17. - 21.2.2025

Ryhmän kala-askarteluja voitte ihastella eteisen seinällä :) Näistä tuli hienot, ja monivaiheiseen työhön meni pitkä aika. Kaikki pienet tarvitsevat kasvattajan yksilöllisen avun askartelussa.

Ajatuksena on nyt antaa aikaa enemmän läsnäolevalle leikille, sillä leikki on oppimisen, hyvinvoinnin, osallisuuden ja viihtymisen kannalta hyvin merkittävässä roolissa. Teemme kyllä lähiaikoina myös muutakin kuin leikimme, ja erilaisia kädentaitoja harjoitellaan. Katsokaapa, miten valtavan suuri merkitys leikillä onkaan:



Päiväpiirissä, lauluissa ja kirjahetkissä olemme käsitelleet edelleen kaveri- ja tunnetaitoja. Pienet oppivat hienosti uusia taitoja, ja ovat oppineet yhä enemmän sanoittamaan erilaisia tunteita ja tilanteita. Nyt on tullut tutuksi peukulla näyttää, onko asia hyvä kaveritaito vai ei. Nallet ovat päiväpiirissä leikkineet, ja on myös tullut riitaa. Yhdessä on käyty läpi. miten hyvä kaveri toimii. Tarinallisuus tukee oppimista, ja nämä hetket jäävät vahvasti lasten mieleen. Myös kuvatukea on paljon käytetty, ja myös tällä on suuri merkitys oppimisen tukemisessa. Lauluina olemme leikkineet ja laulaneet mm. tule ystäväksi näin ja uutena leikkinä piiri pieni pyörii. Soittimilla on soitettu iloista ystäväaiheista laulua. Tällä viikolla on kokeiltu myös toistakin uutta leikkiä, jossa kasvattaja laulaa rytmimunalla soittaen laulua, jonka myötä nostetaan aina lapsen kuva esille, ja lapsi saa viedä oman kuvan päiväpiiritaloon. Päiväpiirissä on toteutetty myös lasten toiveita, kuten sammakkolaulua ja hämä-hämähäkkiä.




Keskiviikkona päiväkodin jumppasalissa oli lasten kulttuuriviikkojen tarjoama esitys Hinni-Hiiri.
Hinni-Hiiri soittaa kavereilleen ja toivoo saavansa leikkiseuraa. Kukaan ei ehdi kuitenkaan leikkimään hänen kanssaan! Tulossa siis tylsä päivä… vai onko sittenkään?
Vuorovaikutteinen, vähäsanainen musiikkiteatteriesitys Hinni-Hiiren omaoma-päivästä ja siitä kuinka yksinkin voi keksiä kaikenlaista hauskaa. (Tuulipaasolainen.fi).


Torstaina salissa oli ryhmän salivuoro. Teemana meillä oli jumpassa metsä ja eläimet - vielä vähän tuttua aihetta jatkaen. Videotykin avulla saimme luotua mukavaa tunnelmaa, heijastaen talvisen metsän valkokankaalle. Taustalla kuului lintujen laulua (variksia, talintinttejä). Aloitimme tutulla juoksen-seis leikillä. Lapset saivat halutessaan eläimen korvat päähänsä. Hyödynsimme taaperojumppakortteja, joissa käydään läpi alle 3-vuotiaiden motorisia taitoja. Tällä kertaa juoksimme, pompimme pehmeällä patjalla, kierimme, ryömimme, konttasimme, menimme karhukävelyä, kyykkäsimme, pyllistimme, kiipesimme ja laskimme mäen alas. Meillä oli myös köydet ja renkaat, joissa sai kokeilla roikkumista. Jumppaan lisäsimme hieman tarinallisuutta, esimerkiksi tunneli oli ketun pesä, liukumäki kaatunut puu jne. Norpat leikkivät myös karhu nukkuu leikkiä ja liinalaulua.



Paljon aina mahtuu viikkon kaikenlaisia leikkejä ja toimintaa. Tällä viikolla on mm. huristeltu paljon mopoilla, muovailtu, rakenneltu junaradalla, duploilla ja pikkulegoilla. On leikitty kotileikkiä, jossa nukkeja on lääkärissä tutkittu. Pumppasimme kaapissa lojuneet uudet tyhjät pallot, ja meillä on ollut ihan todella hauskat palloleikit käytävällä! Tästä tuli hitti!



Tämän viikon Norppien Halinallessa opeteltiin muotoja. Lisäksi muita tuttuja juttuja 😊


Perjantaina teimme retken jälleen metsään! Luonto ja luontosuhde sekä luonnossa liikkuminen/ oppiminen koetaan ryhmässä tärkeänä. Luonnossa liikkuminen vaikuttaa kokonaisvaltaisesti lapsen hyvinvointiin ja oppimiseen, ja vahvistaa luontosuhdetta. Kannustammekin myös perheitä seikkailemaan luonnossa lasten kanssa - myös talvella.

Meillä on metsäseikkailu/temppurata Tervaleppälehdossa: tasapainoiltiin, käveltiin, kiivettiin, ryömittiin..

Perjantaina vietimme lapsen läksiäisiä, sillä hän siirtyy isojen ryhmään. Ohjelmassa oli lapsen toiveita ja hänelle mieluisia asioita. Keppihevosilla leikimme i-ha-haa leikkiä ja lisäksi robottilaulua leikittiin. Herra Robotti oli tullut ilahduttamaan meitä. Robotti kannusti lounaalle lapsia syömisessä, olipas hauskaa 😁 Lapsi sai kortin posteljoonilta. Onneksi näemme vielä päiväkodilla, rakas kaverimme ❤️



Laitoimme edellisellä viikolla jakoon kutsukortit maaliskuun isovanhempien/ läheisten päivään! Olemme suunnitelleet mukavaa ohjelmaa :) Kylläpä aika rientää, pian alkaa virallisesti kevät! Nyt saakin jo talviteema toiminnassa väistyä. Seuraavalla viikolla pedanet lomailee. Seuraava päivitys julkaistaan pe 7.3. Oikein mukavaa viikonloppua, ja lomailijoille hyvää lomaa.

Kommentit
Kirjaudu sisään lisätäksesi tähän kommentin