Kevät 2024

Juhannusjuhlat Kaunismäen päiväkodissa 20.6

Matkasimme yhdessä koko päiväkodin voimin Juhannusjuhliin Kaunismäen päiväkodin pihalle. Siellä meitä oli vastassa iloinen tunnelma musiikin soidessa. Pihalle oli järjestetty erilaista toimintaa, mm.pallonheittoa sateenvarjoon, eläinten kokoamista seinälle, vesileikkejä. Lapset olivat innoissaan ja viihtyivät, myös pihan kiipeilytelineet olivat kovassa käytössä. Tarjolla oli myös nakkia, mehua ja vadelmamehujätskiä 🌞

Hyvää juhannusta ja ihanaa leppoisaa kesää kaikille, syksyllä jatketaan ❤️

Toriretki 19.6

Matkasimme bussiautolla Karhulan torille. Matkaseuraksi saimme Iidan lastensa kanssa 😊 Torilla lapset bongasivat myytävän
mm. porkkanoita, vaatteita, mansikoita ja jätskiä. Saimme myös maistaa herkullisia makeita mansikoita ja ne olikin jokaisen lapsen herkkua 🍓🍓 jälkiruuaksi ostimme pari possoa, mitkä jaettiin lapsille maistiaisiksi lounaan jälkeen. Paluumatka päiväkodille taittui kävellen, rattaat apuna pienimmillä retkeilijöillä.

24.5 ulkona taidetta 😊

Otimme maalausvälineet pihalle. Ensin yhdessä nimesimme kaikki värit läpi ja sitten innokkaat lapset pääsivät taiteilemaan kevätjuhlaan julisteita kukin omalla tyylillään.

Retki leikkipuistoon 21.5 🌞

Ihana aurinkoinen aamu ja lähdimme lähileikkipuistoon retkelle. Ennen matkaa katselimme kevätbongaus taulukkoa, mitä kaikkea voisimme retken aikana nähdä ja kuulla. Yksi näki perhosen, toinen kuuli linnunlaulua, joku teki hiekkakakun ja kaikki tarkeni ilman käsineitä, hiekatkin oli harjattu kaduilta jo jonkin aikaa sitten 😊

Puistossa harjoittelimme kiipeämistä, tasapainoilua, vuorottelua sekä ohjeiden kuuntelemista. Hiekkalaatikkoleikit ja keinuminen innosti kaikkia. Myös mielikuvitusleikit alkoi hienosti etenemään leikkien tiimellyksessä 🤗

Paloauton vierailu päiväkodilla 17.5 🚒

Saimme päiväkotivierailulle vapaapalokunnan paloauton ja kaksi pelastustyöntekijää. Ihanasti he esittelivät innokkaille lapsille paloauton varustelua ja välineitä. Halutessaan lapset pääsivät kiipeämään käymään auton kyydissä. Näimme myös miten paloauton sammutusletkusta suihkutetaan vettä 💦💦

8.5 Retki elokuviin 😊

Ihana työkaverimme Iida kutsui meidät kotiinsa kylään. Hän oli järjestänyt lapsille elokuvateatterin herkkuineen. Herkut maksettiin erilaisilla jumppaliikkeillä. Popcornit, rusinat ja pillimehut maistuivatkin kaikille ja hienosti lapset jaksoivat katsoa elokuvaa 😊 Myös Iidan ihana kissa ihastutti lapsia ja lopuksi vuorotellen lapset pääsivät kissaa silittämään ja antamaan sillekin vähän herkkuja 🐈‍⬛
Retkeilijöinä tällä kertaa oli ryhmän isommat lapset.

Unelmien liikuntapäivä 10.5

Koko päiväkodin yhteistä ja lasten toiveiden mukaista unelmien liikuntapäivää vietimme liikuntasalissa sekä ulkona. Vauhtia ja iloista liikuntamieltä löytyi kaikilta 😊

Vappu bileet

Juhlimme vappua discovalon pyöriessä, hittibiisejä kuunnellen ja tanssien, ilmapalloja unohtamatta 🥳 Lopuksi etsimme kadonneita pahvisia ilmapalloja sekä juotiin mehua ja herkuteltiin pipareilla.

Piiloleikki

Eilen ulkona muutama lapsi alkoi leikkimään piilosta. Hienosti lapset vuorottelivat, kuka etsii ja ketkä menee piiloon.

Tässä kuvassa ollaan piilossa ❤️

Retkeilyä 🙂

Tänään lähdimme koko ryhmän voimin retkelle päiväkodin lähi leikkipuistoon.
"Jeee, huvipuisto" -kuului yhden pienen suusta, kun pääsimme perille 😊
Tekemistä ja tutkimista riitti kaikille. Tasapainoilua, keinumista, kiipeilytelineeseen ja kiville kiipeilyä, hiekkalaatikkoleikkejä ja juoksemista.

Torstai päivän vauhdikkaat pihaleikit ☀️😊

Tänään saimme ulkoleikkeihin uudet isot työnnettävät työautot. Pihalla riitti vauhtia ja riemua, kun jokainen lapsi pääsi vuoronperään testaamaan miten autot kulkee. Lasten kesken lähti rakentumaan hienot leikit, kun pienet innokkaat työntekijät lapioivat hiekkaa auton kyytiin, ja kuorman ollessa valmis kaveri kävi kippaamassa lavan tyhjäksi. Tätä jaksettiin leikkiä pitkän ulkoilun ajan, hienosti vuorottelua ja yhteisleikkiä harjoitellen😊

Isot pahvilaatikot joista autot tulivat, olivat myös lapsia innostavia ja kovassa käytössä ulkoilun aikana.

Aamu-ulkoilu ☀️

Lapset tykkäävät keinua hämähäkkikiikussa yhdessä kavereiden kanssa. Keinuessa pitää aina saada kovat vauhdit ja samalla on kiva lauleskella tuttuja lauluja. Tänään keinussa laulettiin hämähämähäkki ja leijonan metsästystä 😊

Retki lähikauppaan

Kävimme yhden pienryhmän kanssa kävelyretkellä lähikaupassa. Hienosti menneen matkan jälkeen ihmettelimme yhdessä, mitä kaikkea kaupassa myydään ja lapset juttelivat kenen kotiin ostetaan maitoa, leipää, juustoa, jäätelöä jne.
Me ostimme reippaiden retkeilijöiden ja päiväkodilla olleiden kavereiden iloksi maisteltavaksi rusinoita ja maissinaksuja.

Paluumatkalla yksi lapsista huomasi, että "ihanku tossa puussa olis silmä, se on silmäpuu" 😊

Jumpalla

Jumpalla tutustuttiin leikkivarjoon ja rytmirinkulaan. Harjoitimme tällä kehon ja tilan hahmotusta, rytmiä ja liikettä.

Pöytäteatteria

Eräänä talvisena aamuna saimme katsoa ihanan pöytäteatteri esityksen. Pääsimme laulamaan ja leikkimään pupun kanssa pikku jänö nukkuu sekä huu sai sai 😊

Helmikuun ystävänpäivä tapahtuma💖

Vietimme ystävänpäivää yhdessä Kaunismäen päiväkodin kanssa. Olimme rakentaneet erilaisia toimintapisteitä ympäri päiväkotia. Ohjelmassa oli sydämen painantaa maaleilla, herkutteluhetki, kasvomaalausta, jumppatemppurata salissa sekä disco 😊

Metsäretkellä löysimme majan.

Dinojen ryhmä retkeilee päiväkodin läheisessä metsässä, johon on helppo kävellä pienten kanssa. Metsässä pääsemme opettelemaan tasapainoilua ja liikkumista haastavammassa maastossa, kiipeilemään kiville, tutkimaan keppejä ja muita metsän aarteita. Retket ovatkin todella mieluisia lapsille jokaisena vuodenaikana😊

Jumppasalissa

Lapsilta lähti hienosti yhteistyössä rakentumaan mielikuvitusleikit. Ihanat toukkapalat innosti rakentelemaan jos jonkinlaista.
"Huvipuisto. Linnanmäki, joo Tykkimäki". "Tää on leikkipuisto".
"Ja uimaranta."
"Syödää jätskii".

Vesileikkejä sisällä 💧💧

Vesi on monelle lapselle kutkuttavan kiinnostava elementti, joka innostaa tutkimaan ja havainnoimaan sen liikeitä, lämpötilavaihteluita, ääntä ja ennen kaikkea märkyyttä. Syventyminen vesileikkiin antaa lapselle monipuolisen aistikokemuksen, joka opettaa meille muun muassa eron märän ja kuivan, kylmän ja lämpimän ja nesteen ja kiinteän välillä. Monet lapset kokevat vedellä leikkimisen myös rauhoittavana, mikä sitten taas tukee itsesäätelyn ja omien tunteiden tunnistamisen harjoittelua, kun kiinnitämme rauhoittuessamme huomion siihen, miltä silloin esimerkiksi kehossa tuntuu, kun on rauhallinen ja millainen hengitys ja liike on rauhallisena.

Lumen maalaamista vesiväreillä

Ensin lapset saivat itse kerätä lumen astiaan. Sisällä aloitimme lumen maalaamisen, tutustuimme väreihin, opettelimme vuorottelemaan ja vaihtamaan väripurkkeja, tutkimme mitä lumelle tapahtuu kun sen on tarpeeksi kauan lämpimässä. Lopuksi laitoimme sulaneeseen lumeen vesiväripaperit ja kokeilimme miten väri tarttuu taideteokseksi paperiin.

Dinojen talvitouhuja

Dinojen alkuvuosi on lähtenyt käyntiin hurjalla vauhdilla, ja olemme saaneet nauttia oikein lumisesta talvesta! Välillä pakkanenkin on kivunnut niin huimiin lukemiin, että olemme turvallisuussyistä jättäneet ulkoilutkin väliin, mutta ei tuo meidän dinojamme onneksi ole paljoa haitannut, meillä on onneksi ollut paljon hauskaa puuhaa myös sisällä. Alkuvuodesta olemme keskittyneet erityisesti leikkitaitojen ja kaveritaitojen harjoittelussa pitkäjänteisen leikin harjoitteluun, leikkiin syventymiseen, ohjeiden kuunteluun, oman vuoron odottamiseen ja jakamiseen. Nämä kaikki ovat tärkeitä päiväkotiarjen perustaitoja, joiden harjoittelua jatkamme edelleen. 

 

Ulkoillessa olemme saaneet erityistä harjoitusta tasapainolle vaihtelevien kelien ansiosta.

Pallot ja autoleikit ovat kiinnostaneet dinoja kovasti, niin sisällä kuin ulkona.


Jumppasali on ollut meillä kovassa käytössä, ja olemme paljon harjoitelleet niin alkeellisia sääntöleikkejä kuin myös antaneet lapsille tilaa vapaaseen leikkiin ja luovuuteen. Talven parhaimmistoa on ollut ehdottomasti jumppasalissa lasten omakeksimä hirviö-leikki, jossa jonkun huutaessa "Hirviö tulee", juostaan yhdessä karkuun piiloon verhon taakse. 


Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä