Kantarellien viikko 40
🎶 MAANANTAI 🎶
Lauluhetkellä hauskoja ötökkätunnelmia:
🐞 "Lennä lennä leppäkerttu" - tuttu kestosuosikki
🐞 "Leppäkerttu moi!" -laulussa myös muita ötököitä: sarvijaakko, herhiläinen, ampiainen, heinäsirkka ja neitoperho
🐜 Soitinsatu "Muurahaisten aamumarssi"
🐜 Tuttu kortta kuljettava "Muura-muurahainen"
🌳 TIISTAI 🌳
Arkiseikkailu-hengessä siirryimme hyppien ja loikkien metsään. Kiveltä kivelle hyppien, puunrungon päällä tasapainoillen päästiin perille.
Mustikoita löytyi vielä, ei kuitenkaan kovin paljoa enää. Roskiakin keräilimme ja kiipeilimme innolla. Takaisin päiväkodille siirryttiin mennen oksien alitse ja hyppien kivien ylitse.
🐦 KESKIVIIKKO 🐦
Annan tunnetaitojen opettaja Varis palasi pitkältä lomaltaan.
Juttelimme tunteista ja siitä, kuinka kaikki tunteet kuuluvat elämään. On vain tunteita, missä ei ole hyvä olla itsellä eikä toisellakaan, jos sen tunteen purkaa kaveriin. Mietimme mitä voisi tehdä, kun on vaikka tosi vihainen. Mitä taas ylivirittyneisyys tarkoittaa, mikä on tunteen nimi, kun kierrokset on kovilla?
Ulkona liikuttiin vähän erilaisten välineiden innoittamana, kuvat puhukoon puolestaan.
Anna oli piirtänyt ihanat variksen tunnekuvat, mistä lapset loistavasti löysivät oikeat tunteet.
🍁 TORSTAI ja PERJANTAI 🍁
Torstaina muutama Mesikämmen pääsi mukaan Vihreän lipun raatiin metsään. Raadin tunnelmia löydät Vihreä lippu -otsikon alta.
Muutoin loppuviikolla keskityimme leikkiin ulkona ja sisällä.
🧸 VIIKON LEIKIT 🧸
- liikuntaleikkejä ulkona
- autoilla huristelua, pyörillä hurjastelua
- dinoleikkejä
- paloautoleikkejä
- lääkärileikkejä
-muovailua