Kantarellien viikko 5
TIISTAINA
lauleltiin talvisella lauluhetkellä:
- Talitintti hakkaa jäistä talipakkaa, rytmikapulat mukana
- Luminen maa, valkoiset huivit mukana lumena toimien
- Laulavan kynän lumiukko, piirrettiin sormella ilmaan ja sen jälkeen kaverin selkään
- Viisi lumiukkoa -loru, lapset näyttivät kädellä lumiukkojen määrän
- Lumiukot marssivat, eri tyyleillä liikuskeltiin laulaen
- loppurentoutuksena lapset makasivat vatsallaan pitkänä purona ja aikuiset maalasivat siveltimillä virtaavan puron liikettä lasten selkään.
KESKIVIIKKONA
päästiin Kehokekkereissä leikkimään koiran kouluttajia. Ilmapallot toimivat koiria ja heitä kouluttajat ohjastivat läpi haastavan agility-radan. Tämä oli kaikkien mielestä tosi hauskaa, vaikka vettä satoikin.
TORSTAINA
Yöllä pihalle oli tullut valtava vesilammikko, jossa olisi ollut hauska leikkiä. Imuauto kävi kuitenkin imemässä kaikki vedet pois. Sitä olikin tosi mielenkiintoista seurata.
PERJANTAINA
Leikittiin pitkään ulkona leudossa, sateettomassa säässä.
Synttäreiden lisäksi vietettiin Petra-opiskelijamme läksiäisiä. Lapset ovat tykänneet Petrasta kovin ja hän saikin monta lämmintä ja pitkää halausta koulun penkille mukaan vietäväksi.
Vessaan ollaan siirrytty taas viikon aikana erilaisilla, lapsia inspiroivilla liikkumatyyleillä.
VIIKON LEIKIT
🏥 eläinlääkärileikki
🔨 nakutteluhommia
🎴 Uno-peliä
🪣 hiekkakakkujen valmistamista