14. - 17.4.2025 Hyvää pääsiäistä!
Tällä viikolla olemme olleet pääsiäistunnelmissa! Ja vähän toki muutakin.

Alkuviikosta aloitimme äitienpäiväyllätysten tekemistä - tämän enempää emme paljasta :) Lapset saivat valita värejä! Kaikki lapset tykkäsivät jalan maalaamisesta ja odottivat innokkaana vuoroaan.

Tiistaina teimme metsäretken Tervaleppälehtoon, moni lapsista käveli päiväkodilta metsään asti reippaasti! Lisäksi metsässä liikuimme aktiivisesti vaihtevassa maastossa. Löysimme muurahaisia, tuhatjalkaisia, koppiksia...paljon lintuja ja oravia! Lisäksi löysimme värikkäitä pääsiäismunia, joiden värejä nimesimme.

Mahtavia rakennelmia on palikoilla tehty!

Pääsiäisaiheisia värityskuvia on tehty, ja lisäksi muitakin kynäehtäviä, esimerkiksi tussilla reitin seuraamista "maaliin" asti.

Keskiviikkona osallistuimme Siinan Taikaradion pääsiäismuskariin, olipas kiva vaihtelua omille muskareille. Voitte myös kotona osallistua tähän! Tätä varten voitte tehdä rytmimunan esim. tyhjästä pastillipurista tai kindermunan "kotelosta", minkä sisälle laitatte vaikkapa riisinjyviä tai herneitä. Tarvitsette myös höyheniä tai vaikkapa jonkin huivin heiteltäväksi. Mutta ilmankin pärjäätte!

Torstaina jumppasalissa meillä oli vauhdikas pääsiäismunien metsästys! Elviira-noita kertoi, että on piilottanut 18 munaa, ja osan saa vain kiipeämällä tai ryömimällä! Munat tuli tuoda kolmeen eri ämpäriin. Värejä on nimetty. Kaikki munat löydettiin! Taustalla soi liikuntaleikkieikkikoulun musiikki: kanaparvi!
Munat olivatkin taikamunia: kun taskulampulla näytti niiden takaa valoa, paljastui sisällä oleva kuva! Nimesimme kuvia ja laitoimme munajahtipohjalle oikealla kohdalle. Tätä voidaan myöhemminkin vielä jatkaa, aika hauskaa.

Ryhmän pääsiäisperinteisiin kuulua Elviira-noita on saapunut jälleen keskuuteemme jälleen kerran! Hän on tutustunut lapsiin, ja rummuteltiin lasten nimiä. Päiväunilla kuului kuorsaista, ja huomasimme että noita oli nukahtanut!

Hyvää pääsiäistä kaikille, nähdään taas tiistaina, pitkän viikonlopun jälkeen 😊🐣

Kommentit
Kirjaudu sisään lisätäksesi tähän kommentin