Pöytäteatteria ja koko talon jumppaa<3


Viikko aloitettiin leikkipäivällä ja pöytäteatterilla :) Pöytäteatterissa esiintyi sammakko, ankka ja koira. 


Kotileikin siirtäminen eteiseen on tuonut uutta intoa kotileikkiin<3


Kokotalon jumpassa oli vuorossa samanlaisen kuvan etsintää koko pihalta.
Ennen sitä lämmiteltiin:
-Jekku jänön pomput- laulun mukana ja
-Lillin hauskan taukojumpan kanssa.


Hienosti lapset jaksoivat etsiä pareja ja innoissaan tultiin hakemaan uutta korttia :) Tätä täytyy ottaa tätä useammin!


Metsäretken yhteydessä luettiin kirjoja pienryhmissä, jonka jälkeen kävimme leikkimään :) Kirjoissa nimetään paljon asioita ja hienosti lapset osaavat kertoa mitä siellä esiintyy:)


Kalastuspelin pelaamista<3
Punaiset ja siniset pelasivat hedelmätarha peliä. Opeteltiin oman vuoron odottamista, värejä ja hedelmiä :)


Keltaiset tekivät muotopalalaatikoita. Hienosti sujui <3


Perjantaina laulettiin koko ryhmän kanssa laulupuun lauluja. Lasten lemppari on tällähetkellä hauki ui- laulu. jossa heilutellaan kaloja. :)

Viikon päätteeksi juhlittiin yhden lapsen synttäreitä ja laulettiin onnittelulaulu :)

MUKAVAA VIIKONLOPPUA! <3