Kaikenlaisia palloja

Viikko aloitettiin taas vauhdikkaasti, kun touhuttiin jälleen palloilla. Ryhmän isompien kanssa lähdettiin läheiselle nurmikentälle ja otettiin mukaan vähän kaikenlaisia palloja. Ensin potkittiin omia palloja maaliin ja harjoiteltiin pallon käsittelyä jaloilla. Syöteltiin myös palloja kaverin kanssa. Lisäksi kokeiltiin, miten iso jumppapallo käyttäytyy sitä potkaistessa. Riemua riitti kun pelattiin vähän futistakin isomman pallon kanssa. Osumatarkkuutta löytyi ainakin! Lopuksi yritettiin pitää oma puoli puhtaana häntäpalloja heittelemällä vastajoukkueen puolelle. 

Toiset pallottelivat salissa mailojen kanssa. Ilmapalloillakin pystyy tekemään kaikenlaista ja niidenkin hallitseminen voi välillä olla aika haastavaa. 

S2-ryhmässä heiteltiin vähän noppaa ja luokiteltiin sekä nimettiin erilaisia asioita. Jokainen lapsi etsi omasta kuvakorttipakastaan nopan osoittamaan ryhmään kuuluvan asian, jotka sitten yhdessä nimettiin.
Yhdessä ryhmässä lapset ovat innostuneet nyt jonkin verran kirjaimista, ja niitä tuumailtiin kuvien avulla. Lapset alkavat jo hienosti tunnistamaan kirjaimia, joita heidän omasta nimestään löytyy. 

Tiistaina ulkoilun lomassa liikuntavastaavamme Minna piti osalle porukasta pihaleikkejä. Karhu nukkuu on meidän koko talon lasten kestosuosikki ja sitä otetaan kierros toisensa perään. Vanhat perinneleikit innostavat hienosti ja niitä on tarkoitus leikkiä lasten kanssa jatkossakin. 



"Karhu nukkuu, karhu nukkuu talvipesässänsä. 
Ei ole vaaraa kellään, näin sitä leikitellään.
Karhu nukkuu, karhu nukkuu, EIPÄS NUKUKKAAN!"

Meillä käytetään arjessa paljon kuvia lasten kanssa vuorovaikutuksen tukena. Myös lauluja, loruja ja leikkejä tukee kuvien käyttö. Arvaatteko mistä laulusta tässä on kyse? 



Pihalla ollaan tehty työhommia ja lakaistu hiekkoja asvaltilta hyvällä porukalla. Ihana on ollut myös huomata, miten vilpittömästi lapset auttavat toisiaan, esimerkiksi näin antamalla kaverille keinussa vauhtia.

Värihylly jaksaa edelleen innostaa lapsia ja tällä viikolla päästiin etsimään valkoisia esineitä. Lunta ei enää onneksi ollut sisälle tuotavaksi, mutta muuten kyllä löytyi hienosti hyllyn täytettä. 

Tällä viikolla on pienryhmissä aloiteltu myös yllätysten askartelua parin viikon päästä vietettävään juhlapäivään. Näiden yllätysten tekoa jatketaan vielä ensi viikollakin ja vietellään loppuviikosta myös koko talon yhteisiä vappukarkeloita.