Mesikämmenet 7.9.-11.9.

TIISTAI

Siniset 🔵
Lauluhetki
1. Pikkuiset kultakalat
2. 5 pientä sammakkoa
3. Taputan, taputan käsilläni taputan
4. Harakkaloru
5. Hiivi hiljaa varpailla, hiivi kissan tassuilla
6. Loppulaulu, Soittorasia 🌟


Punaiset 🔴
Aloitimme syksyisen puu askartelun. Piirsimme ensin oman käden ruskealle paperille ja sitten leikkasimme sen. Omasta kädestä tulee puun runko. Kaikki olivat todella innokkaita askartelusta!


Keltaiset 🟡
Testailtin motorisia perustaitoja salissa: keskilinjan ylitystä, tasapainoa, hyppäämistä, kiipeämistä ja pallonheittoa.


KESKIVIIKKO

Koko talon yhteinen Paukepiiri oli pihalla ja tästä on oma päivitys Yhteisissä tapahtumissa tulossa.


TORSTAI

Viiskarit 5️⃣
Bussiretki Merikeskus Vellamoon. Tästä tulossa yhteinen päivitys Pandojen kanssa Yhteisissä tapahtumissa.


Vintiöt ⭐️
Lähdettiin Vihreän lipun tämän toimintakauden vesiteeman maskottimme Hauska-Hauen johdolla metsään harjoittelemaan matematiikkaa. Hauki oli innoissaan lätäköistä, muttei hypännyt uimaan, vaikka lapset sitä jännittivät. Harjoiteltiin käsitteitä, lukumääriä 1-3 ja muotoja! Hauska-hauki kannusti innokkaita oppijoita. Muodoista onnistuttiin siinä määrin, että vielä ennen lounasta tehtiin neiliöitä ja kolmioita jäätelötikuista. Hauki kannusti taitavia Vintiöitä sohvalta ⭐️

PERJANTAI

Siniset 🔵 , punaiset 🔴 ja keltaiset 🟡 viettivät liikunnallisia Kehokekkereitä ulkona. Katso kuvia ja tunnelmia Yhteiset -tapahtumat osiosta.

Tällä viikolla on lapset ovat tehneet vihannes- ja juuresmaata vanhasta kenkälaatikosta 🫜


LIIKUNNALLISET VESSASIIRTYMÄT
-Liikunta ratoja sekä ryömimistä, konttaamista, varpaillaan kävelyä ja pomppimisia


VIIKON LEIKIT
-rakenteluja
-kotileikkiä
-barbileikit
-autoleikit
-rakenteluja magneettipaloilla

Kommentit

Kirjaudu sisään lisätäksesi tähän kommentin