Toimintakausi 2022-2023

Naistenpäivän viettoa.


Ryhmämme pojat olivat koko päivän kohteliaita tyttöjä kohtaan. Aamulla he halusivat harjata ja laittaa erilaisia pinnejä tyttöjen hiuksiin. Aamupalalla, lounaalla ja välipalalla he toimivat tarjoilijoina.
🌼🌸🌼🌸🌼🌸🌼🌸🌼🌸🌼🌸🌼🌸🌼🌸

Myöhemmin tytöille laitettiin oikeat kampaukset aikuisten toimesta ja kynnet lakattiin.

Hyvää naistenpäivää kaikille!🌸🌼🌸🌼🌸

Laskettelijat


Maalasimme valkoisella sormivärillä lunta. Lumilaudat on tehty jäätelötikuista ja laskettelijat piipunrasseista.


❄❄❄❄❄❄❄❄❄❄❄❄❄❄❄❄

❄❄❄❄❄❄❄❄❄❄❄❄❄❄❄❄

❄❄❄❄❄❄❄❄❄❄❄❄❄❄❄❄

Lumiukot, lumiukot ketjussa kulkee ☃️⛄

⛄☃️⛄☃️⛄⛄☃️⛄☃️⛄☃️⛄☃️⛄☃️⛄
LEIKKAA, LIIMAA JA VÄRITÄ




Olemme opetelleet myös uusia lumiukkolauluja; 5 muhkeaa lumiukkoa ja I'm a little snowman.

Luistinaskartelu⛸⛸⛸


Ensin pisteltiin, sitten leikattiin, väritettiin teräosa luistimista harmaalla ja lopuksi koristeltiin.

Luistimiin tehdään vielä myöhemmin nauhat.

Ulkoiluaikana kävelimme metsässä🌲🌲

Sudoku


Teimme erilaisia jatkumoja. Sitten niistä piti tehdä joukkueita; kuinka monta on kussakin joukkueessa eläimiä?

Sudokua multilinkeillä.

Kävelyretki ❄☀️

Ihailimme kaunista merimaisemaa. Meri oli ihan jäässä.
❄❄❄❄❄❄❄❄❄❄❄❄❄❄❄❄

❄❄❄❄❄❄❄❄❄❄❄❄❄❄❄❄

❄❄❄❄❄❄❄❄❄❄❄❄❄❄❄❄

☀️☀️☀️☀️☀️☀️☀️☀️☀️☀️☀️☀️☀️☀️☀️☀️

☀️☀️☀️☀️☀️☀️☀️☀️☀️☀️☀️☀️☀️☀️☀️☀️
Kuljimme lumipolkua pitkin.

❄❄❄❄❄❄❄❄❄❄❄❄❄❄❄❄

❄❄❄❄❄❄❄❄❄❄❄❄❄❄❄❄
Seurasimme, kun junaraidetta putsattiin lumesta.

Lumiukkotehtävä❄⛄☃️

⛄☃️❄⛄☃️❄⛄☃️❄⛄☃️❄⛄☃️❄⛄

Lapset keksivät tyhjiin aukkoihin vastaukset.
1. iso
2. punaisia
3. heinästä ja kepistä tehty
4. siivoustöitä
5. sininen
6. sinistä
7. oranssin
8. ympyräisestä
9. pakkas

❄⛄☃️❄⛄☃️❄⛄☃️❄⛄☃️❄⛄☃️❄

Tunnepäivä

Tarja piti koko ryhmälle "toimintatuokion"

Ensin jokainen kertoi vuorollaan miltä tuntui juuri nyt? Olenko iloinen, surullinen, vihainen jne.

Puhuimme, että päiväkodissa saa näyttää kaikkia tunteita.
Lapset miettivät, että jos on vihainen ei silti saa satuttaa eikä puhua toiselle rumasti. Silloin voi esim. mököttää ja tömistää jaloilla maata.



Susikuvien kautta kävimme läpi eri tunnetiloja.
Lopuksi puhuimme, että jokainen meistä osaa erilaisia asioita. Me kaikki ollaan taitavia jossain.

Kävimme läpi erilaisia väittämiä. Esim. miltä sinusta tuntuu, jos suosikki lelusi häviää? Pääset pulkkamäkeen päiväkoti päivän jälkeen? jne.
Näytä sitä nallen kuvaa, miltä sinusta silloin tuntuu.


Lopuksi lapset osoittivat jompaa kumpaa kuvaa sen perusteella mitä mieltä he olivat " toimintatuokiosta".

Joulun puuhia

Tehtäviä:
-etsi erilainen
-tee samanlainen
🌲🌲🌲🌲🌲🌲🌲🌲🌲🌲🌲🌲🌲🌲🌲🌲

Lapset koristelivat joulukuusen.
🌲🌲🌲🌲🌲🌲🌲🌲🌲🌲🌲🌲🌲🌲🌲🌲

Lenkki Saaripirtille



Maastojuoksua tottakai🥰🏃‍♂️🏃‍♀️🏃‍♂️🏃‍♀️


Tarkastelimme jäätilannetta❄❄❄



Joulukalenterista tuli meille yhteishali toive. Lopuksi myös rentouduimme joulumusiikkia kuunnellen.

Pikkujoulut🌲🧑‍🎄🧑‍🎄🧑‍🎄


Isopirkko oli jättänyt meille kirjeen, jossa hän kertoi meille toimintaohjeet siitä, miten löytäisimme hänet.
1. Etsi 7 leppäkerttua ja mieti mitä samaa ja erilaisuutta niissä on.


2. Etsi joululahja, jonka Leppäpirkko on lähettänyt Isollepirkolle ja kuljeta se lusikalla kaverilta toiselle.




3. Lennä saliin. Lentäkää musiikin tahdissa, kun musiikki loppuu mene kyykkyyn jottei peto sinua nappaa.




4. Leikkikää🎵🎶 "Soihdut sammuu laulu" 🎵🎶

5. Kulkekaa hiiren hiljaa rappuset parvelle ja etsikää minut. Antakaa minulle sitten Leppäpirkon lähettämä joulupaketti.


6. Vastatkaa minun keksimiin jouluarvoituksiin. Palkkioksi saatte omat leppäkertut.

Lopuksi herkuttelimme pipareilla, pop corneilla ja mehulla.

Ja eihän mitkään juhlat ole mitään ilman discoa.

🧑‍🎄🧑‍🎄🧑‍🎄🧑‍🎄🧑‍🎄🧑‍🎄🧑‍🎄🧑‍🎄🧑‍🎄🧑‍🎄🧑‍🎄🧑‍🎄🧑‍🎄🧑‍🎄🧑‍🎄🧑‍🎄
Iltapäivällä kurkistimme joulukalenteriin.


Tänään tehtävänä oli tehdä jouluhalko. Kisailimme siitä, kuka jaksoi pisimpään lankuttaa.
🧑‍🎄🧑‍🎄🧑‍🎄🧑‍🎄🧑‍🎄🧑‍🎄🧑‍🎄🧑‍🎄🧑‍🎄🧑‍🎄🧑‍🎄🧑‍🎄🧑‍🎄🧑‍🎄🧑‍🎄🧑‍🎄

Ensimmäinen joulukalenteri päivä🌲

Tontut heittivät tikkaa.🧑‍🎄🧑‍🎄🧑‍🎄

Sudokutehtäviä, jotta ajatukset pysyvät tontuilla kirkkaina.
❄❄❄❄❄❄❄❄❄❄❄❄❄❄❄❄
Ulkoilimme päiväkodin pihalla.


❄❄❄❄❄❄❄❄❄❄❄❄❄❄❄❄


Ennen ruokailua avasimme ensimmäisen luukun joulukalenteristamme.

❄❄❄❄❄❄❄❄❄❄❄❄❄❄❄❄

Joulukorttiaskartelu

Teimme kettuaiheiset joulukortit.

❄❄❄❄❄❄❄❄❄❄❄❄❄❄❄❄
Ulkona oli kivaa leikkiä lumella.
☃️⛄☃️⛄☃️⛄☃️⛄☃️⛄☃️⛄☃️⛄☃️⛄

❄❄❄❄❄❄❄❄❄❄❄❄❄❄❄❄

Piparin paistoa

Paistoimme joulupipareita Joulujuhliimme.

Leivon piparkakkuja,
Niitä syödään Jouluna.
Ensin teen mä taikinan, 
tasaiseksi taputan.
Siitä alan painella,
pipareita muotoilla.
Monta syön mä raakana,
loput paistan uunissa.

🎅🤶🎅🤶🎅🤶🎅🤶🎅🤶🎅🤶🎅🤶🎅🤶

Tonttuilun säännöt


Juttelimme tontuista ja tontun tehtävistä.
Lapset keksivät tonttuilun säännöt:
1. Täytyy olla nopea
2. Pitää osata hiihtää
3. Hyvät hiippailutaidot
4. Piiloutumistaidot
5. Taikaa; osata mennä tonttuovesta sisään
6. Pitää uskaltaa katsoa ikkunasta
7. Täytyy osata tehdä nopeasti lahjoja
8. Olla kiltti
9. Osata kulkea hiljaa ettei kukaan kuule
10. Auttaa joulupukkia



🧑‍🎄🧑‍🎄🧑‍🎄🧑‍🎄🧑‍🎄🧑‍🎄🧑‍🎄🧑‍🎄🧑‍🎄🧑‍🎄🧑‍🎄🧑‍🎄🧑‍🎄🧑‍🎄🧑‍🎄🧑‍🎄
Torstaista lähtien leikkimme kaikki tonttuja.
🧑‍🎄🧑‍🎄🧑‍🎄🧑‍🎄🧑‍🎄🧑‍🎄🧑‍🎄🧑‍🎄🧑‍🎄🧑‍🎄🧑‍🎄🧑‍🎄🧑‍🎄🧑‍🎄🧑‍🎄🧑‍🎄

Tunnepäivä


Katsoimme videolta " Isot tunteet tulevat ja menevät" osion.

Katselun jälkeen lapsille jäi mieleen seuraavaa:
- Hengittäminen
- Sydän
- Aivoissa hätäkeskus piippaa, kun pelottaa.

Lapset kertoivat esimerkkejä tilanteista joissa he jähmettyvät:
-ukkonen
-kuuluu kova ääni
-jos joku säikäyttää
-kummitusjuna
-jos joku uhkailee

Pakeneminen:
-kun kissa haluaa hypätä mun päälle
-jos ukkonen tulee meen sängyn alle
-jos joku jahtaa
-jos joku uhkailee kepillä

Halu taistella:
-jos joku tulee nyrkkien kaa
-jos pitää puollustaa jotain

Juttelimme yhdessä, että on tärkeintä huolehtia omasta kohteliaasta käyttäytymisestä. Aina emme voi vaikuttaa kaverin käyttäytymiseen ja saada anteeksi pyyntöä, vaikka kuinka haluaisimme. 
Aikuisen tehtävä on huolehtia, että erilaiset riidat selvitetään ja ne sovitaan. Muuten ne saattavat jäädä pitkäksikin aikaa vaivaamaan mieltä. 

Videolta kuulimme ohjeet miten esimerkiksi voimme rauhoittaa omaa mieltä.

1. Katso ympärillesi ja etsi 3 sinistä asiaa.
2. Hengitä sisään ja sen jälkeen hitaasti ulos.
3. Toista hengitysharjoitus.
4. Mieti istutko kovalla vai pehmeällä alustalla ja heiluttele varpaita.
5. Hengittele

Tämän jälkeen mieti miltä sinusta tuntuu?
Mikä tuntuu erilaiselta?

Kun aivojen pelkokeskuksen hälytin lakkaa soimasta sydämesi lyö hitaammin ja hengityksesi rauhoittuu.

Isot tunteet tulevat ja menevät kuin pilvet taivaalla.

☁️☁️☁️☁️☁️☁️☁️☁️☁️☁️☁️☁️☁️☁️☁️☁️

Lyhtyaskartelu🕯🕯🕯


Ensin pisteltiin sitten leikattiin ja liimattiin.



Toivottu maastojuoksu. Lapset ovat kovin kilpailuhenkisiä.


Rytäniemessä ihmettelimme silmuja.

Tunnepäivä

Luimme kirjat, joiden pohjalta lapset kertoivat mietteitään. Alla olevaa kirjaa tarkastelivat Legotyypit.

Poikaset puhuivat rumasti Pate Papukaijasta.
Lapset kertoivat ettei ketään saa kiusata eikä haukkua. Toiselle ei saa sanoa rumasti. Jos kaveri niin tekee niin pitää sanoa aikuiselle.

Tulimme siihen päätelmään, että kannattaa tutustua paremmin, pelkän ulkonäön perusteella ei voi tietää millainen on.



Karkit lukivat Juro Variksesta.

Juro Varis oli ilkeä, kun se nappasi munia ja haukkui Ukko Kukkoa.

Kun Juro oli tuhma, se sai koston ja tippui puusta auton eteen. Ukko Kukko pelasti Juro Variksen hengen.

Juro Varis lupasi kiitokseksi auttaa aina kanalan vartioimisessa.

Lapset miettivät, että Juro Varis sai opetuksen.
 " Jos tekee pahaa toiselle tai kiusaa niin itselle käy huonosti."

"ÄLÄ TEE TOISELLE PAHAA MUUTEN SAAT OPETUKSEN."

ULKOILUAJAN KIERSIMME HIRSSAARTA.





Kävelyretki

Ylämäki juoksua.🏃‍♂️🏃🏃‍♂️🏃🏃‍♂️


🏃‍♂️🏃‍♀️🏃🏃🏃‍♀️🏃‍♂️🏃‍♂️🏃🏃‍♀️🏃🏃‍♀️🏃‍♂️🏃🏃‍♀️🏃🏃‍♀️



Lopuksi heittelimme kiviä veteen.





Tunnepäivä

Varhaiskasvatuksen kuraattori Tarja Tissari leikki tänään kanssamme.

Hänellä oli nallen kuvia, joilla oli erilaiset ilmeet; iloinen, surullinen, ujo ja vihainen.

Lino pehmolelu kulki lapselta toiselle, kun jokainen vuorollaan kertoi tämän hetkisestä mielialasta.


Lapset miettivät missä kuvan Tommi ja Anniina Nalle asuvat.
Samalla mietittiin mikähän on niiden lempileikki?
Lapset tarkastelivat nallejen samankaltaisuuksia; käsissä molemmilla narut, koira ja molemmat vilkuttavat.

Eroja löytyi mm. ilmeissä ja vaatteissa.


Seuraavaksi lapset tarkastelivat toistensa samankaltaisuutta ja eroavaisuuksia.

Ulkonäköön liittyvien piirteiden mukainen leikki; käy kyykkyyn, jos sinulla on lyhyet hiukset.

Kani Ketteräkoipi

Jaana Knude oli pitämässä meille hauskan kanijumpan.
🐇🐇🐰🐇🐰🐇🐰🐇🐇🐰🐇🐇🐇🐰🐇🐰



Teimme popcornia.


Toivomus kuplat.

Maastoratsastusta 🐎🐎🐎

Vihdoin ja viimein keppihevoset ovat valmiit. Niinpä lähdimme lähimetsään kokeilemaan maastoratsastusta. 
🐎🐎🐎🐎🐎🐎🐎🐎🐎🐎🐎🐎🐎🐎🐎🐎

🐴🐴🐴🐴🐴🐴🐴🐴🐴🐴🐴🐴🐴🐴🐴🐴

🐴🐴🐴🐴🐴🐴🐴🐴🐴🐴🐴🐴🐴🐴🐴🐴

🐎🐎🐎🐎🐎🐎🐎🐎🐎🐎🐎🐎🐎🐎🐎🐎

🐎🐎🐎🐎🐎🐎🐎🐎🐎🐎🐎🐎🐎🐎🐎🐎


Kuvassa Pizza, Omppu, Julia, Timantti, Lumikki, Hätä ja Sydän juovat vettä.
🐴🐴🐴🐴🐴🐴🐴🐴🐴🐴🐴🐴🐴🐴🐴🐴

Satu maalaus 🎨🎨🎨

Lapset kuuntelivat sadun " Lenni leppäkerttu ja taikaputous."

Sitten he maalasivat vesiväreillä mieleen jääneen asian sadusta.

Ulkona leikimme "Sillan kupeessa".

Tunnepäivä

Kuuntelimme sadun " Leppäkerttu ilman pilkkuja"

Sadun jälkeen keskustelimme sadun sanomasta.
- Leppäkerttu oli surullinen, kun kaikki olivat ilkeitä, ja sillä ei ollut pilkkuja.
- Iso muurahainen ei tullut sen mukaan.
- Hän etsi kaveria seikkailulle.
- Onneksi muurahainen oli ystävällinen, ja pyysi hänet kotiin.
- Äiti sanoi: " Kaikki tähdet ovat erilaisia, mutta ne kaikki loistaa kirkkaasti"

Juttelimme lasten kanssa, että ei haittaa vaikka leppäkertulla ei ollut pilkkuja, se oli silti yhtä arvokas ja tärkeä.
Kaikki leppäkertut ovat erilaisia. Sadussakin muurahainen kertoi, että muurahaisten jalat ovat eri pituisia. Jalat eivät tee niistä yhtään huonompia. Jokaisella on oma tärkeä tehtävä.

Tulimme siihen lopputulokseen, että on tärkeää leikkiä yhdessä. Ei ole väliä miltä näyttää tai mitä taitoja osaa. 
🐞🐞🐞🐞🐞🐞🐞🐞🐞🐞🐞🐞🐞🐞🐞🐞

Aamupiiri

🍬🍬🍬🍬🍬🍬🍬🍬🍬🍬🍬🍬🍬🍬🍬
Karkkiryhmän lapsi piti meille kaikille aamupiirin.
Hän kyseli kavereiltaan päivästä: " Mihin päivään herättiin?"
- Monesko päivä on tänään?
Sitten siirryimme päivän säähän. What's the weather like today? Today is cloudy.
☁️☁️☁️☁️☁️☁️☁️☁️☁️☁️☁️☁️☁️☁️☁️☁️


Seuraavaksi oli vuorossa matematiikkaa.

Paljon 3 täytyy lisätä, että saadaan 6? Jne.
Apuvälineinä opettaja käytti legoja.
Lauloimme myös englanninkielistä numerolaulua.

Pitkän aamupiirin jälkeen lähdimme rannalla leikkimään.





Leppäkerttu maalaus🐞🐞🐞

Aiemmin olimme olleet retkellä, jonka aikana kukin lapsi itse etsi oman kiven. 
Päiväkodilla maalasimme kivet leppäkertuiksi.
🐞🐞🐞🐞🐞🐞🐞🐞🐞🐞🐞🐞🐞🐞🐞🐞
Myöhemmin lapset kertoivat omia ajatuksiaan leppäkertuista:
- Niillä on keltaista pissaa, mikä suojelee niitä.
-Ne istuu lehdellä.
-Ne syö lehtiä niitten ravinnoksi.
-Niillä on pisteitä niitten selässä.
-Ne lentää.
-Niillä on siivet.
-Niillä on punainen selkä.
-Niillä on pikkuiset jalat.
-Niillä on tuntosarvet.
-Niitten alapuoli on musta.
-Niillä on vähän mustaa selässä.
-Niillä on musta viiva selässä.
-Niillä on mustat silmät.
-Niillä on pikkuinen suu.
-Leppäkertun silmiä ei niin hyvin näy.
-Niillä on musta suu.
-Niillä on mahalaukku.

🐞🐞🐞🐞🐞🐞🐞🐞🐞🐞🐞🐞🐞🐞🐞🐞

Lukumäärä numero vastaavuus



Lapset onkivat kaloja. Kaloille piti syöttää matoja yhtä monta, kuinka monta vuotta ne olivat.

Sitten teimme tehtäviä.



Ulkoilimme rannalla🌳🍂🌳🍂🌳🍂🌳🌳

🍂🌳🍂🌳🍂🌳🍂🌳🌳🍃🌳🌳🍃🍂🌳🍂

Keppihevosen tekemistä ja jumppaa


Vanhat villasukat täytettiin vanulla. Lapset liimasivat silmät ja nenänreiät omille hevosilleen.



Tässä puolivalmiita ratsuja.


🏃🏃‍♂️🏃🤸🧍🤸🏃‍♀️🏃‍♂️🏃🤸🧍🤸🏃🏃‍♂️🏃🤸


Jumppahetkellä teimme erilaisia harjoituksia penkin kanssa.

Trampoliinihyppyjä ja laskutehtäviä.

Jumppaa mallista.

🌳🍃🍂🌳🍂🍃🌳🍃🍂🌳🍂🍃🌳🍃🍂🌳

Kävelimme Saaripirtille. Siellä oli kivat maastot leikkiä.







Tunnepäivä

Lapset miettivät edellä mainittuja asioita:
- Olen viisas:
-ruokatavoissa
-numeroissa
-oon hyvä tekee kirjeitä
-laskuissa

- Minä teen parhaani:
-jalkapallossa
-tanssissa
-autan kaveria.

- Minä osaan vaikka mitä esim. leipoa mummin kanssa.

- Kaikki tekevät joskus virheitä esim . tehtävissä. Se vähän harmittaa, mutta korjaan asian.

-Minun ei tarvitse olla täydellinen.

- Minusta tulee parempi kun harjoittelen: -jalista
-koripalloa
-pukemista
-matikkaa

- Hallitsen tunteita;
-lasken kymmeneen
 -alan hengittää

- Olen tärkeä:
- äidille
- isille
- siskolle
- veljelle
- mummille/mammalle/ mummolle
-papalle/ ukille/ vaarille
-kaverille



Ulkoiluaikana teimme pienen kävelyretken.


Miltä minusta tuntuu eri kehonosassa?

Väritimme kehonosia.

Lopuksi lapset kertoivat toisilleen. Miksi esim. väritti pään punaisella ja jalat vihreiksi? Mikä peloitti ja mikä teki mielen surulliseksi?

Ulkoiluaikana nautimme syysväreistä Hirssaaren maisemia kävellessämme.
🍂🍃🍁🍂🍃🍁🍂🍃🍁🍂🍃🍁🍂🍃🍁🍂





Käärmeaskartelu 🐍🐍🐍

Leikimme käärmeleikkiä, jossa äiti käärme synnytti poikasia. Leikki oli lapsista tosi kivaa.
🐍🐍🐍🐍🐍🐍🐍🐍🐍🐍🐍🐍🐍🐍🐍🐍
Myöhemmin pujottelimme rautalankaan hamahelmiä, liimasimme pahvista pään ja laitoimme käärmeelle silmät.



Karkkien käärmeet
🐍🐍🐍🐍🐍🐍🐍🐍🐍🐍🐍🐍🐍🐍🐍🐍

Legotyyppien käärmeet
🐍🐍🐍🐍🐍🐍🐍🐍🐍🐍🐍🐍🐍🐍🐍🐍

Tunteet

Tänään meillä oli kaksi eri ryhmään, joissa kävimme tunneasioita läpi.
Toisessa ryhmässä tunteita käytiin nallen kanssa. Lauloimme " Miltä tuntuu nallesta" laulun ja piirsimme oman Nallen. Jokaisen Nalle oli erilainen.

Lopuksi esiteltiin kavereille ja kerrottiin, mikä tunne on minun nallellani?


Toisessa ryhmässä oli lasten kanssa Tarja Tissari. 

Tarjan kanssa lapset keskustelivat ;
- tunteiden sanoittamisesta
- tunteiden käsittelemisestä





🍄🍄🍄🍄🍄🍄🍄🍄🍄🍄🍄🍄🍄🍄🍄🍄
He leikkivät myös myrkkysienileikkiä.
" Tule peikko pieni
kerää aito sieni.
Ethän eksy tieltä
ja kerää myrkkysientä. 
Saa tulla poimimaan myrkkysientä varomaan."

🍄☀️🍄☀️🍄☀️🍄☀️🍄☀️🍄☀️🍄☀️🍄☀️

Askartelua ja jumppaa

Lapset tekivät mehiläispesät langasta. Massapallot maalattiin keltaisella sormivärillä ja piipunrassista tehtiin siivet ja tuntosarvet. Lopuksi liimattiin silmät.


🐝🐝🐝🐝🐝🐝🐝🐝🐝🐝🐝🐝🐝🐝🐝🐝

Jumppahetken touhuja :



Tunteita

Tarkastelimme kuvaa.

Lapsien mielestä poika lällättää. "Se ei oo kivaa. Tuntuu pahalta, jos joku irvistelee. Pitää mennä kertoo aikuiselle. Pitää sanoo et lopettaa. Miksi se näyttää kieltä ja laittaa noin käsiä?"

Juttelimme lasten kanssa, että irvistäminen on loukkaavaa ja kuuluu huonoihin käytöstapoihin. Jos on loukkaantunut jostain asiasta tai suututtaa, on parempi jutella ja yrittää kertoa, mikä mieltä painaa? Varmasti tulee parempi mieli, kun kertoo eikä pidä harmia yksin omassa mielessä.
Aikuinen auttaa, jos ei pysty sopimaan yhdessä kaverin kanssa.

Ulkoiluajan vietimme kauniissa maisemissa.☀️

Mitallijuhlat🏃‍♂️🏃🏃‍♀️ 🥇🥇🥇

Karkit leikkivät laita juoksijapojalle lenkkarit jalkaan leikkiä. 👟👟

Legotyypit vastaavasti laittoivat lenkkarit tytön jalkoihin.


Sitten piirrettiin kuvat juoksijoista.


Tässä karkkien tarinoita.



Legotyypit keksivät sadun juoksuun liittyen.



Sitten piirsimme keksimämme tarinan.




🏃‍♀️🏃🏃‍♂️🏃‍♀️🏃🏃‍♂️🏃‍♀️🏃🏃‍♂️🏃‍♀️🏃🏃‍♂️🏃🏃‍♂️🏃‍♀️🏃‍♀️


Diplomit ja mitallit jaoimme reippaille juoksijoille.

Oma tekemät muffinssit maistuivat.
Lopuksi tanssittiin. Tanssitoiveina oli mm. Mehudisco, Sata salamaa, Lady Domino ja Robinin Puuttuva palanen.

Kukan painanta 🌼🌼🌼

Maalasimme sinisellä vesivärillä ensin taustan.

Sitten painoimme sormivärillä ensin varren sitten lehdet.

Kukka painettiin viimeisenä.


Aika kivat tuli 🤗🌼🌼🌼

Tunteita


Varhaiskasvatuksen kuraattori Tarja Tissari kertoi meille erilaisista tunteista. 

Tunteita on monenlaisia.


Tunteet vaihtuvat joskus hyvinkin nopeasti esim. iloisesta surulliseksi.


Tunteita saa näyttää. On luonnollista, että aina ei ole hyvällä mielellä. Vihainenkin saa olla, mutta kenellekkään ei saa tehdä mitään pahaa.
Jos tuntee itsensä vihaiseksi, kannattaa mennä omaan rauhaan hetkeksi. Voi kokeilla myös syvään hengittämistä.



Juttelimme alla olevista kuvista ja lasten erilaisista ilmeistä:

1. kuvassa poika näyttää surulliselta ja mietteliäältä. Eräs lapsi tuumasi, että ehkä kaverin halaus ja silittely selästä auttaisi. Tai sitten anteeksi pyytäminen, jos se on kiusannut toista.

2. kuvassa tyttö näyttää aika iloiselta. Se on hämmästynyt.

3. kuvassa vauva katsoo ihmeissään omaa kuvaa peilistä. Se on ihmeissään.


Peukku ylös silloin kun itsestä tuntuu hyvältä ja alas kun ei tunnu kivalta.
Miltä tuntuu, kun sinulle puhutaan eri tavoin?
Mittarina toimi peukalo. 




Harjoittelimme puhumaan eri äänensävyillä. Sanoimme "Nyt pukemaan" iloisesti, vihaisesti, väsyneesti ja naureskellen.




Lopuksi leikimme vahtikoira-leikkiä.

Torstain leikkejä

Leikimme yhdessä koko ryhmän kanssa erilaisia leikkejä.

" Kommervenkkaa, vemmerkonkkaa hyttynä myttynä maahan"


Rakenna samanlainen.


Rytmi- ja musiikkileikkejä.

Ulkoiluaikana liikuimme Hirssaaren rantoja kierrellen.





Keskiviikkona piirtämistä ja jumppaa

Karkit piirsivät omat kuvansa.



Legotyypeillä oli jumppapäivä.



Ulkoiluaikana teimme pitkän kävelyretken.
🌳🌳🌳🌳🌳🌳🌳🌳🌳🌳🌳🌳🌳🌳🌳🌳

🌳🌳🌳🌳🌳🌳🌳🌳🌳🌳🌳🌳🌳🌳🌳🌳


Kävimme tarkastamassa, oliko ötökkähotellissa vieraita? Ja olihan siellä lukki 🕷.

Tiistaina jumppaa ja piirtämistä

Karkeilla🍬 oli tänään jumppapäivä.🤸‍♀️🏃‍♀️


🏀🏀🏀🏀🏀🏀🏀🏀🏀🏀🏀🏀🏀🏀🏀🏀



Legotyypit piirsivät oman kuvan.

Maanantaina kaveritaitoja👭🧑‍🤝‍🧑👬👫


Lapset kertoivat ajatuksiaan kuvasta:

🔴 toi poika näyttää kieltä ja toi tyttö hermostuu

🔴poika kiusaa sitä tyttöä

🔴poika päristelee ja irvistelee tytölle

🔴tyttö hermostuu ja poika juoksee pakoon

Tilanne näyttää surulliselta. Se pitäisi selvittää.

🔴molempien pitäisi ensin rauhoittua

🔴molempien osapuolten pitää kertoa mitä tilanteessa tapahtui heidän mielestään
🔴kun riita on sovittu pyydetään anteeksi

Puhuimme lasten kanssa, että riita tilanteet kannattaa heti selvittää. Jos ei kaverin kanssa sopiminen onnistu, kannattaa pyytää aikuista avuksi.

👫👬🧑‍🤝‍🧑👭👫👬👭👭👫👬🧑‍🤝‍🧑👭👫👬🧑‍🤝‍🧑👭

Lopuksi hieroimme palloilla toisiamme.
🥎🥎🥎🥎🥎🥎🥎🥎🥎🥎🥎🥎🥎🥎🥎🥎

Ulkoiluaikana kävimme Rytäniemessä kävelyretkellä.

🍅🍅Tomaatti torstaina ystävyysasioita

Keskustelimme tänään kirjojen pohjalta ystävyyden merkityksestä.

Legotyypeissä luimme kanasta ja sen ystävistä.



Lasten kommentteja kirjasta:
-kana pyysi koko ajan apua ja kaverit sanoi koko ajan "Ei"

- sit ne halus kuitenkin syyä sitä leipää, mut kana ei antanutkaan.

- kanan kaverit ei ollu kivoja, ku ne ei halunnu tehä mitä kana pyysi. 

Juttelimme, että kavereiden toiveita kannattaa kuunnella ja olla heille ystävällinen ja reilu.

Karkit lukivat kirjan ketusta.

He miettivät ystävyydestä seuraavia asioita :

- pitää olla nätisti
-pitää olla kiltti muille ei saa olla tuhma
-ei saa tapella
- ei saa satuttaa ketään eikä purra
-pitää olla kaikkien kaveri
- toista ei saa pelotella eikä saa irvistellä
- pitää puhua nätisti ja kuunnella
- pitää olla rehellinen

Ulkoiluaikana menimme kävelyretkelle.


Mustikat maistuivat herkullisilta.


Yhteisöllisyyttä oli aikuisen näkökulmasta kiva seurata.

"KOTIMATKALLA" NÄIMME VALKOPOSKIHANHIA.

Kello keskiviikkona jumppaa ja askartelua

Karkit askartelivat leppäkerttualustat.

🐞🐞🐞🐞🐞🐞🐞🐞🐞🐞🐞🐞🐞🐞🐞🐞

🐞🐞🐞🐞🐞🐞🐞🐞🐞🐞🐞🐞🐞🐞🐞🐞

Legotyypit olivat jumpalla 🏃🏃‍♀️🤸🤸‍♀️🏃‍♂️🤸





Ulkoilimme muurahaispuistossa🌲🌲🌲


🐜🐜🐜🐜🐜🐜🐜🐜🐜🐜🐜🐜🐜🐜🐜🐜

🍭Tiistaina askartelua ja jumppaa🤸🤸‍♀️🤸‍♂️

Legotyypit askarteli omat piirustusaluset. Aiheena oli leppäkerttu
🐞🐞🐞🐞🐞🐞🐞🐞🐞🐞🐞🐞🐞🐞🐞🐞

🐞🐞🐞🐞🐞🐞🐞🐞🐞🐞🐞🐞🐞🐞🐞🐞

🐞🐞🐞🐞🐞🐞🐞🐞🐞🐞🐞🐞🐞🐞🐞🐞

Karkit olivat jumpalla.🤸‍♂️🤸‍♀️🤸🤸‍♂️🤸‍♀️🤸🤸‍♂️


🤸🤸‍♂️🤸‍♀️🤸🤸‍♂️🤸‍♀️🤸🤸‍♂️🤸‍♀️🤸🤸‍♂️🤸‍♀️🤸🤸‍♂️🤸‍♀️🤸

Sisäleikkien jälkeen ulkoilimme Muurahaispuistossa 🐜🐜🐜🐜🐜🐜🐜🐜

🍓Maanantain touhuja

Toimintamme alkoi varsinaisesti tänään. Tutustuimme toisiimme ja aamupiirin käytäntöihin. 

Leikimme🎵🎶 Ystäväni tuttavani rati riti rallaa🎶🎵
Jumppasimme🤸‍♂️🤸‍♀️🤸 ja maalasimme toisiamme pensselein.​


Sitten lähdimme kävelyretkelle🚶‍♂️🚶‍♀️🚶" Sillan kupeelle".

Mitä olisi retki ilman kivien heittoa mereen?

🌳🌳🌳🌳🌳🌳🌳🌳🌳🌳🌳🌳🌳🌳🌳🌳
Muurahaispesän ahkeria asukkaita oli metka seurata🐜🐜🐜🐜🐜🐜🐜🐜🐜🐜

Marjoja siellä marjoja täällä. 🌞🌞🌞


Löysimme lillukoita, puolukoita ja mustikoita.

Ihailimme kauniita merellisiä maisemia. 


Kotimatkalla meillä oli vielä voimia juosta ensin ylämäkeä ja sitten alamäkeä.
🏃‍♂️🏃‍♀️🏃