Lakkojen viikko 14 🌲☘️🌞☘️🌲
Maanantaina askartelimme hienot Mörrimöykkypääsiäisruohopurkit ja kylvimme rairuohon niihin. Pääsiäisenä on kasvanut jo mahtavat hiukset olennoillemme!
Tiistaina 1.4.aprillipäivänä pääsimme viiskarit viimeinkin jäähallille luistelemaan. Kävelimme ja matkasimme bussilla kina yhdessä Pandojen kera. Kuukausi sitten olimme jo matkalla bussille, kun tuli soitto että jäät olivat hallista sulaneet, emmekä päässeetkään. Oi riemua nyt, vaikka mukkelismakkelis-kaatuiluakin tapahtui. Ohjaaja veti hienot luistelutreenit. Monenlaista juttua harjoiteltiin, kävelyä, liukua, jarrutusta ja kaatumistakin. Tästä retkestä voi kuvia ja tunnelmia ihailla Yhteisistä tapahtumista.
Tällä viikolla kevät eteni harppauksin. Kaikenlaista uutta olemme havainneet, ötökät ovat kömpineet horroksestaan eloon, kärpäset ja kimalaiset pörräilevät jo. Muurahaispesässä on vipinää. Sitruunaperhonenkin on nähty pihalla.
Taas voi kaivella hiekkalinnoja ja vuoria ja jokia hiekkalaatikolla. On saatu talven jälkeen pyöräilläkin kevään riemussa.
Torstaina Marjun ja Annan mukana Vihreän lipun raatiin läksi neljä lasta kevään merkkejä ihmettelemään. Siitä ilosta voi kuvia ja tarinaa lukea Vihreälippu osiosta, kunhan sinne saadaan ne laitettua.
Perjantaina kaikki pääsivät metsään kuvailemaan kevään ihanuutta ja leikkimään ja laulamaan kevätleikkejä.