Eläinten ystävien viikko 7

Maanantaina ennen aamupalaa Aurora, Aleks ja Silja alustivat Sarin kanssa pullataikinan, josta Metsäetsivät leipoivat meille laskiaispullia jälkiruuaksi. Sen jälkeen eo1 eli Karhunpennut tulivat päiväkodille. Ensin leikimme Karhu nukkuu -leikkiä lajikorttien avulla ja sen jälkeen yritimme löytää kaikki 51 lajikorttia lähimetsästä. Aina kun lajikortti löytyi, piti laskea eläimen jalkojen lukumäärä ja lajitella oikeaan paikkaan. Osan lajikorttien eläimistä tunnisti helposti, mutta osa oli ihan outoja.

Tiistaina Väinö ja Aurora pääsivät Marjun kanssa Vihreän lipun raatiin ja me muut leikimme pihalla. Juttelimme myös ystävyydestä.

Keskiviikkona pääsimme sitten kaikki Mesikämmenet yhdessä kokeilemaan Vihreän lipun raadin tehtäviä.
Metsä on ystävämme! Halusimme puita ja kerroimme niille salaisuuksia. Leikimme ystävien kanssa liinalaulun ja kuulimme Puutarinan.

Torstaina olikin vuorossa odotettu Pikku Papun Orkesterin konsertti. Kuvia löytyy Pedanetistä päiväkodin Yhteiset tapahtumat -kansiosta.

Vasta perjantaina pääsimme lähimetsään laskiaismäkeen. Liu lau laskiaista, pitkiä pellava! Lämmin glögi oli hyvää ulkona.