Koulumme pelisäännöt

Kylmäojan koulun pelisäännöt

Järjestys- ja pelisääntöjen tavoitteena on, että koulu on turvallinen ja viihtyisä työpaikka sekä oppilaille että henkilökunnalle. Kaiken toiminnan tulee lähteä toisen ihmisen kunnioittamisesta ja rehellisyydestä. Jokainen on vastuussa itsestään ja omista tekemisistään. Järjestyssääntöjä on haluttu tarkentaa seuraavilla koulun yhteisillä pelisäännöillä. Luokilla voi olla lisäksi omia pelisääntöjään.


Koulumatkat:

  • Koulumatkat kuljetaan liikennesääntöjä noudattaen.
  • Koulun pihassa polkupyörä laitetaan aina telineeseen tai niille varatulle alueelle.
  • 1-luokkalaisille ei suositella pyöräilyä.

 

Käytöstavat:

  • Aamulla ensi kertaa tavatessa tervehditään koulun aikuisia ja toisia oppilaita.
  • Noudatetaan opettajan ja muiden aikuisten antamia ohjeita.
  • Ulkovaatteet säilytetään siististi naulakoissa ja kengät hyvässä järjestyksessä kenkäeteisissä.
  • Oppilaat pitävät kännykkänsä äänettöminä koulunaikana.
  • Kännyköitä ei käytetä koulupäivän aikana ilman opettajan antamaa erillislupaa.
  • Käytämme kohteliasta kieltä.


Koulutyön esteetön sujuminen:

  • Luokissa suositellaan käytettäväksi sisäjalkineita.
  • Karamelleja saa tuoda kouluun vain opettajan antamalla luvalla ja ne nautitaan sisällä luokassa (esim. syntymäpäivä ja pikkujoulu)
  • Ruokailun jälkeen voi luokassa nauttia xylitoli-pastillin.
  • Luokassa annetaan työrauha toisille.
  • Kannustetaan luokkakaveria mahdollisuuksien mukaan.
  • Liikuntatunneille ja taitoaineiden ( mu, tn, ts) luokkiin mennään opettajan johdolla.
  • Koulun sisätiloissa ei käytetä ulkovaatteita.
  • WC:ssä pyritään käymään välitunnilla. WC-tiloissa ei oleskella tarpeettomasti.
  • Koulutarvikkeita, koulukirjoja ja muuta koulun ja/tai toisen omaisuutta tulee kohdella hyvin. Oppilas on korvausvelvollinen tahallisessa tai tuottamuksellisessa vahinkotapauksessa.

 

Välitunnit:
  • Koulualueelta ei saa poistua ilman lupaa.
  • Luokkaan saa jäädä vain opettajan antamalla luvalla, sama koskee myös järjestäjiä. Musiikkiluokkaan on 5.- 6.-luokkien oppilaille oma varauslista.
  • Kiikkuja käytetään ohjeistuksen mukaan. Pallokenttien käytöstä on vuorolistat.
  • Välitunnit voidaan viettää sisätiloissa, jos pakkasta on yli- 25ºC astetta. Välituntivalvoja tiedottaa mahdollisista muutoksista kuuluttamalla tarvittaessa.
  • Pakkasella täytyy ulkona käyttää päähinettä.

 

Ruokailu:
  • Ruokailemaan mennään rauhallisesti ja hyvässä järjestyksessä.
  • Ruokaa pyritään ottamaan sellainen määrä, jonka pystyy syömään.
  • Kaikkia ruokia pyritään maistelemaan, mikäli terveys ei aseta rajoituksia.
  • Ruokaillessa noudatetaan hyviä tapoja ja opetellaan syömään myös veistä ja haarukkaa käyttäen.
  • Kavereille ei jaeta itseltä käyttämättä jääneitä, määräannosteltuja ruokia, mm. jäätelöä.
  • Keskustelut käydään rauhallisella puheäänellä.
  • Ruokailuun ruokalassa on varattu noin 15 minuuttia.
  • Ruokalasta poistutaan viivyttelemättä.

 

Poissaolot:

  • Sairaus on ainoa pätevä poissaolon syy.
  • Poissaolosta tulee ilmoittaa viivyttelemättä koululle/opettajalle/rehtorille.
  • Koulun tulee ottaa yhteyttä huoltajaan viimeistään oppilaan toisena poissaolopäivänä, mikäli huoltaja ei ole ilmoittanut oppilaan poissaolon syytä.
  • Peruskoulun tulee seurata oppilaan poissaoloja ja merkitä ne Wilmaan.
  • Opettaja voi antaa vapautusta koulutyöstä 1 – 5 päivää. Rehtori myöntää sitä pitemmät vapautukset koulutyöstä.
  • Poissaolon aikaiset koulutehtävät hoidetaan itsenäisesti huoltajan ohjauksessa.
  • Hakemus yli 5 päivän poissaoloon löytyy Wilmasta ”poissaolot ja hakemukset”-toiminnolla. Hakemuksen tekee huoltaja.


Tietoteknisten laitteiden käyttö:

  • Tietoteknisiä laitteita käytetään vain opettajan/ohjaajan /avustajan ohjeiden mukaan.

Koulun ulkopuolella tapahtuva toiminta:

  • Koulun retkillä ovat voimassa koulun järjestyssäännöt.
  • Koulun retkillä noudatetaan annettuja ohjeita.
  • Pyöräillen tehtävillä koulun retkillä käytetään pyöräilykypärää.

Muuta:
  • Kiireellisissä asioissa oppilas voi käyttää koulun puhelinta.
  • Koulu ei vastaa kouluun ilman erillistä opettajan pyyntöä tuodun arvotavaran (esim. kännykät, korut, ym.) katoamisesta tai rikkoutumisesta aiheutunutta vahinkoa.
  • Koulun ja kodin ensisijaisena yhteydenpidon välineenä käytämme Wilma-portaalia.
  • Kouluun saa tuoda rahaa vain opettajan antamalla luvalla.
  • Koulun puhelimella ei hoideta kavereiden luona käymiseen liittyviä asioita.


Koulun koko henkilökunta valvoo järjestys- ja pelisääntöjen noudattamista.

Jokaisella koulumme aikuisella on oikeus ja velvollisuus puuttua säännöistä poikkeavaan käytökseen.

Oppilaan, joka rikkoo em. koulun sääntöjä, tulee antaa selitys opettajalle tai rehtorille.

Tarvittaessa oppilasta voidaan rankaista koululainsäädännön mukaisesti (nuhtelu,  luokasta poistaminen, kasvatuskeskustelu,  kirjallinen muistutus, jälki-istunto ja oppilaan erottaminen koulusta enintään kolmeksi kuukaudeksi).


Voimassa 13.8.2008 alkaen, päivitetty 16.3.2022.

Liitteet:

Kylmäojan koulun pelisäännöt - ladattava tiedosto