Ötököitä

VIIKKO 17

Tällä viikolla ollaan harjoiteltu puhaltamista eli suujumppaa. 
Lapset pääsivät puhaltamaan pilleillä paperilla olevaa värjättyä vettä... Sitten odoteltiin, että puhallusjäljet kuivaa.
Tämän jälkeen lapset pääsivät liimaamaan puhallusjäljille silmiä --> tulipa hauskoja ötököitä. 
Ihan kaikilta Kimalaisilta puhaltaminen ei vielä onnistunut. Mikäli puhallus ei onnistunut, levitettiin väriä hammasharjoilla.

Suunnitelma oli tällä viikolla lähteä kuvaamaan meidän hienoilla kameroilla, ötököitä lähikallioille.
Koska sää on ollut tällä viikolla satainen Kotkassa, ei uskallettu viedä meidän kameroita kastumaan ulos.
Joten Kimalaiset etsi kuvattavia ötököitä päiväkodin tiloista ja kuvasi niitä. KLIK KLIK KLIK sanoi kamerat.
Kun kaikki ötökät oli kuvattu, vietiin kamerat taas kehitykseen Seikkailija Sennin ukin valokuvausliikkeeseen.
Sillä välillä kun valokuvat olivat kehityksessä, kuunneltiin yhdessä Kielinupun Hyönteiset laulua.
Pääset kuuntelemaan laulun tästä.
Laulun jälkeen valokuvat olivatkin valmiit katseltavaksi. Kylläpä oli lapsista hauskaa löytää juuri kuvatut ötökät kameran sisältä. 



Tällä viikolla Kimalaisissa ollaan vietetty myös syntymäpäiväjuhlia. Tällä kertaa synttärisankari täytti 3-vuotta.

"Minä olen iso poika posteljoon ja posteljoon ja posteljoon.
Minä olen iso poika posteljoon ja kiertelen ympäri suomenmaan.

Minäpä se jakelen ne kirjeet ja muut, ne kirjeet ja muut, ne kirjeet ja muut. 
Minäpä se jakelen ne kirjeet ja muut, ja naurussa ompi lasten suut."


Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä