Kuvagalleria

Metsäviikot

Kuvakollaasi jossa kuva laavukankaasta, rattaista täynnä retkitavaraa, kuvakortti roikkumassa puussa, lorukortit maassa, istutettu taimi, kuva herkkuretkeltä.
R3 siirsi 1.6.-12.6. välillä kaiken toiminnan metsään❤️🌲

Metsässä loruiltiin, luettiin kirjoja, tehtiin havainnointitehtäviä, leikittiin, tutkittiin, askarreltiin ja jumpattiin. Toukokuun aikana olimme esikasvattaneet männyn taimet. Saimme kaupungilta luvan istuttaa taimet metsäretkipaikalle. Kokosimme laavukankaan päivittäin, jotta saimme varjoisan taukopaikan. Kuvassa näkyvän Lehti -sammakon suussa oli päivittäin vihje tulevasta toiminnasta.

Kevätjuhla

Kuvakollaasi, jossa on kuvia päiväkodin koristellusta pihasta.
Vietimme kevätjuhlia Rauhalan päiväkodin pihalla. Ryhmät olivat valmistelleet esityksiä yleisölle, jonka jälkeen viskarit kukitettiin.

Ihanaa lomaa kaikille!

Rauhalan uutiset - digilehden julkistustilaisuus

Helmikuussa vietetty Digitaitoviikko
innosti niin Rauhalan päiväkodin lapsia,
kuin aikuisiakin. Rauhalan uutiset digilehti sai
alkunsa innostuksesta, halusta kokeilla
uutta sekä kiinnostuksesta
kokeiluluontoista talon yhteistä projektia
kohtaan.
Digitaitoviikon aikana sekä sen ympärillä
pääsimme kokeilemaan monia erilaisia
työtapoja, harjoittelimme sadutusta,
äänestimme asioista sekä harjoittelimme
uusia asioita leikin ja projektien kautta.
Samalla katse on jo huhtikuussa
vietettävässä lukuviikossa, jota kohti
kuljimme digilehden myötä.

Lehteä tehdessä digitaitojen lisäksi
suurena tavoitteena oli lasten
osallisuuden tukeminen. Lapset ovat
päässeet vaikuttamaan toimintaan sekä
lehden sisältöihin. Näin lehteen on
syntynyt juuri niitä lasten näköisiä
tarinoita, ajatuksia ja oivalluksia. Projektin
aikana lapset oppivat
arvokkaita yhteistyötaitoja.

Marraskuu 2025

Muoviset dinosauruslelut vesilätäkössä
Marraskuussa on ulkoiltu ja retkeilty sateisessa säässä. Kastelukannut ovat olleet kovassa käytössä. Myös dinot pääsivät peseytymään!

Marraskuu 2025

Porkkanankuvia hulavanteen sisällä
Jekku-jänön seikkailuviikkoa vietettiin 3. - 7.11.2025. Vuoden 2025 Seikkailuviikon teemana on liikuttavat tunnetaidot. Jekku-jänön varhaiskasvatuspäivään mahtuu monenlaisia tunteita. Kaikki tunteet ovat tärkeitä, mutta joskus ne voivat olla niin suuria, että niiden kanssa on vaikea olla. Seikkailuviikolla jokaisena päivänä käsiteltiin eri tunnetta Jekun kirjeen avulla. Perjantaina vietimme talon yhteistä Jekku Jänön pihatapahtumaa, jossa leikimme puput ja ketut leikkiä.