Toimintakausi 2022 - 2023

Tähän kesäkuun 2. Päivään perjantaina päättyi tämän Maahisten ryhmän kausi. Ensi maanantaina eskarit tulevat päiväkodille ja ryhmän rakenne vähän muuttuu sekä lapsia lähtee jo lomille. Maahisissa on touhuttu paljon ja kaikkea kivaa 🤩

Olemme opetelleet toisen kunnioittamista ja kohteliaita tapoja.

Olemme retkeilleet luonnossa ja opetelleet nauttimaan ja kunnioittamaan luontoa.

Ryhmässä on korostettu itsensä ilmaisemista. Olemme varanneet aikaa ja rauhaa lasten keskusteluille. Ja toteuttaneet sanallisten ilmaisun projekteina mm. nukketeatteriesitykset ja Maahisten saduttaman kirjan.

Emme ole unohtaneet kädentaitoja, liikuntaa ja motoriikan harjoitteita. Olemme tutustuneet monipuolisesti musiikkiin.

Matemaattisia taitoja, kielellistä tietoisuutta ja esim tavuttamista olemme tehneet päivittäin erilaisissa arjen siirtymätilanteissa. Ryhmässä on luettu paljon, osa kirjoista vaatii jo pidempääkin keskittymistä. Kirjoja on elävöitetty tutustumalla kirjan hahmoihin kuvin ja tietoa etsimällä.


Lapset ovat saaneet itse vaikuttaa paljon oppimisympäristöömme ja toimintaamme. He ovat äänestäneet useasti ja monin erilaisin tavoin esim ryhmän leluista, luettavista kirjoista ja lauluista.

Maahisten ryhmässä tärkeimpänä on pidetty lasten Oman arvontunnon nostamista ja itseensä luottamista sekä me henkeä.

Keijun etsintää

Lila keiju oli ihastunut päiväkodin pihalla kasvavaan kauniisti kukkivaan puuhun ja siksi se ei ollut tarkkana reitissään. Hän halusi oppia etsimään ja löytämään.
Lisäksi hän halusi oppia leikkimään muiden kanssa ➡️hänellä oli paha tapa lipsautella asioita jotka saivat muut pahoittamaan mielensä.

Ja Maahisethan opettivat keijua mielellään 🤩

Vuonna 2018 syntyneiden retki kirjastolle

🚍 menimme bussilla nro 2
Kirjastossa näimme
taidetta
Satuhuoneen seinillä Pomenia kuvia
Luimme itse useita kirjoja
Ja yhdessä yhden Pomenia kirjan
Kirjastossa sai osallistua arvontaan. Osallistuimme siihen ryhmänä, ja jos joku haluaa siihen voi osallistua myös oman perheen kanssa.

Musiikkia

Salla esitteli meille saksofonin.
Betsy kitaran.
Ja Salla säesti meille pianolla tutun laulun revontulitanssi.
Saimme kokeilla kitaraa 🎸

Tehtäväpajat

Palapeli, napitus, vetoketjun laitto, helmien pujotus, piirtäminen mallista, väritys ja leikkaaminen viivaa pitkin.

Puurojuhla 😃

Puuro tarjoilun jälkeen lauloimme koko päiväkodin voimin
🧑🏻‍🎄 tonttulan aamujumppa
🐰 pikku jänö nukkuu
⭐️ Tuiki tuiki tähtönen
🎅🏻🤶🏻 Miltä tuntuu tontusta

Kilpisen kentällä ja leikkikentällä

Kentällä:
Olimme kettu paljonko kello on
Banaanihippaa
Ja halukkaat pelasivat palloa
Leikkikentällä mm. kiipeilimme ja moni rohkaisi itsensä kiipeämään korkeammalle kuin aiemmin ja laskemaan ns. Palomiehen putkesta

Maahiset syksyllä 2022

Syksyllä 2022 Maahisissa on 4- ja 5-vuotiaita lapsia.

Toimimme kolmessa pienryhmässä suurimman osan viikosta, joinakin päivinä retkeilemme, liikumme tai musisoimme koko ryhmän voimin.

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä