Tuutelien touhuiluja 12-16.3.2018

MAANANTAINA Leikkihetkessä leikittiin omilla leluilla. Rakennettiin puupalikoista rappusia linnaan ja korkeita torneja. Omia leluja oli paikalla Nasu, Imukettu, poliisiauto ja kissa.
Nallekerhossa kerrattiin värejä ja vaatteita. Sen lisäksi etsittiin samanlaisia tekemisen kuvia ja laitettiin niitä päällekkäin.
Suomipiirissä jumpattiin jäniksen kanssa. Laulettiin ja soitettiin kapuloita Jäniksellä pitkät korvat. Heitettiin noppaa ja hypittiin nopan lukumääriä. Lumiukko tuli mukaan myös ja tanssittiin Lumiukko jumppa.

TIISTAINA ulkoiltiin sateisessa säässä. Kaikki sadevaatteet päälle, mutta silti oltiin aika märkiä, kun tultiin sisään.
Ilmapallot lauloivat lauluhetkellä Autot vanhanaikaiset ja Lentäjäkirppu. Mukana lauluhetkessä oli rytmimunat ja niitä soitettiin molemmissa lauluissa.
Makeat ja Prinsessat lauloivat Viidakossa hämärässä, Traktorilla ajelen, Pikku jänö nukkuu ja Lumiukko hah-hah-haa.

KESKIVIIKKONA Ilmapallot maalasivat sormiväreillä rairuohopurkkiin pääsiäismunan. Väreiksi valittiin sininen ja punainen. Aikuinen liimasi lopuksi purkkiin vihreää foliota.
Makeat piirsivät isolle liitutaululle ja lukivat kirjaston kirjoja.
Prinsessat askartelivat myös rairuohopurkin. Askartelussa käytettiin vihreää paperia, höyheniä ja väritettiin pääsiäismuna mikä liimattiin purkkiin.

TORSTAINA Ilmapallot jumppasivat isolla sinisellä jumppapallolla, leikkivät autoilla ja rakentelivat legoja.
Makeat askartelivat raeruohopurkin.
Prinsessat piirsivät isolle liitutaululle ja lukivat kirjaston kirjoja.


PERJANTAINA osa lapsista ulkoili. Aurinko paistoi mutta tuuli oli kylmää. Ennen ruokaa vietettiin 3-vuotis synttärit. Sankarilla oli kaunis prinsessamekko ja taikasauva. Laululaatikosta hän valitsi laulut Pikku jänö nukkuu, Viisi pientä ankkaa ja Tiheässä pimeässä.


Oikein ihanaa ja aurinkoista viikonloppua kaikille !

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä