Lauluja & loruja

Viikon matka

Maanantaina metrolla kuljen, metrolla kuljen.
Tiistaina hyppään ratikkaan, hyppään ratikkaan.
Keskiviikkona pyörällä poljen, pyörällä poljen.
Torstaina autolla ajaa saan, autolla ajaa saan.
Perjantaina nousen junaan, nousen junaan.
Lauantaina rakettiin, lauantaina rakettiin.
Sunnuntaina tuliaisen käärin sievään pakettiin.


Laulu löytyy levyltä/kirjasta: Siinan taikaradio

Voit myös kuunnella ja katsella laulun alla olevasta linkistä:
Viikon matka

Autot vanhanaikaiset

Olemme leikkineet tätä laulua piirissä peräkkäin samaan suuntaan kulkien.
Auto = mielikuvitusratit kädessä ajellen
Veturi = liikutellen käsiä kylkien vierellä, veturin pyörien mukaista liikettä tehden
Laiva = laitettu sormenpäät yhteen laivan keulaksi ja keinuteltu käsiä puolelta toiselle
Lentokone= kädet sivuille lentokoneen siiviksi
Mopo = Otettu kuvitellusta mopon ohjaustangosta kiinni ja kaasuteltu

Lauluosiot olemme kulkeneet tavallista kävelyvauhtia, "Prum", "Tsuh", "Put", "Niiaauuh", "Prrr" -kohdissa kiihdytetty vauhtia ja "siltä kuulosti..." -kohdassa jälleen hidastettu takaisin kävelyvauhtiin.

Miltä kuulosti autot vanhanaikaiset?

Miltä kuulosti autot vanhanaikaiset?
Ne rohisi ja rahisi, joka päivä sai rasvata.
Ne nitisi ja natisi, silti hyvin toimivat.
Prum prum prum prum x4
Siltä kuulosti autot vanhanaikaiset.

Miltä kuulosti veturit vanhanaikaiset?
Miltä kuulosti veturit vanhanaikaiset?
Ne rohisi ja rahisi, joka päivä sai rasvata.
Ne nitisi ja natisi, silti hyvin toimivat.
Tsuh tsuh tsuh tsuh x4
Siltä kuulosti veturit vanhanaikaiset.

Miltä kuulosti laivat vanhanaikaiset?
Miltä kuulosti laivat vanhanaikaiset?
Ne rohisi ja rahisi, joka päivä sai rasvata.
Ne nitisi ja natisi, silti hyvin toimivat.
Putputputput putputputput x2
Siltä kuulosti laivat vanhanaikaiset.

Entä lentokoneet vanhanaikaiset?
Entä lentokoneet vanhanaikaiset?
Ne rohisi ja rahisi, joka päivä sai rasvata.
Ne nitisi ja natisi, silti hyvin toimivat.
Niiiiaaauuaah.
Siltä kuulosti lentskarit vanhanaikaiset.

Miltä kuulosti mopot vanhanaikaiset?
Miltä kuulosti mopot vanhanaikaiset?
Ne rohisi ja rahisi, joka päivä sai rasvata.
Ne nitisi ja natisi, silti hyvin toimivat.
Prrr prrr prrr prrr.
Siltä kuulosti mopot vanhanaikaiset.


Sata vuotta sitten – 1913 — Vartiotornin VERKKOKIRJASTO

Laulu on Fröbelin Palikoiden ja pääset kuuntelemaan sen allaolevasta linkistä:
Autot vanhanaikaiset

Ruokailu alkaa

Tätä laulua lauletaan lähinnä ruokailua aloiteltaessa...aikuinen näyttää ruokailuun liittyviä välineitä ja pyytää lapsia nimeämään ne.

Ruokailu alkaa, istutaan pöytään
ennen kuin voin syödä, mitä tarvitaan?
Lautanen, lautanen, sitä tarvitaan.

*lusikka, haarukka, veitsi, juomamuki, vesi, maito, leipä, ruokarauha

Viimeisenä säkeistönä lauletaan aina ruokarauhasta ja siitä alkaa hiljaisuus

Voit kuunnella ja katsella laulun myös allaolevasta linkistä:
Ruokailu alkaa

Kulkuneuvoja

Tässä laulussa olemme liikkuneet tilassa pahviratit käsissä, eri tavoin kunkin kulkuneuvon kohdalla. Ennen liikkeelle lähtöä olemme kuitenkin Aa-aa-auto, Buu-buu-bussi...hokemien kohdalla "käynnistäneet" kulkuneuvot rytmikkäästi jaloilla tömistäen. 

1. Aa-aa-auto, auto se kulkee maantietä pitkin.
Aa-aa-auto, auto se kulkee maantiellä.
(Kuljetaan tilassa pahviratti kädessä autoa ajellen)

2. Buu-buu-bussi, bussi se kulkee reittiä pitkin.
Buu-buu-bussi, bussi se kulkee reitillä.
(Sama kuin edellä)

3. Mee-mee-metro, metro se kulkee maanpinnan alla.
Mee-mee-metro, metro se kulkee maan alla.
(Mennään ratti kädessä kyykkyyn hytkyttelemään)

4. Raa-raa-ratikka, ratikka se kulkee raiteita pitkin.
Raa-raa-ratikka, ratikka se kulkee raiteilla.
(Kuljetaan tilassa ratti kädessä hyppien)

5. Vee-vee-veturi, veturi se kulkee kiskoja pitkin.
Vee-vee-veturi, veturi se kulkee kiskoilla.
(Liikutellaan rattia vatsan edessä eteen ja takaisin, veturin pyörien pyörivää liikettä kuvaten)

6. Laa-laa-laiva, laiva se kulkee laineita pitkin. Laa-laa-laiva, laiva se kulkee laineilla.
(Käydään istumaan lattialle jalat suorassa ja keinutellaan ratti kädessä puolelta toiselle)

7. Lee-lee-lentsikka, lentsikka se kulkee ilmojen teitä. Lee-lee-lentsikka, lentsikka se kulkee ilmassa.
(Nostetaan ratti pään yläpuolelle ja liikutaan tilassa)

Laulu löytyy kirjasta/levyltä:
2

Puetaan

Puetaan, mitä päälle puetaan?
Puetaan, *__________ puetaan.

*Paita, housut, sukat, kengät, kaulahuivi, pipo, hanskat....

Pukemistilanteissa paljon laulettu laulu meillä. Riisuttaessa vaatteita ollaan laulettu tätä laulua myös sanoilla "riisutaan, mitä päältä riisutaan...."

Laulun pääset kuuntelemaan allaolevasta linkistä:
Puetaan

Raketti-loru

(lapsen nimi) raketti se lentoon lähti,
sinne missä on taivaalla tähti.
Raketti se lentää vipatti,
kun (lapsen nimi) se nauraa kikatti.
Huh, hah, hei (lapsen nimi) voiton vei! 

Tätä lorua olemme lorutelleet ulkona, kun annetaan vauhtia keinussa.

Laiva-laulu

Laiva, laiva, minnekkä laiva menee?
Muille, maille, omenoita ostamaan.
Kaalinpäitä kauppaamaan.
Hups, hups, hups laiva kaatuu.

Tässä laulussa istutaan lattialla pareittain vastakkain, toisiaan käsistä pitäen ja keinutaan eteen ja taakse. Hups-kohdassa keinutellaan sivuttain ja lopulta kaadutaan maahan.

Voit käydä kuuntelemassa laulun allaolevasta linkistä:
Laiva-laulu

Pikku jänö nukkuu

1. Pikku jänö nukkuu, vaik on keskipäivä.
Pitäisköhän meidän jänö herättää? Yy-kaa-koo, herää jo! (lausuen) Herätys, pikku jänö!
Pikku jänö heiluttaa korvia näin, korvia näin, korvia näin. Pikku jänö heiluttaa korvia näin, korvia näin.

2. Pikku jänö nukkuu...
Pikku jänö keinuu näin, näin, näin...

3. Pikku jänö nukkuu...
Pikku jänö taputtaa tassuja näin...

4. Pikku jänö nukkuu...
Pikku jänö pomppii, pom-pom-pom, pom-pom-pom, pom-pom-pom. Pikku jänö pomppii pom-pom-pom. Pom-pom-pom.

Laulu löytyy kirjasta/levyltä:


Voit myös katsoa ja kuunnella laulun allaolevasta linkistä:
Pikku jänö nukkuu

Tunnetko sä sammakon

1. Tunnetko sä sammakon, sammakon, sammakon? Tunnetko sä sammakon, joka loikkii näin?
2. Tunnetko sä perhosen, perhosen, perhosen? Tunnetko sä perhosen, joka lentää näin?
3. Tunnetko sä hevosen, hevosen, hevosen? Tunnetko sä hevosen, joka laukkaa näin?
4. Tunnetko sä koiran tän, koiran tän, koiran tän? Tunnetko sä koiran tän, joka pyörii näin?


Säkeistön aikana taputellaan reisiin.
Välisoiton aikana liikutaan vapaasti tilassa 1. loikkien, 2. perhosen lailla kevyesti lennellen, 3. laukaten, 4. pyörien paikallaan, kuin häntäänsä jahtaava koira.

Laulu löytyy kirjasta/levyltä: Siinan taikaradio

Voit myös katsoa ja kuunnella laulun allaolevasta linkistä:
Tunnetko sä sammakon