Viikko 6-9

Tässä kuvia pienryhmittäinen viimeisen 4 viikon askareista:

Kuut-Ryhmä

Kuiden ensimmäisessä kollaasissa on kuvia lasten tekemistä lumiukoista ja niiden askartelun eri vaiheista. Lapset ovat päässeet harjoittelemaan leikkaamiksta, liimaamista, sekä rypistelyä. Lisäksi on kuvia lasten harjoittelemista arjen taidoista, kuten kenkien punttien ja lenksujen laitosta, sekä ruualla leivän voitelusta. Hyvin on alkanut kaikkien omat taidot kehittyä. On myös kuva vapaassa leikissä piirretystä hymynaamasta lumessa, josta lapsi toivoi, että otetaan kuva. Hieno on hymy :)



Toisessa kuiden kollaasissa on lisää kuvia lumiukon aksartelusta ja sen eri vaiheista. Lisäksi on kuva lasten vapaasta leikistä, sekä kun lapset harjoittelevat syömistä haarukan ja veitsen kanssa.




Tähdet-Ryhmä

Tähtien kollaasissa on enempi kuvia vapaasta leikistä. Lapset ovat rakennelleet paljon erilaisia rakennuksia, aitauksia ja muita, sekä leikkineet muuten yhdessä. Lisäksi kollaasissa on kuva Mimistä ja Kukusta, kun kävivät esiintymässä, sekä kuva ryhmän yhteisiltä ystävänpäivä juhlista. Kuvassa leikitään koko ryhmän kesken laululeikkejä yhdessä.



Ufot-Ryhmä

Ufojen ensimmäisessä kollaasissa on pääsääntöisesti kuvia järjestetystä toiminnasta. Muutamassa kuvassa lapset rakentelevat Duplo-palikoista kuvien avulla ja sitten on myös kuvia kun Ufot harjoittelevat leikkaamista ja liimaamista, sekä eri muotoja. Kaikki tekivät hienoja hahmoja pelkistä erilaisista muodoista käyttäen omaa mielikuvitusta niiden luomisessa. Lisäksi on kuva Mimi & Kuku esityksestä, sekä Ufo poikien hienosta Duplo rakennuksesta.



Toisessa Ufojen kollaasissa on pelkästään kuvia heidän vapaan leikin aikana luoduista rakennelmista. Kuten tulikin jo mainittua, ovat kyseiset magneettipalat olleet suuressa suosiossa ja niillä on pää osin rakenneltu. Hienoja ovat kaikki :)


Pidemmin ryhmien toiminnasta on kerrottu huoltajille laitetussa Edlevo viestissä!

Ystävällisin terveisin Olivia, Hannele & Sanna