19.-22.11.2024


❄️🌨☂️💧

Selkeästi jo talvea odotellaan. Keinut ovat lähteneet talvisäilöön. Vähän kun muuttolinnut, ne palaavat taas keväällä.

Pihalta löytyy onneksi tekemistä traktori- ja kuorma-autokuskeille. 

Säät vaihtelevat ja toisinaan on vaikeaa miettiä, mitä lapsille puetaan päälle. 
Vaihtoehtoja on hyvä olla lokerossa ja jotain välivaatetta jota lisätä, jos päivän aikana säät kylmenevät.
Olisihan se mukavaa jos saisimme pian lunta!



Nytpä meillä on jänniä uutisia!
Robotti on oppinut puhumaan!
Se kannustaa ja kehottaa lapsia olemaan ruokapöydässä hienosti!
Tämä on motivoinut rauhallisempiin ruokailuhetkiin. Varmasti Robotin kommentit kannustaa lapsia jatkossa, myös maistelemaan uusia ruokia.
Lapset palkitsivat robotin antamalla sille ruokia!



Joulukin on jo melkein nurkan takana! Kokeilimme Norppa-ryhmän kanssa sadutusta. Lapsi kertoo kuvasta ja aikuinen kirjaa lapsen kertoman tarinan. Se sujui hienosti!
Kuvassa oli tonttuja ja heidän tunteita joulupuuhien lomassa.
Lapset selittivät miksi joku tonttu on iloinen tai surullinen. Surkea ilme johtui lasten tarinoissa siitä, että kaveri oli käyttäytynyt höpösti ja tönäissyt tai kohdellut huonosti toista.
Näitä asioita me olemme viime aikoina käyty lasten kanssa läpi.


Tiistai iltapäivän rentoutushetki.


Sammakot olivat Halinallen pottakoulussa. Titi-nallen pottapolkkaa tanssittiin ja lapset osasivat tanssiliikkeet hienosti!

Kielinupun Nallen pukemislaulun tahdissa nimettiin ja puettiin vaatteet nallelle.


Lumimaalauksia.

Keskiviikoksi luvattiin lumimyrskyä, mutta meille se tuli vesisateena.
Ei haittaa! Meillä lumi satoi töpötellen paperille. Lähes koko ryhmä ehti lunta maalaamaan ja lopuksi ripoteltiin kimalletta.
Erilaisia maalausvälineitä oli käytössä. 


Päiväpiiri alkaa Hyvätuuli laululla. Ennen sitä olemme vähän jumpanneet ja kehonosia on nimetty.
Tässä ohjeena on laita käsi olkapäälle ja toinen käsi toiselle olkapäälle. Halaa itseäsi ja sano: Oot hyvä tyyppi!

Taitavasti onnistui!

Karhuperheen saarelle on tullut talvista ilmettä. Karhut ovat sisällä talossaan ja vene on laitettu talviteloille.
Keskiviikkona soitimme triangelia. Lauluina oli Pilvi pieni pehmoinen ja Kielinupun talvilaulu.
Talvilaulussa kerrotaan siitä kuinka karhut menevät nukkumaan omaan pesäänsä.




Torstaina teimme retken leikkipuistoon. Kovan tuulen vuoksi emme uskaltaneet lähteä metsään.
Tämä puisto oli mukavaa vaihtelua, erilainen liukumäki ja varsinkin tämä vieterikiikku oli niin hauska. Tekemistä löytyi jokaiselle.




Joskus asiat, joista tulee mukava tunnelma ja mieli ovat melko yksinkertaisia! Iltapäivällä kasvattaja veti lapsia viltin päällä. Lasten mielestä tämä on karuselli!
Kaikki halusivat kyytiin ja jos ei mahtunut sillä kertaa mukaan, niin oli hauskaa auttaa viltin vetämisessä.


Tässä valmistellaan kuvia joulukuvapussiin. Pienet apulaiset mukana. Pikkuhiljaa alamme joulupuuhiin.

Hyvää viikonloppua!

Kommentit

Kirjaudu sisään lisätäksesi tähän kommentin