Eläinten ystävien viikko 6
Maanantaina vietimme Runebergin päivää leipomalla Runebergin torttuja. Hienosti homma sujui ja herkulliset tortut saatiin jälkiruoaksi.
Tiistaina kävimme tammikuun puun kimppuun eli pistelimme tammelehtiä. Yhdellä pistely kerralla syntyi neljä tammenlehteä.
Keskiviikkona piirsimme hassuja lumiukkoja. Nopan silmäluku kertoi mitä lumiukolle tuli piirtää. Ennen lounasta laulupiirsimme vielä lumiukkoja kaverin selkään.
Torstaina Annan kanssa juttelimme tunteista Fanni-korttien avulla ja lopuksi vielä tanssimme mm. iloisesti, vihaisesti, pelokkaasti ja surullisesti.
Perjantaina lauloimme yhdessä Metsä etsivien kanssa. Kuvia lauluhetkestä on Metsäetsivien julkaisussa.