Talviloma viikko

Viikko 9

Tällä viikolla on kotkassa vietetty kouluissa talvilomaa, joka on vaikuttanut myös meidän viikkoon, osa ryhmän lapsista ja aikuisista on lomaillut yhdessä sisarusten ja omien lasten kanssa. Joten tällä viikolla ollaa päästy puuhailmaan erilaisia asioita pienellä porukalla.

Maanantaina Kimalaiset olivat pieniä taiteilijoita. Luova maalaus onnistui ihanasti ja sotkuisasti sormin tai vähän siistimmin siveltimellä maalaten. Taidesuuntia ja tapoja kun on niin monta :) 



Tiistaina Kimalaset pääsivät koputtamaan laululaukun kanteen ja kurkkaamaan, millaisia lauluja laululaukusta löytyi.
Pikku jänö nukkuu, Hui-sai-sai, Lumiukkomarssi, Viisi pientä ankkaa, Hyönteisiä etsimässä ja tietysti Muurahaisten muori.



Keskiviikkona oli leikkipäivä, sillä Kimalaisten uusi ystävä ja tuleva uusi Kimalainen kävi tutustumassa meidän ryhmään.

Torstaina lapset pääsivät valikoimaan millaisia välineitä temppuradalle laitetaan. Temppurata saa lapset aina innostumaan ja liikkumaan, niin että kuuma tulee ja sehän on tietysti hyvä juttu. Kimalaisten tilat ovat kuin tehty temppuratailuun, tiloja pääsee helposti kiertämään huoneesta toiseen, joten radan saa rakennettua ympyrän muotoiseksi radaksi. 



Perjantaina raivattiin kimalaisten eteisestä pöydät, lelut ja kaikki ylinmääräinen pois pelikentän tieltä. Matot laitettiin rullalle ja tehtiin niistä kaukalon reunoja. Luvassa oli vauhtia ja vaarallisia tilanteita kun Kimalaiset alkoivat pelaamaan sählyä. Lopuksi vielä rakennettiin pöydästä maali ja lapset pääsivät laukomaan maaleja. Aika monet hurraa/maali-huudot saatiin huutaa ja ylä vitoset heittää, taitavia pelaajia meillä. Ennen ulkoilua huudettiin vielä koko joukkueen voimiin, ihan niin kuin suuremmissakin peleissä. 

 

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä