Suunnitelma lukuvuodelle 2025-2026

Lukuvuoden 2025-2026 suunnitelmia

 

UUDEN TUEN YTIMESSÄ

Tähän liittyen teemme työyhteisötehtäviä mahdollisuuksien mukaan syyslukukaudella ja kevätlukukaudella erillisen suunnitelman mukaan.

Syyslukukaudella keskitymme koulun tilojen käyttäytymisodotusten opettamisessa ja toivotun käyttäytymisen harjoittelussa sekä hyvästä toiminnasta palkitsemisessa. Keräämme vihreistä korteista saatuja tavoitepalkintoja luokissa sekä yhteisesti ruokalassamme olevaan tasohyppelyseinään.

Keskitymme tänä lukuvuonna seuraaviin tiloihin tai asioihin:

  • Viikoilla 34-36 luokkatilojen käyttäytymisodotusten kertaus. Tämä on koko lukuvuoden kestävä harjoiteltava ja palkittava asia kaiken muun ohella. Harjoittelemme oppimisen taitoja.
  • ProKoulu-aloitusaamunavaus viikolla 36
  • Viikoilla 36-41 Luokat ja käytävät sekä oppimisen taidot.
  • Viikot 47-51 välitunnit
  • Kevätlukukausi: koulun tvt-laitteet ja laitetilat, vuorovaikutus toisten kanssa, yhteiset tilaisuudet
  • Vuoden mittaan tuen uudistukseen liittyviä integroivia tehtäviä

 

Tammikuussa 2026 käymme läpi myös luokkien omia tavoitteita. Tästä tulee tammikuussa tarkempi ohjeistus henkilökunnalle. Pohjana oppimisen taitojen polkupyörämalli.

Alkukeväästä tai jo aiemmin toteutamme arviointia toiminnastamme sekä huoltajien että oppilaiden vastaamana.

Muistutamme ProKoulu-aloitusaamunavauksessa, että Kaveripenkki toimii siten, että välituntileikeissä tai -peleissä ulkopuolelle jääneet oppilaat voivat etsiä kaveripenkiltä leikki- tai pelikaverin itselleen. Kaveripenkkioppilaat myös altiivisesti etsivät yksin jääneitä oppilaita.

Kertaamme henkilökunnan ys-kokouksessa 31.8. koulumme ProKoulu-toiminnan ydinkohdat sekä muistutamme ohjeistuksesta ei-toivottuun käyttäytymiseen puuttumisessa.

Käytössämme on kehittelemämme ProKoulu-ohjauskeskustelu välitunnilla, jossa harjoitellaan kyseessä olevan tilan tai toiminnan yhdessä sovittua odotettua sekä hyvää käyttäytymistä.

Muistutamme henkilökuntaa edellä olevien lisäksi CiCo-toiminnasta seuraavassa ys-kokouksessamme.

 

Kommentit

Kirjaudu sisään lisätäksesi tähän kommentin