Viikko 45-48

Tässä kuvia pienryhmittäin viimeisen 4 viikon askareista:



Kuut & Tähdet Ryhmät

Kummassakin kollaasissa kummankin ryhmän tekemää toimintaa kuvissa. Ensimmäisen kollaasin kuvissa lapset harjoittelevat oman nimen kirjoittamista mallista, tekevät kuvissa tunnehahmo askarteluja ja ovat metsä retkellä pitämässä rymy-kerhoa. Lisäksi on kuva lapsista suroittamasta akuisten tekemää temppurataa. Toisessa kollaasissa on lisääkuvia rymy-kerhosta, sekä lasten askarteluja, kuten maalaamista ja hahmojen piirtelyä. Lisäksi kollaasissa on kuva lapsista harjoittelemassa ilmeitä ja eleitä peilien avulla.



Ufot-Ryhmä

Ensimmäisessä kuvakollaasissa on kuvia lasten kanssa tehdystä toiminnasta päiväkodissa. Yhdessä kuvassa lapset ovat päässeet testaamaan ja pelaamaan tabletti pelejä. Muissa kuvissa on lasten askartelemia tunnehahmoja (ilo, suru, viha), lasten kanssa käytettyjä tunnekortteja, sekä kuvien kanssa käsiteltyä keskustelua kivasta ja ei kivasta kaverista. Lisäksi kollaasissa on kuva lasten vapaan leikin aikana rakentamasta lumikelkasta. Toisessa kollaasissa on parikuvaa Ufojen käymästä tonttukoulusta.



Pidemmin ryhmien toiminnasta on kerrottu huoltajille laitetussa Edlevo viestissä!

Ystävällisin terveisin Olivia, Hannele & Sanna