Mesikämmenten viikko 23
Alkuviikolla olemme leikkineet niin kesäsateessa kuin kesäauringossakin. Valmistelut tiistaista Vihreän lipun 10-vuotisjuhlaa varten ovat osallistaneet myös lapsia.
Tiistaina juhla-aika koitti! Rutkasti juhlakuvia ja -tunnelmia löydät Vihreän lippu -otsikon alta.
Keskiviikkona lähdettiin metsään! Lapset saivat päättää minne ja heidän toiveestaan leikki täytti valtaosan ajasta. Kalliorailot houkuttelivat uumeniinsa ja kiipeilyharjoituksia tehtiin.
Pienryhmissä tutustuttiin voikukkien ja veden avulla luonnon tarjoamaan kemialliseen reaktioon: voikukan lenninhaituvien vedenpitävyyteen. Se jaksoi ihmetyttää, että voikukan haituvat muodostivat vedessä ollessaan vesikuplan siemenkotiensa ympärille. Kun kukan nosti vedestä pois, se näytti täysin kuivalta. Niin nokkela on luonto - voikukan siemenet säilyvät säässä kuin säässä lentokykyisinä.
Lopuksi nautittiin metsäidyllistä vielä lukuympäristönä ja oppien kasveista lisää. Pelastimme myös luontoa keräämällä pussillisen roskia ja muutaman tölkin kierrätettäväksi.
Torstaina lähdettiin rymyämään metsän lävitse!
🍀 juostiin
🍀 kontattiin
🍀 peruutettiin konttaamalla
🍀 loikittiin
🍀 käveltiin kaverin kanssa kolmijalkaisena
🍀 ohjeistettiin kaveria, joka ei nähnyt eteensä
🍀 kierittiin mäkeä alas
Ehdittiin katsoa ennen lounasta vielä Haituvainen-kirjaa, jonka tarinan lapset pääsivät itse kertomaan: voikukan haituvaisen matka katukivetyksen rakoon kasvamaan äiti-voikukan luota ei ollut helppo, mutta loppu oli onnellinen.
Perjantaina lähdettiin metsään askartelemaan ötökkä- ja hyönteisystäviämme 🐛🐝🪱🦋 Tarvittiin keppi, liimaa ja lankaa - niiden avulla eläinystäviä alkoi syntyä.
Askartelujen välillä pelattiin metsä-ristinollaa, hypeltiin kiviltä ja innostuttiin kepeistä.
VIIKON LEIKIT
🌿 magneettileikit
🌿 pöytäpelit
🌿 Jokipuisto-leikki pehmoeläinten kanssa
🌿 pikkuautoleikki
🌿 kotileikki keittöaskareineen