7. - 11.4.2025

Kauniit puput koristavat ikkunoitamme, vielä pitäisi asetella lasten saksilla hapsuttelemaa nurmikkoa pupujen iloksi. Meidän kasvatusprojektimme eivät ole lähteneet kovin menestyksekkäästi kasvamaan - mietimme ettei herne ehkä viihdy samalla tavalla vaippaistutuksessa kuin ruohon siemenet. Katsotaan vielä, tuleeko nämä kotiin asti teille, vai jääkö hienoksi yhteiseksi kokeiluksi ryhmän ikkunan eteen, kunnes on aika luovuttaa ja heittää ne pois. Multaan istutetut herneet lähtivät kyllä paremmin kasvamaan, ja näiden kasvua lapset saavat seurata päivittäin!

Päiväpiirissä on hieman valmistauduttu jo pääsiäisteemaan. Pienillä pääsiäistä käsitellään lähinnä perinteiden mukaisesti ja satuillen: kasvun ihme luonnossa, pääsiäismunat, kanat, tiput, puput, noidat...

Olemme laulaneet kanapolkkalaulua, värejä samalla opetellen. Lisäksi värikkäät norsut ovat käyneet meillä kylässä, ja niitä on myös laskettu, ja elefanttimarssia laulettiin. Pieni noita-akka on kertonut päiväpiirissä, että hänen luutansa on mennyt rikki, ja sen takia hänen täytyy ensin kulkea bussilla. Lentokoneellakin hän matkusti. Lentokonelaulua laulettiin ja leikittiin.

Päiväpiirissä lapset ovat saaneet ohjeeksi tehdä mallin mukaisesti, ja laittaa käsiä eri kehonosiin. Hienosti menee! Lopuksi halataan itseään ja sanotaan: "olet hyvä tyyppi!"


Kuvapussi/ sanapussi on kestosuosikki -samoin kuin esim. lorupussi tai laulupussi. Tässä pienillä on vielä opeteltevaa oman vuoron odottamisessa, tärkeä taitoa harjoitella erilaisissa hetkissä. Samalla tuetaan puheen ja kielen kehitystä.

Olemme laulaneet iltapäivälläkin lauluja, tässä you tubesta löytyneitä versioita teille kotiinkin:
Tässä Siinan robottilaulu, tätäkin on leikitty, mutta enemmän Urpon ja Turpon robottilaulua (ei löydy you tubesta tms).
Herra Robotti onkin oppinut taas uusia taitoja. Hän on ollut esillä ryhmässä, ja yht'äkkiä kertonut hänellä olevan pissahätä tai kakkahätä! Olemme äkkiä kiiruhtaneet hakemaan Robotille pottaa! Ja sitten on pottaan tullutkin tuotoksia! Hyvä robotti! Robotti on aina silloin tällöin ruokailuissa joko kehunut lapsia tai sitten muistuttanut hyvistä pöytätavoista. Ehkä tämän teeman äärellä tarvitaan vielä vähän enemmänkin opettelua.


Keskiviikkona lapset pääsivät seuraamaan meidän kasvattajien esittämää pöytäteatteria Mikko Mallikkaasta, tätä satua olemme lukeneet ja kuunnelleet unisatuna. Lapset seurasivat esitystä hievahtamatta! Olipas hyvä yleisö! Lopuksi lapset saivat leikkiä itse pöytäteatterin nukeilla ym. Ja vaikka he ovat pieniä, jäljittelivät he näkemäänsä mahtavasti! Lapset leikkivät hahmoilla sadun mukaisesti.


Torstaina teimme retken Maretariumiin! Olipas meillä taas ihmeteltävää :) Meillä oli kampelan kuva mukana, ja löysimme oikeankin - ihan kaikki eivät ehkä sitä pohjalta löytöneet, sillä se oli sen verran kaukana meistä.


Perjantaina meillä oli lauluhetki ja rentoutus. Laululeikkejä oli: toukka nukkuu, muurahaisten muori, pikku jänö nukkuu. Kaikki saivat päähänsä söpöt pupun korvat! Rentouduimme puro puhelee musiikin soidessa taustalla.


Pienryhmissä olemme leikkineet lorupussia, kuvapussia, tehneet pujottelutehtäviä, askarrelleet, väritelleet ym. Kielinupun puetaan- laulua on laulettu ja katsottu you tubesta, ja vaatteita sekä niiden värejä on nimetty.


Norpat harjoittelevat vähän haastavampien palapelien tekemistä.

Halinallen kanssa ryhmän vanhimpien kanssa opeteltiin perjantaina pelaamaan muistipeliä. Lisäksi sanapussista nimettiin sanoja ja opeteltiin kuvasta muodostamaan lauseita. Lisäksi tuttu suujumppatarina ja nallen pukeminen värinopan osoittamalla ja värisillä vaatteilla. Värejä nimettiin. Lopuksi leimat käteen.


Ryhmässä on erilaisia välineitä, joista lapset voivat itse rakentaa jumpparatoja ym. Nämä sammakot ovat ihastuttaneet lapsia!

Meidän pienillä lapsilla alkaa olla ihan mahtavia leikkejä! Leikeissä on jo hieman mielikuvitusta, nukkekodin ukkelit menevät nukkumaan, tulee vieraita kylään, koirat menevät uimaan jne. Yhdessäkin viihdytään saman leikin äärellä. Toki vielä harjoitellaan kovasti myös hyviä kaveritaitoja.


Liikkumisen määrällä ja laadulla on valtava merkitys kaikelle oppimiselle ja hyvinvoinnille. Sekä päiväkodissa että kotona on huolehdittava, että lapsilla on mahdollisuus liikkua monipuolisesti, turhia kieltoja vältellen, mutta turvallisuus huomioiden. Lapset näkevät kaikki tilat ja hetket liikkumisen mahdollisuutena. Liikkumisen tarpeissa on myös yksilöllisiä eroja - joku saattaa tarvita vielä päiväkodin jälkeen runsaasti energian purkamista ja liikkumista jossa voi hengästyä. Tässä kuvassa lapset ovat saaneet luvan kanssa ja kasvattajan läsnä ollessa kiipeillä aitaa pitkin kallioilla - lapset ovat taitavia! Pihaleikeissä on rekkoja, autoja, kottikärrejä joita voi vauhdikkaasti työnnellä pihalla. Liikkumista on monenlaista muutakin, kuten palloleikit, juoksuleikit aikuisen kanssa, portaiden kiipeilyä jne.

Kevään vasukeskusteluihin valmistaudutaan myös lasten kanssa - riippuen kuinka pienestä lapsesta on kyse. Tässä on Halinallen haastattelu kuvatukea hyödyntäen. Lapsilta on kysytty, mikä on kivaa ja mistä tulee paha mieli. Millainen mieli on päiväkodissa? Mitä haluaa lisää? Joskus vastaukset ovat tulkinnanvaraisia, mutta useimmiten ensimmäiset asiat/kuvat kertovat lapsesta juuri niitä asioita, jotka ovat mieleen.

Oikein mukavaa viikonloppua!
Kommentit
Kirjaudu sisään lisätäksesi tähän kommentin