27. - 31.3.2023

Ryhmän "vauvaprojekti" on alkanut nyt hyvällä tohinalla! Lapset ovat saaneet tuoda kotoa oman nukkevauvan tai jonkun muun lelun jota voisi hoitaa, viedä neuvolaan, retkelle ja seuraavalla viikolla kylpyyn (tai muuten putsailla). Jos lelu ei kestä vettä, niin puljataan sitten kylpypäivänä päiväkodista löytyvillä leluilla kuten astioilla, muovieläimillä tms. Eikä haittaa vaikka omaa lelua ei mukana ole, sillä onhan meillä täällä yllin kyllin leluja 🤩 Tässä on minikokoiset neuvolakortit kaikille - aika söpöt!

Odotusaulasta neuvolan täti haki äidit/isät/lemmikin omistajat neuvolaan. Jännitystä oli havaittavissa 💛 Rattailla vietiin pikkuiset neuvolaan, ja neuvolan tädin huone sijaitsi päiväkodin toisessa päässä isojen päässä.

Neuvolassa hoidettiin, punnittiin, mitattiin, tutkittiin mm. korvia ja annettiin rokotus. Riisuttiin, puettiin vauvoja. 

 
Lapset saivat valita laastarin ja neuvolakorttiin laitettavan tarran.



Retkipäivänä vauvat ja muut tyypit (kuten norppalelu) lähtivät mukaan retkelle! Pookista piti lähtä ostamaan vauvoille pilttiä ja muuta vauvanruokaa. 


Kaupassa tarvittiin myös pikkukärrejä! Saimme retkellä ihastelevia katseita ja sanoja. Lapsemme osaavat kyllä käyttäytyä niin hienosti ❤️ Ihan pienillekin on tärkeää antaa olla osallisia arjessa ja antaa opetella uusia asioita erilaisissa oppimisympäristöissä. Samalla tarjota ikimuistoisia ihania elämyksiä, lapset myös nauttivat kun saavat osakseen luottamusta ja saavat kokeilla&oppia. Pienet ovat paljon osaavampia ja ymmärtäväisempiä kuin usein saatetaan uskoa. Tälläki retkellä opeteltiin, opittiin ja osattiin kovin montaa taitoa. 





Vauvat ja muut tyypit ovat olleet mukana myös esim. päiväpiirissä. Tässä leikitään lasten toiveesta pikku jänö nukkuu- ja hyvätuulilaulua.

Kädet ylhäällä: "Hyvä tuuli, hyvä tuuli, puhaltaa, puhaltaa. Nyt on lasten aika, nyt on lasten aika, kuunnella, kuunnella!". Näin päiväpiiri alkaa. 

Lapsen toiveesta päiväpiirissä luettu tämä pehmokirja. Kasvattaja nokkelasti keksi, että tähän on hyvä ujuttaa muutaki sisältöä ja kirjan kuvista loruteltiin ja soitettiin esimerkiksi ihanaa traktorilaulua soittimilla "bändinä". Myös muita kirjoja on luettu.


Tämä on tärkeä hetki lapsille, viedä oma kuva päiväkotitaloon. Kaikilla pienryhmillä on talossa oma huone jossa on ryhmän maskotti kuten norppa. Usein lasten kuvat kyllä saattavat vierailla muissakin huoneissa, huoneiden värejäkin käydään läpi. Lasten nimiä on välillä rummuteltu.


Roolivaatteet on jälleen haettu ryhmään 😍


Leikkivarjolla ja ilmapalloilla on leikitty viime viikon tapaan 😊


Ryhmän kasvattaja on soittanut kitaraa iloksemme 😊 Lapsetkin ovat saaneet sitä soittaa!


Lasten motivaatio pukemisopetteluun on vahvistunut hurjasti, ja yksi syy saattaa olla tämä pukemisnalle. Lapset toivovat sitä itsekin usein.


Norppien halinallessa jatkoimme pilliharjoittelua, se ei tosiaan ole ihan helppo juttu! Lisäksi mm. pelasimme muistipeliä, ongimme oman nimen lammikosta, tarinoimme suujumppasadulla. Ja ne leimat sitten käteen!



Olemme istuttaneet pääsiäisruohoja askartelemiimme purkkeihin. Lapset ovat itse saaneet laittaa multaa ja siemeniä. Tämähän ei liity vain pääsiäiseen vaan on osa kevään kasvun ihmettä ja sen seuraamista.


Ompa söpöt perunanenät näillä "sukkahousutyypeillä". Toivotaan, että ruohot lähtevät kasvamaan ja tyypit saavat hiuksensa 😁


Perjantaina meillä oli kiva lauluhetki ja sitten vielä rentouduttiin. Pääsiäisnoita Elviira tuli meille kylään, aika jännä juttu 😮 Ja samalla ihan hurjan hauskaa 😍 Toivottavasti videot toimivat, joskus ne vähän jumittavat tällä alustalla. 





Noita-akka keitti ihmeellistä soppaa ja nosti kattilasta mm. jättiläistutin ja tipun. 


Elviira-noita oli käynyt isoisän navetalla ja vienyt sieltä eri värisiä kanoja! Lauloimme yhdessä kanapolkkaa, kanojen höyheniä oli lattialla sikin sokin myöskin. 


Opetelimme myös hauskaa kanatanssia! Jatkamme harjoittelua seuraavalla viikolla, ja jos oikein ymmärsimme noidan puheista niin myös Elviira on kanssamme ensi viikon. Hui! Ja jee!

Voitte kotona harjoitella tämän tipun tanssiaskelia:


Onnea ryhmä 1! Meille on myönnetty satudiplomi, olemme ahkeria kirjojen lukijoita! Suosittelemme sitä ihan kaikille. 



Oikein mukavaa viikonloppua 💛

Kommentit

Kirjaudu sisään lisätäksesi tähän kommentin