Maaliskuun ensimmäisen ja toisen viikon puuhia


- Tällä viikolla aloiteltiin jo vähän miettimään omia vahvuuksia; mitä ne yleensä on...
- Myös positiivisia sanoja kehukorttien muodossa on lapset saaneet nostaa itselleen. Varsin tyytyväisiä ilmeitä on näkynyt lasten kasvoilla kun on kortin teksti luettu 🥰 (kortit Arkena lapsuus - sivuilta)
- Keskiviikkona katsottiin YLE Areenasta "Ilona ja luonnon ihmeet", jakso "omat vahvuudet". ⬆️


- Kissa ja pöllö ryhmät rakensivat duploista omia kaupunkeja. Hienosti sujui laskeminen, välillä laskettiin yhdessä 😊 ⬆️
Pöllö- ryhmä harjoitteli pallon pomputtelua, yläkautta heittämistä sekä koriin heittämistä. Toiminnan jälkeen kerrottu lapsille mitä vahvuuksia osasi käyttää (esim. sinnikkyyttä, keskittymistä omaan tekemiseen).
- Viiskarit tekivät oman kuullun ymmärtämistehtävän.
- On myös leikitty laiva on lastattu leikkiä. Positiivista palautetta annettu korttien avulla ja suullisesti viikon aikana.


- Torstaina pidettiin synttärimuskari 🎶🎶🎶🎶🎶
Päivänsankari oli valinnut kivoja lauluja; paljon toiveena autolauluja, revontulitanssi sekä Sisilisko laululeikki ⬆️


- Torstaina myös sporttivartti aurinkoisessa kevättalven säässä. Nallekarhut heräilee jo talviuniltaan. Liikkumista eri tavoin nalleperheen luokse 🐻 ⬆️


- Perjantaina oli pöytäteatteriesitys, jossa käsiteltiin huijaamista. Alkuun pohdittiin yhdessä mm. mitä huijaaminen tarkoittaa 🤔 
Tarinassa esiintyi pupu, karhu ja norsu. Pupu oli huijannut pelissä karhua, norsu tuli kavereiden luokse ja asiaa käytiin yhdessä selvittelemään. Erilaisia tunteita käsiteltiin esityksen aikana (mm. häviämisen tuomaa pettymystä), joitakin vahvuuksiakin löytyi ja lopulta saatiin asiat selviteltyä ja kaikille hyvä mieli  😊 ⬆️


- Paljon kivoja yhteisiä leikkejä mahtui myös tähän viikkoon 🤩 


9.-13.3. puuhia

Uudet magneettirakennuspalat innostavat pitkäkestoiseen, yhteiseen leikkiin. 






Perjantaina metsäretkellä tehtiin ensin muutama tehtävä ja sitten päästiin leikkimään. 






Pienet eväät nautittiin "orrella".