Kantarellien viikko 42

🌧️ MAANANTAI

Maanantaina varhaiskasvatuksen kuraattori Tarja Tissari kävi ryhmässämme käyden läpi kaveritaitoja.

🍪 TIISTAI

Tiistaina ruvettiin Leipuri Hiivoiksi ja leivottiin kaurapipareita isovanhempien iloksi.

🧸 KESKIVIIKKO

Keskiviikkona vietettiin koko talon yhteistä Sikin Sokin -päivää eli leikittiin missä sattuu erilaisissa kokoonpanoissa. Ulkoillakin ehdittiin.
Ennen ruokaa oli vielä nukketeatteria, jossa oli tarinan metsäneläimistä, syyspuuhista ja kaverin puolustamisesta, kun teatterin vastaava joutui muihin tehtäviin. Marju kysyi haluaisiko joku kokeilla nukketeatteria, jolloin kaksi lasta tulivat esittämään ketulla, kanalla, sammakolla ja siilillä oman keksimänsä tarinan.

💝 TORSTAI

Torstaina Anna piti lapsille tunnetaitohetket Variksen johdolla.

❤️ PERJANTAI

Perjantaina ihanat isovanhemmat ja vanhemmat tulivat kylään! Tunnelmia ja kuvia lÜydät omasta julkaistaan.

Tällä viikolla olemme myÜs uppoutuneet Sadun viikon kunniaksi tarinoiden maailmaan eri tavoin.

🧸 VIIKON LEIKIT

Saimme tällä viikolla uusia leluja, jotka ovat tuottaneet meille paljon iloa!