellä tanssittiin ja diskoiltiin! Herkkuina lapsille tarjoiltiin mehua ja popkornia. 



















Marraskuussa askartelimme ensimmäiset talviset taideteokset: Lumiukot! Lumiukot leikattiin ja liimattiin sokerimaalauksen päälle. Lumiukkoaskartelussa harjoittelimme leikkaamista, liimaamista ja hahmottamista. 

Sokerimaalauksen ohje: 1 osa vettä ja 2 osaa sokeria. Kiehauta/mikrota sokerivesi niin, että sokeri liukenee veteen. Anna jäähtyä. Ensin levitetään sokerivettä paperin päälle. Sen jälkeen maalataan puhtailla siveltimillä tippoja & kuvioita haluamilla väreillä ja katsotaan mitä tapahtuu. Tässä tutkimme, ihmettelmille ja pohdimme, miten ja miksi vesiväritipat leviävät sokeriveden päälle kauniina kuvioina. 


Retkillä olemme päässeet jo talvisiin tunnelmiin. Metsästä löytyi jäätä, jonka päällä oli kivaa luistella ja liukua. Pohdimme, mistä jää on oikein tullut. 





















Pulkkamäkeä, lumienkeleitä ja yhdessä tehtyjä lumiukkoja <3