Syksy 2020- Kevät 2021

Viikko 51! 14.-18.12.2020

Maanantaina maa oli pienen pienen lumikerroksen alla. Kävimme kierimässä mäkeä Hovin pihamaalla ja leikkimässä metsässä. Viikko hujahti erilaisten jouluisten puuhien parissa. 



Viikko 50! 7.-11.12.2020

Viikko on mennyt joulutouhujen parissa! Askartelupajassa on syntynyt jos jonkinlaista jouluaskartelua 😁






Tontun kiikareilla saattoi nähdä punaista vilahtavat.... 

Siinan Taikaradion joulukalenterissa on ollut kivoja joululauluja. 🙂


Perjantaina päästiin tontun jalanjäljissä ja vihjeiden perusteella kuusen alle. Siellä oli tarjolla lämmintä mehua ja piparia. Katsottiin siellä tonttukoulun joulukalenteri padin kautta. 


 

 

Viikko 49! 30.11-4.12.2020

Maanantaina retkeiltiin Hovin metsässä ja opeteltiin uusi jouluruno "Tonttu kiertää kartanoa". 


Joulukuun alkaessa kävimme seuraamaan Tuikku-tontun puuhia Kotkan kaupunkin Tonttukoulun Joulukalenterissa. Tällä viikolla Tuikku-tonttu kertoili meille mikä se tonttu oikein on. Pääsimme myös katsomaan miten se hiippailu onnistui kaupungintalon käytävillä. Olemme myös seuranneet Siinan taikaradion musiikki-joulukalenteria. 


Saimme pienten puolelle uusia legoja ja mikä riemu niistä syntyikään!



Torstaina oltiin jouluisissa tunnelmissa, kun leivoimme joulupipareita joululaulujen soidessa taustalla.








 

Viikko 48! 23.-27.11.2020

Maanantaina retkeilimme keskuskentän rappusille.



Rappustreenin jälkeen maistui taas mehu!

Tiistaina päiväkodin pihalla oli seurakunnan Valoa-rastirata. 




Kävimme myös retkellä Karhulan torilla ihailemassa näyteikkunoita, joissa oli jouluista rekvisiittaa. Torin iso kuusikin oli saanut jouluvalot. 

.

Keskiviikkona retkeilimme Majametsään timanttien etsintään.

Reitti oli välillä haastava...😀





Torstaina pääsimme salissa Hipsu-hiiren matkaan. Hän halusi opetella erilaisia jouluisia taitoja, jotta pääsisi auttamaan tonttuja. 













Perjantaina julistimme joulun ajan virallisesti alkaneeksi kasaamalla ryhmätilaan oman joulukuusen. Lauloimme vähän jouluisia lauluja. On tämä vaan jännittävää aikaa!







 

 

Viikko 47! 16.-20.11.2020

Viikko aloitettiin jumppaamalla.






Tällä viikolla retkeilimme Jokipuistoon sateisessa ja myrskyisenä säässä. 


Paluumatkalla lapset miettivät mikäköhän patsas tämä on. Patsasta katsomalla saatiin selville, että patsas esittää miestä. Ja sekin selvisi, että mies on ilman vaatteita.



Kädentaitona tehtiin tällä viikolla kynttilät valaisemaan pimeää aikaa. 



Odottelupuuhana oli yhtenä päivänä Kim-leikki. Siinä pitää katsoa tarkasti lattialla olevat esineet. Sen jälkeen lapset laittavat silmät kiinni ja aikuinen poistaa viltin alle yhden esineen. Lasten tehtävänä on miettiä mikä puuttuu.


Viikon päätimme ihanaan Kymi Sinfonietan lasten konserttiin. Konsertissa kuultiin tuttuja lastenlauluja soitettuna ja päästiin itse myös laulamaan.

 

Viikko 46! 9.-13.11.2020

Viime sunnuntaina juhlittiin isänpäivää. Metsäläiset tekivät isänpäivälahjaksi isälle voimaeläimen. Saatteeksi laitettiin seuraava runo "Jos sua ikävä kaivertaa, lohdutusta tästä saat. Purista tätä kädessäsi, silloin olen mielessäsi." Isät olette tärkeitä!




Tällä viikolla retkeiltiin kahtena päivänä läheisessä Hovin metsässä.



Toisella kerralla olimme taas Susihukan ja Oravan kanssa etsimässä tunteita. Tällä kertaa etsittiin iloa. 






Metsäläiset pelaavat mielellään lautapelejä. Suosittuja on Choko-peli ja muistipelit. Olemme saaneet ryhmäämme pienet dinosaurukset ja kulkuneuvot, joita on kiva lajitella ja leikkiä niiden kanssa. 



Siirsimme kotileikin uuteen paikkaan lepohuoneeseen, joten siinäkin leikittiin paljon tällä viikolla.


Viikon päätimme ryhmän yhteiseen lauluhetkeen.



Viikko 45! 2.-6.11.2020

Tällä viikolla hys hys-jutut jatkuivat mutta niiden lisäksi mahtui viikkoon muutakin!

Isoista Lego-palikoista sai rakennettua korkeita torneja!




Kävimme Majametsässä Tunteet hukassa-retkellä. Susi Hukka opasti meidät uuden tunteen äärelle. Mietimme mikä meitä pelottaa ja mitä silloin kannattaa tehdä kun pelottaa. Taikapussien etsiminen oli kivaa. Pusseista löytyi erilaisia tehtäviä.

Metsään mennessä kävimme ihmettelemässä paikkaa, jossa kaivinkone viimeksi purkaisi taloa. Nyt jäljellä oli vain tasainen hiekka!


Lapset pelasivat innokkaasti Choko-peliä. Siinä pitää varoa suklaanapeista tykkäävää toukkaa. 

Sisämopot ovat olleet tällä viikolla ahkerassa käytössä. Niitä voi hakea käyttöön salin varastosta, jossa niiden kotipaikka on.

Viikko päättyi perjantai-jumppaan. Jumpasta oli kolme pistettä, joissa kierrettiin pienissä ryhmissä. 

Salissa kiipeiltiin puolapuilla, laskettiin liukumäkeä ja ryömittiin tunnelissa.


Päiväkodin johtajakin kävi jumppaamassa töidensä välissä.



Metsäläisten lepohuoneessa hypittiin trampoliinilla ja heiteltiin hernepusseja. 

Käytävällä kokeiltiin mahalautoja. Niillä voi liikkua maaten käsillä vauhtia antaen tai onnistuu niillä istuen liikkuminenkin.

 






 

Viikko 44! 26.-30.10.2020

Tällä viikolla Metsäläisissä juhlittiin kaksia synttäreitä. Juhlahumua siis ilmassa!




Legoleikkejä leikittiin pahvilaatikkoautossa ja kotileikissä hoidettiin vauvoja ja muuta mukavaa.

Metsässä puhuttiin eläinten jäljistä ja niitä jälkiä löytyi leikeistäkin.



Teimme yhteistyössä lasten kanssa vessaan kuvat, jotta muistamme mitä kaikkea käsiä pestessä täytyy muistaa. Tärkeä asia!


Viikko päätettiin pienten käytävän yhteiseen Kurpitsapäivään, jossa pihalla oli erilaisia liikuntapisteitä. Tehtävänä oli tasapainoilua ötökkäsuon yli, hämähäkin verkossa kiipeilyä, ryömimistä lepakkomajassa, haamupallojen heittoa hirviön suuhun ja kaikkea muuta mukavaa. Tarjolla oli myös haamudisko ja tietenkin mehua ja pipareita! 








Tällä viikolla ohjelmassa oli myös hys hys-juttuja, mutta niistä lisää tuonnempana! 😉

 

 



Viikko 42! 12. - 16.10.2020

 

Tällä viikolla lapset ovat väritelleet värityskuvia ja piirrelleet. Suosittuja ovat olleet mm. dinosaurus-kuvat.


Tällä viikolla retkeilimme Karhulan Hovin "pikkumetsässä" ja Jokipuistossa. "Hovin pikkumetsään" pääsemme helposti myös talvella vaikka tulisikin reilusti lunta. Sinne on lyhyt matka, jolloin metsässä touhuiluun ja leikkimiseen jää enemmän aikaa. 

Tiistaina puimme kaikki sadevaatteet päälle ja suuntasimme "pikkumetsään". Varustauduimme sateeseen, mutta kuravaatteet olikin loistava valinta märkään ja mutaiseen metsään. Lapset innostuivat kiipeilemään kivien yli ja kallioisen rinteen reunamaa pitkin. Yksi lapsista huomasi multaisessa maassa pitkän kastemadon, jota kaikki tulivat katsomaan. Lauloimme yhdessä Matomoottori-laulun, jonka Katja muisti. 













Keskiviikkona menimme uudelleen "pikkumetsään". Etsimme sieltä Kuura-ketun lorukortteja, joita oli piilotettu mitä ihmeellisimpiin paikkoihin pikkumetsässä. Lapset etsivät kortteja huudellen "Kuura-kettu, Kuura-kettu, missä sinä olet?". Lorukorteissa oli runo ja kuvia syksyisistä asioista.



Jokaiseen retkeen kuuluu mehutauko. Kellon kilistessä lapset tietävät , että on mehun aika!




Torstaina vuorossa oli kädentaitoja pienryhmittäin. Maalattiin syksyn värejä ja lehtiä, maalattiin mullalla ja liimattiin hiekkaa sekä askarreltiin matoja.





Perjantaina osa porukasta retkeili Jokipuistoon. Toiset jäi Katin ja resurssihoitaja Sailan kanssa päiväkodille pelailemaan. Kati myös haastatteli lapsia tulevia vasukeskusteluita silmällä pitäen.




Viikko 41! 5. -9.10.2020

Viikko alkoi valokuvaus-päivällä. Saa nähdä millaisia kuvia niistä tulikaan!

Tiistaina ja keskiviikkona oli vuorossa askartelua, leikkiä ja ulkoilua pihalla.










Torstaina retkeilimme Majametsään. Näimme matkalla kaivinkoneen, joka oli purkamassa vanhaa taloa. Katselimme sen touhuja hetken aikaa. Paluumatkalla kävimme keräämässä Hovin pihamaalta tammenterhoja ja terhojen hattuja. Taisimme myös heitellä vähän syksyisiä lehtiä.












'

Perjantaina suuntasimme taas Majametsään. Siellä pääsimme tutustumaan Susi-Hukkaan, jolla oli tunteet hukassa. Etsimme metsästä taikapusseja, joissa oli meille tehtäviä. Puhuimme rohkeudesta ja siitä mitä rohkeita asioita meistä itse kukin on tehnyt. 





Pääsimme metsässä myös juhlatunnelmaan, kun vietimme siellä synttäreitä. 








Viikko 40! 28.9 - 2.10.2020

Tämän viikon retket suuntautuivat Viirinkallion majametsään ja Jokipuistoon. 

Perjantaina kävimme ihailemassa Jokipuistoon ruskaa.








Keräsimme maasta värikkäitä lehtiä ja teimme niistä ympyrän. Ympyrän sisään teimme käden kuvia perunajauhot avulla. Tulipa hieno taideteos!


Pienryhmissä askarreltiin syksyisiä juttuja. Leppäkerttu-ryhmä pujotteli rautalankaan pihalta keräämiään värikkäitä lehtiä, Muurahais-ryhmä maalasi syksyisiä puita omien käsien avulla ja Etanat tekivät etana-värityskuvia.



Viikko 38! 14.-18.9.2020

Meidän ryhmästä tuli nimeltään Metsäläiset, kun vietämme paljon aikaa metsässä ja luonnossa. Tällä viikolla mietimme yhdessä lasten kanssa mitkä nimet meidän pienryhmät saa. Eli jokaisella pöydällä eli pienryhmällä on nyt oma nimi. Pienryhmien nimeksi tuli Leppäkertut, Etanat ja Muurahaiset. Kaikki sopivia nimiä Metsäläisille.

Monia asioita tehdään päivän aikana pienryhmissä, jotta meillä säilyy rauhallisuus. Niin eteisessä, vessassa kun leikeissäkin on kivempi olla kun kaikki eivät ole siellä samaan aikaan. Ja me aikuiset kierrämme pienryhmissä ollen samassa ryhmässä aina viikon ajan.

Kuvasimme metsässä pienryhmille omat kuvan, jotka laitetaan omaan pöytään. Kuvissa pääsivät seikkailemaan leppäkertut, muurahaiset ja etanat.








"Ompas nämä isoja muurahaisia..."



Metsäilyn lisäksi olemme tällä viikolla olleet salissa liikkumassa, askarrelleet sieniä, värittäneet värityskuvia, laulaneet ja leikkineet.



Salissa vauhtia riitti! Onneksi siellä on tilaa juosta ja leikkiä. Mopoja käytiin ainakin tankkaamassa ja taisivat ne joutua korjaamollekin...





Muurahais-värityskuvista tuli hienon värikkäitä.

Viikko 37! 7.-11.9.2020

"Sataa, sataa aina vaan, sateen ropinan kuulla saan..." 

Tällä viikolla on ollut ilmassa jo syksyn tuntua. Pääsimme ihailemaan kaatosateen aikana sitä, kuinka kovalla vauhdilla vesi tulee katolta ränniä pitkin. Siinä riitti ihmettelemistä!





Metsäretkellä kävimme tällä viikolla kaksi kertaa. Matkalla kävimme katsomassa kallion sisään louhittua väestösuojaa, sillä se herätti suurta kiinnostusta lapsissa. "Asuuko siellä luolassa joku? Voiko siellä olla mörköjä? Se on kyllä vähän pelottava. Tai mielenkiintoinen."




Etsimme metsästä asioita, joista halusimme ottaa kuvia. Laitoimme ne kehyksien sisään. Kuvaaminen oli lapsista kivaa! Päiväkodille tultua katsoimme kuvat, ja mietimme yhdessä mitä muuta kivaa näimme retkellä.









Perjantaina huomasimme retkellä vanhan puun kannon, johon oli kasvanut paljon sieniä. Bongailimme muutenkin sieniä. Näimme ainakin kärpässieniä ja tatteja. Puhuimme lasten kanssa, että sieniin ei saa koskea. Ne voivat olla myrkyllisiä.



Lisää kuvia perjantain retkeltä löydätte "Metsäläisten" eteisen seinältä!

Viikko 36! 31.8 - 4.9.2020

Syyskuun koittaessa ryhmämme alkaa olla kasassa. Viimeisetkin lapset palasivat lomilta ja saimmehan me uusiakin lapsia ryhmäämme. Tällä viikolla olemme tutustuneet toisiimme ja lähiympäristöön. 



Jokaisella lapsella on oma paikkansa ruokapöydässä. Samassa pöydässä istuvat mudostavat oman pienryhmän. Nyt kun ryhmämme alkaa olla kasassa, olemme alkaneet toimia pienryhmissä. Yksi aikuinen on aina viikon ajan saman pienryhmän kanssa. 

Tällä viikolla olemme pienryhmissä kokeillut tusseilla piirtämistä. Piirsimme mm. oman kuvan. Kuvat ovat nähtävillä käytävän ilmoitustaululla. 










Torstaina retkeilimme majametsään. Siellä olemme käyneet jo useamman kerran, joten paikka alkaakin olla jo tuttu. Jokainen sai kerätä metsästä omat aarteensa, jotka sitten kontaktimuovin kanssa kiinnitettiin omaan korttiin. Näin syntyi hienot aarrekortit! Metsässä sai myös leikkiä ja löytyihän sieltä vielä mustikoitakin syötäväksi!








Perjantaina kävelimme keskuskentälle pallopeleihin. Että olikin mukavaa juosta pallojen perässä! Palloja potkittiin ja palloja heitettiin. Taisi joku saada maalinkin!



Juostessa ja pelatessa tulikin kuuma, joten mehuhuikat teki hyvää!

 

Viikko 35! 24.-28.8.2020

Alkuviikon sadesäällä pääsimme kurahommiin. Päiväkodin pihalle tuli ihanan isoja lätäköitä, joissa oli hyvä leikkiä. 




Kävimme katsomassa yhtenä päivänä että vieläkö majametsastä löytyi mustikoita. Ja löytyihän niitä! 

Metsäpolkua oli kiva kävellä käsi kädessä kaverin kanssa! 


"Kyllä nämä mustikat on vaan hyviä!" 


Etsimme metsässä maasta eri värisiä lehtiä. Yhdelle kivelle laitoimme keltaisia lehtiä, toiselle kivelle ruskeita ja kolmannelle kivelle vihreitä lehtiä. 






Hyvään retkeen kuuluu ainakin juomatauko. Tällä kertaa meillä oli mehua juomana. 






Viikon päätimme Kolmikulman retkeen. Kävelimme Kolmikulmalle metsän kautta metsätietä pitkin. Kävimme leikkikentällä leikkimässä ja pitämässä juomatauon.




Viikko 33! 10.-14.8.2020

Maanantaina retkeilimme Jokipuistoon. Ryhmässä on aloittanut uutena työntekijänä Kati, joka pääsi samalla tutustumaan päiväkodin lähistön retkipaikkoihin. Jokipuistossa ihailimme kauniita kukkia ja leikkipuistossa kävimme mm. keinumassa. Mehu maistui hyvältä leikkien lomassa.


Tiistaina kävimme leikkimässä Karhulan Hovin pihapiirissä. Siellä oli iso kuusi, jonka oksien alla oli hyvä leikkiä. Saimme aikaan myös juoksuleikit. 

Karhulan Hovin pihamaalla kävimme myös katsomassa olikohan tonttu kotona. Kop KoP.... 


Keskiviikkona retkeilimme Majametsään. Majametsä sijaitsee lähellä päiväkotia Viirinkalliolla, S-Markettia vastapäätä. Löysimme mustikoita, olipas herkkua!





Torstaina leikimme päiväkodin pihassa. 

Perjantaina lauloimme yhdessä laululeikkejä ja ulkoilimme päiväkodin pihalla.
Laulumatkalle lähdimme lentokoneella ja matkalaukun sisältä sai kukin vuorollaan valita kortin. Kortin kuvasta sitten paljastui laulettava laulu.