Kiusaamisen vastainen työ Onttolan koulussa 2024-2025

Kiusaamisen vastainen työ Onttolan koulussa

KiVa Koulu -toiminta Onttolan koululla

 

KiVa Koulu on kiusaamisen vastainen toimenpideohjelma, joka on kehitetty Turun yliopiston ja Oppimistutkimuksen keskuksen yhteistyön tuloksena. KiVa Koulu -ohjelma muuttui maksulliseksi vuonna 2016. Tällä hetkellä rekisteröityneenä on noin 900 Suomen koulua. Kontiolahden kunnan kaikki alakoulut ovat edelleen mukana toiminnassa. KiVa koulu -ohjelmaa levitetään parhaillaan ulkomaille ja tällä hetkellä se on käytössä yli 20 muussa maassa.

KiVan ydin on kiusaamisen ennaltaehkäisy. Kiusaamisen vastaisen kulttuurin luominen edellyttää koko kouluyhteisön sitoutumista; siitä huolehtimista, ettei kukaan jää syrjään tai tule huonosti kohdelluksi. Ensinnäkin, pitkin vuotta systemaattisesti pidettävillä KiVa-oppitunneilla voidaan vaikuttaa oppilasryhmien normeihin ja siihen, miten lapset ja nuoret toimivat kiusaamista havaitessaan. Tämä edellyttää myös kaikilta yhteisön aikuisilta selkeää viestiä siitä, että kiusaamista ei hyväksytä. Toinen tavoite on tehokas puuttuminen esille tuleviin kiusaamistapauksiin: tähän KiVa tarjoaa selkeät ohjeet, joiden takana on vahva tutkimusnäyttö. Kolmanneksi, KiVa tarjoaa työkalut jatkuvaan oman koulun tilanteen seurantaan jokavuotisten kyselyiden ja niistä saatavan palautteen muodossa. KiVa sisältää materiaalia myös huoltajille. Meidän kaikkien panosta tarvitaan, jotta jokaisen lapsen ja nuoren oikeus turvalliseen oppimisympäristöön toteutuu! (Lähde: kivakoulu.fi.)

Onttolan koululla KiVaa toteutetaan laatusuositusten mukaisesti. Katso laatusuositukset: https://www.kivakoulu.fi/laatusuositukset/

KiVa-ohjelman oma kysely toteutetaan vuosittain maaliskuussa. Tämän lisäksi Onttolan koulu toteuttaa oman kiusaamiskyselyn 1-2 kertaa vuodessa.

 

Mitä kiusaaminen on? (lähde: www.kivakoulu.fi)

  • Puolustuskyvyttömän tai heikommassa asemassa olevan toistuvaa, tahallista vahingoittamista
  • Voi olla fyysistä tai henkistä
  • Voi olla myös epäsuoraa, kännykkä- tai nettikiusaamista
  • Piilokiusaamista
  • Joukosta pois sulkemista
  • Jatkuvaa yhteen henkilöön kohdistuvaa
  • Riidat ja erimielisyydet eivät ole kiusaamista
  • Kiusoittelu tai raju leikki eivät ole kiusaamista

 

KiVa-ohjelma

 

KiVa-ohjelma koostuu yleisistä ja kohdennetuista toimenpiteistä.

 

1.Yleiset toimenpiteet= kiusaamisen ehkäisy

 

  • Koko opetushenkilökunta ohjeistetaan syksyisin KiVa- toiminnan perusteisiin
  • Oppitunnit (minimissään 20 oppituntia läpi lukuvuoden), joita pidetään keskitetysti ensimmäisellä ja neljännellä luokalla, sisältävät mm.:
    • mikä on kiusaamista, mikä erimielisyyttä tai tavanomaista tasaveroista riitelyä
    • miten toimit, jos sinua kiusataan
    • miten voit puuttua, jos huomaat kiusaamista
    • tunnetaitojen ja kaveritaitojen harjoittelua
  • Muillakin luokilla sisältöjä voi hyödyntää tilanteen ja tarpeen mukaan
  • KiVa pelit 1-4lk, Seppo- pelit 1-4lk sekä Pulmikas- pelit 3-6lk
  • KiVa Koulu- startit joka luokalla koulun alkaessa. Startissa KiVa-tiimin jäsenet esittelevät lyhyesti Kiva Koulu-toimintaa luokkatasolle sopivalla tavalla
  • Joka lukuvuosi KiVa-toiminta tuodaan esille jollakin tavalla: esim. pajapäivät, päivänavaukset, teematunnit tai näytelmät
  • Oma ilmoitustaulu KiVa-asioille
  • Huomioliivit välituntivalvojilla
  • Tiedotus KiVa-toiminnasta vanhempainilloissa sekä tiedote koteihin syksyisin Wilman välityksellä
  • Info koulun pedanet-sivuilla
  • Nimetty KiVa-vastuuhenkilö ja –tiimi
  • Vuosisuunnitelma näkyvillä koulun seinällä
  • Säännöllinen kouluttautuminen, esim. KiVa-päivät, Kick Off- koulutukset
  • Tilannekartoitukset (= kysely netissä) keväällä sekä oppilaille että henkilökunnalle. Kyselyjen tulokset käydään läpi henkilökunnan kesken

 

  1. Kohdennetut toimenpiteet= kiusaamistilanteiden selvittäminen

 

  • Oma luokanopettaja on aina ensisijainen konfliktien/kiusaamistilanteiden selvittäjä
  • Mikäli luokanopettajan selvittelyistä huolimatta kiusaaminen jatkuu tai on muuten hankala selvittää, siirtyy asia KiVa- tiimille
  • Selvittämiskeskustelut koskevat vain niitä oppilaita, jotka ovat olleet osallisina tai silminnäkijöinä kiusaamistilanteissa.
  • Käytössä on valmis lomakkeisto, johon kirjataan kaikkien osapuolten näkemys asiasta
  • Selvittämiskeskusteluissa on aina mukana kaksi tiimiläistä
  • Tilanteesta riippuen käytetään molempia selvittämismenetelmiä, ”yhteisen huolen menetelmä” tai ”ojentamismalli” (entinen KT)
  • Selvitetään, onko kyse kiusaamisesta
  • Kiusaamistilanteissa:
    • Kaikkia osapuolia kuullaan mahdollisimman pian yksitellen (joskus myös sivusta seuraajia) ja täytetään lomakkeisto.
    • Kiusaajan osalta selvittämistilanteet merkitään kasvatuskeskusteluna Wilmaan.
    • Kiusaajan/ kiusaajien ja kiusatun kanssa keskustellaan ohjatusti. Sovitaan yhdessä, että kiusaamisen on loputtava.
    • Järjestetään säännöllinen seuranta (viikoittain) molemmille osapuolille. Kesto tarpeen mukaan viikoista jopa useampiin kuukausiin.
    • Kiusatulle voidaan pyytää omasta luokasta ns. tukihenkilöitä, jotka seurailevat tilannetta ja ovat kiusatun tukena.
    • Tilanteesta riippuen huoltajille ilmoitetaan joko heti tai vasta 1-2 viikon kuluttua. KiVan toimintaperiaatteeseen kuuluu oppilaan mahdollisuus korjata itse omaa käyttäytymistään.
    • Mikäli kiusaaminen ei lopu tiimin selvittelyjen jälkeen, kutsutaan huoltajat palaveriin koululle sekä hyödynnetään muuta viranomaisyhteistyötä (koulukuraattori, lastensuojelu, poliisi).

 

KiVa-tiimi

Koululla on nimetty toimintaa koordinoiva sekä kiusaamistapauksia selvittelevä KiVa-tiimi. Tiimiin kuuluvat lukuvuonna 2024-2025 tiiminvetäjä, erityisopettaja Eija Penttisen lisäksi, koulunkäynninohjaaja Minna Räsänen, luokanopettaja Niklas Lampinen ja englannin kielen opettaja Johanna Haapalainen.

 

Toimintaohje huoltajille

Toimi seuraavasti, jos lastasi kiusataan

  1. Ota yhteyttä luokanopettajaan
  • Luokanopettaja on aina ensisijainen konfliktien ja kiusaamistapausten selvittäjä

 

  1. Yhteys KiVa-tiimiin
  • Mikäli kiusaaminen ei lopu luokanopettajan selvittelystä huolimatta
  • Mikäli kiusaaminen on jatkunut kauan tai tilanne on erityisen hankala selvittää
  • Tiimiin voi olla yhteydessä joko luokanopettaja, muu koulun henkilökuntaan kuuluva, oppilas itse tai huoltaja

 

  1. Anna koululle rauha selvittää tilanne
  • Tilannetta pyritään selvittämään jo samana päivänä, kun tieto kiusaamisesta saadaan

 

  1. Odota yhteydenottoa
  • KiVa-tiimin jäsen tai luokanopettaja on yhteydessä huoltajiin ja kertoo, miten asiassa on edetty ja mikä on ollut mahdollisen selvittämiskeskustelun tulos
  • KiVa Koulun toimintaperiaatteisiin kuuluu, että oppilaille annetaan lievemmissä tapauksissa mahdollisuus korjata käyttäytymistään. Tällöin asiasta ilmoitetaan kotiin vasta tilanteen rauhoituttua
  • Muissa tapauksissa koteihin otetaan yhteyttä mahdollisimman pian

 

  1. Valmistaudu keskustelemaan lapsesi kanssa

 

Muuta

Tutkimusten mukaan kiusaaminen on usein ryhmäilmiö. Siksi on tärkeää, että myös sivustaseuraajat saadaan mukaan osallistumaan kiusaamisen vastaiseen toimintaan. Kiusaamisen ennaltaehkäisy onkin merkittävin osa KiVa-ohjelmaa. 1. ja 4. luokkalaisille pidettävät oppitunnit antavat työkaluja koko ryhmälle toimia muut huomioivalla ja arvostavalla tavalla. Koulun aikuiset eivät välttämättä huomaa kaikkea kiusaamista. Siksi on tärkeää, että siitä kerrotaan! Rohkaiskaa lastanne kertomaan mahdollisista kiusaamistilanteista kotona tai koulussa!

Onttolan koulussa ei hyväksytä kiusaamista. Meillä puututaan kiusaamiseen! Tavoitteena on käyttäytymisen muutos siten, että kiusaaminen loppuu.

Tehdään yhdessä koulustamme turvallinen ja kaikille kiva koulu!

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä