Tähän raatiin osallistui nuorempaa väkeä, kolme- ja neljävuotiaita, kun eskareilla ja viiskareilla sattui olemaan muuta ohjelmaa. Pari Pikku-Otsoakin oli tällä kertaa mukana.

Lähimetsän asukkaat, talitiainen ja rusakko, olisi tarkoitus tavata; kuunnella lumisessa metsässä onko talitintti kotosalla ja nähdäänkö jälkeäkään rusakosta. Kuvista kyllä hienosti tunnistettiin molemmat.

Eipä kuultu talitiaisen laulua, mutta ihailtiin sen sijaan taivaalta hiljaa satelevaa lunta. Kun ei talitintti laulanut meille niin mepä lauloimme sitten sille! Soittimia ei ollut mukana, mutta onneksi mukana oli lapioita joilla kaivoimme lunta ja löysimme mainioita keppejä rytmikapuloiksi. ”Talitintti ja talipakka” oli tuttu laulu ja metsän omat rytmisoittimet soivat hienosti.

No entä rusakon jäljet? Ei näkynyt jälkeäkään rusakostakaan vastasataneessa lumessa. Kokeiltiin siis itse tehdä rusakon jälkiä hyppimällä yhdellä ja kahdella jalalla. Aika hienoja hyppyjä tuli rusakon malliin: yksi, yksi, kaksi. Yksi, yksi, kaksi.

Koitettiin etsiä jälkiä rusakosta myös kaivamalla lunta uudestaan lapioilla. Monenlaisia aarteita kyllä löysimme: oksia, käpyjä, mustikanvarpuja.

Koska rusakko-jänöäkään ei näkynyt, lauloimme myös sille: laulu ”Huu sai sai” sai meidät piiloutumaan pieneen kyykkyyn ja sitten pomppimaan hurjasti.

Kaikkein hauskinta taisi olla kuitenkin olla lumisten puiden ravistelu, kun kevyttä lunta humpsahteli päälle.

Raadin ideana oli eläytyä metsän asukkaisiin talitiaiseen ja rusakkoon, sekä aistia ja kokea talvista metsää monella eri tavalla mukana olevien lasten ikä huomioiden.
Raadin veti Jenni