Lakkojen viikko 2 ❄️💙❄️
Uusi vuosi toi taas lumen ja valon ❄️
Tiistaina ❄️
Lumen riemusta nautimme pihalla ja ehdimme sisälläkin leikkiä.
Keskiviikkona ❄️
Lakat taapersivat uppohangessa metsäretkelle. Satoi kunnon suuria hiutaleita, rättejä suorastaan. Lumikiipeily puussa olikin kivaa, vaikka yksi kiipeilijöitä humpsahtikin lumeen. Nauratti vaan neitosta. Metsäleikkien jälkeen lapset halusivat vielä leiksalle. Ulkona mäenlasku luisti ja lumileikit maistuivat.
Torstaina ❄️
Ulkona keinuttiin ja leikittiin koiraleikkiä. Ihmeteltiin hiekoitustraktoria, mikä ei pystynytkään tekemään työtään, kun hiekoitushärveli oli jäässä.
Salissa tasapainoilimme, heitimme tarkkuutta ja hypimme eri tavoin, heittelimme kuperkeikkoja ja hernepusseja ja leikimme jäähippaa sekä hyppäsimme narua.
Perjantaina ❄️
Harjoittelimme numeroita ja noppaa heittämällä teimme yhteenlaskutehtäviä, jotka sitten laskettuamme toteutimme puukiekoilla tulostorneiksi. Ehdimme leikkiäkin sisällä rauhassa.
Leikeissä sisällä on ollut eläinleikejä, koiria ja kissoja sekä magneettipaloilla ja dubloilla rakentelua. Hippasilla on oltu ja rakennettu marjoja.