Heipä hei

Tekijä: Anu Nissinen
Muutaman viikon tauon jäljeen kerromme mitä olemme viime viikkoina puuhastelleet.

Maanantaisin jumppaamme,aina yhtä mukavaa puuhaa.Kuvasimme temppuradan touhuja ipadille josta saimme lasten kanssa katseltua jälkeenpäin mitä kukakin touhusi.

Talvi aiheisia askarteluja olemme myös tehneet.Kuplamuovi painantaa ja igluja.Molemmat nähtävissä osastossamme,tervetuloa ihastelemaan talvi taidetta.


Olemme myös leiponeet muutamana viikkona.Kaikki innokkaana vatkaamassa ja hämmentämässä 😀 Herkuttelimme pannarilla ja mustikka muffinsseilla.


Viikolla 6 vietimme mediatietoviikkoa.
Viikon aloitimme pikkukakkosen lasten konsertilla jonka katsoimme tykillä jumppasalin seinältä, laulaen ja tanssien.

Valokuva suunnistimme myös sisällä.Paikat oli valokuvattu padille ja suunnistimme sinne mistä kuva oli otettu,siellä meitä odotti kulkuneuvokuva.Hauskaa puuhaa.

Harjoittelimme myös muistipelin pelaamista padiltä.Pelasimme muutaman lapsen ryhmissä kerrallaan.


Lapset saivat myös itse päättää ja kuvata lempipuuhaansa/leikkiä tai paikkaa päiväkodissa.Valokuvat lisättiin kansioon.

Tutkimme lasten kanssa myös pedanettiä ja palautamme mieliin mitä olemme puuhastelleet.

Kuvasimme myös videokuvaa aamupiiristä, lauluhetkeltä ja leikkituokiolta.Lapset tykkäävät katsoa näitä videoita todella paljon.

Viikko päätettiin Kaapo elokuvaan(myös tykillä heijastettiin seinään) ja diskoiltiin elokuvan päätteeksi koko porukalla.
MUKAVA MEDIAVIIKKO TAKANA👍

Kommentit

Kirjaudu sisään lisätäksesi tähän kommentin