Helmikuu 2025

Tammikuussa alkanut innostus kotileikkiin ja etenkin vauvojen hoitamiseen jatkui myös helmikuussa. Oli kiva, että saatiin ryhmään lisää nukkevauvoja, leikkikeittiö sekä nukenrattaat, joita on työnnelty ahkerasti. Samalla on harjoiteltu oman vuoron odottamista, kun rattaita on pystynyt työntelemään vain yksi lapsi kerrallaan.

Ystävänpäivä askarteluna painoimme kauniita punaisia sydämiä kartongille. Ystävänpäivänä tanssimme ja lauloimme perjantai tanssien yhteydessä, ja saatoimme vähän herkutella myös pipareilla.

Helmikuussa juhlimme syntymäpäiviä, onnea vielä sankarille! Kyllä oli mahtava meno lauluhetkellä, kun kaikki lapset osallistuivat innokkaasti lauluihin.

Aloitimme helmikuussa myös talvipuu -askartelut: ensin piirrettiin jokaisen lapsen käden kuva ruskealle paperille, josta tuli puun runko, sitten maalasimme sinisellä vesivärillä upean taustan paperille, jonka jälkeen vielä liimasimme puunrungon paperille ja töpsöttelimme kuplamuovilla valkoista lunta puun oksien peitoksi.

Omatoimisuusharjoitukset ovat jatkuneet päivittäin pukemisen, riisumisen, ruokailujen ja wc toimintojen yhteydessä. Myös Minimoven helmikuun teemoja ryömimistä ja pyörimistä on tullut treenattua päivittäin, enemmän tai vähemmän.