Qr-koodeja ja pieniä taiteilijoita

Tällä ja viime viikolla ollaan lasten kanssa tunnistettu eläinten ääniä.
Päiväkodin tiloissa on ollut Qr-koodeja, joiden takaa on löytynyt erilaisten eläinten ääniä. Lasten tehtävänä on ollut tunnistaa eläimen ääni ja käydä syöttämässä sille eläimelle ruokaa (käpyjä), jonka äänen he ovat tunnistaneet. Minkähän eläimen ääni löytyy tästä linkistä: https://qrco.de/bdIpCC ?
Eläimiin on liittynyt myös loruja, joita ollaan lasten kanssa loruteltu.



Tiistaina ja torstaina ollaan lasten kanssa taiteiltu syksyisiä puita. Tiistaina painettiin ruskealla värillä paperille puu, puun mallina toimi lapsen oma käsi. Torstaina pienet sormenpäät pääsivät maalaamaan keltaisella, punaisella ja oranssilla syksyisiä lehtiä puuhun.



Keskiviikolle luvattu sadesää pelotti meidät sisätiloihin liikkumaan. Ryhmän tiloihin syntyi huoneita kiertävä temppurata, jossa pääsi hyppimään, kiipeämään, laskemaan makea, testaamaan tasapainoa ja paljon muuta. Temppuradat saavat aina kaikki lapset liikkumaan. 



Torstaina se sade viimein tuli ja oli aika pukea saappaat ja kuravaatteet kaikille päälle. Ja mikä parasta, pihalla pääsi leikkimään vesileikkejä.

"Viisi lehteä vaahterapuussa,
heiluu oksalla syyskuussa,
tuulenpuuska puhaltaa,
yhden lehden pudottaa."

Perjantaina ollaan tuttuun tapaan laulettu. Piippolan vaarin talon ylle oli ilmestynyt tuulinen pilvi, pilvi puhalsi kerta toisen jälkeensä lehtiä maahan Piippolan vaarin pihapuusta. Jokaisen pudonneen lehden takaa löytyikin yksi laulettava laulu.
Pikku Jänö nukkuu, vaik on keskipäivä...
Piippolan vaarilla oli talo, hiiala hiiala hei...
Tip tip tip tip tipottelee sadepisaroita...
Naapuri täti tuli matkalta, toi mukanaan tuliaisia...
Muurahaisten muori perunoita kuori...

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä