Prokoulutoimintaamme
Prokoulutoimintaamme Kulhon koulussa
Suunnitelma lukuvuodelle 2025-2026
Lukuvuoden 2025-2026 suunnitelmia
UUDEN TUEN YTIMESSÄ
Tähän liittyen teemme työyhteisötehtäviä mahdollisuuksien mukaan syyslukukaudella ja kevätlukukaudella erillisen suunnitelman mukaan.
Syyslukukaudella keskitymme koulun tilojen käyttäytymisodotusten opettamisessa ja toivotun käyttäytymisen harjoittelussa sekä hyvästä toiminnasta palkitsemisessa. Keräämme vihreistä korteista saatuja tavoitepalkintoja luokissa sekä yhteisesti ruokalassamme olevaan tasohyppelyseinään.
Keskitymme tänä lukuvuonna seuraaviin tiloihin tai asioihin:
- Viikoilla 34-36 luokkatilojen käyttäytymisodotusten kertaus. Tämä on koko lukuvuoden kestävä harjoiteltava ja palkittava asia kaiken muun ohella. Harjoittelemme oppimisen taitoja.
- ProKoulu-aloitusaamunavaus viikolla 36
- Viikoilla 36-41 Luokat ja käytävät sekä oppimisen taidot.
- Viikot 47-51 välitunnit
- Kevätlukukausi: koulun tvt-laitteet ja laitetilat, vuorovaikutus toisten kanssa, yhteiset tilaisuudet
- Vuoden mittaan tuen uudistukseen liittyviä integroivia tehtäviä
Tammikuussa 2026 käymme läpi myös luokkien omia tavoitteita. Tästä tulee tammikuussa tarkempi ohjeistus henkilökunnalle. Pohjana oppimisen taitojen polkupyörämalli.
Alkukeväästä tai jo aiemmin toteutamme arviointia toiminnastamme sekä huoltajien että oppilaiden vastaamana.
Muistutamme ProKoulu-aloitusaamunavauksessa, että Kaveripenkki toimii siten, että välituntileikeissä tai -peleissä ulkopuolelle jääneet oppilaat voivat etsiä kaveripenkiltä leikki- tai pelikaverin itselleen. Kaveripenkkioppilaat myös altiivisesti etsivät yksin jääneitä oppilaita.
Kertaamme henkilökunnan ys-kokouksessa 31.8. koulumme ProKoulu-toiminnan ydinkohdat sekä muistutamme ohjeistuksesta ei-toivottuun käyttäytymiseen puuttumisessa.
Käytössämme on kehittelemämme ProKoulu-ohjauskeskustelu välitunnilla, jossa harjoitellaan kyseessä olevan tilan tai toiminnan yhdessä sovittua odotettua sekä hyvää käyttäytymistä.
Muistutamme henkilökuntaa edellä olevien lisäksi CiCo-toiminnasta seuraavassa ys-kokouksessamme.
Lukuvuoden 2023-2024 suunnitelmia
Lukuvuoden 2023-2024 suunnittelua
HYVINVOIVA KOULUMME
Hyvinvoiva koulumme on Kontiolahden ProKoulu-toiminnan teema tänä lukuvuonna. Tähän liittyen teemme työyhteisötehtäviä syyslukukaudella ja kevätlukukaudella erillisen suunnitelman mukaan.
Syyslukukaudella keskitymme koulun tilojen käyttäytymisodotusten opettamisessa ja toivotun käyttäytymisen harjoittelussa sekä hyvästä toiminnasta palkitsemisessa seuraaviin tiloihin tai asioihin:
- Viikoilla 36-37 luokkatilojen kertaus. Tämä on koko lukuvuoden kestävä harjoiteltava ja palkittava asia kaiken muun ohella.
- ProKoulu-aloitusaamunavaus viikolla 38
- Viikoilla 38-41 vuorovaikutus toisten kanssa.
- Viikot 43-46 käytävät ja ruokala
- Viikot 47- Liikuntasali, -varastot ja käsityöluokat
Tammikuussa 2024 siirrymme luokkien omiin tavoitteisiin. Tästä tulee syysloman jälkeen tarkempi ohjeistus henkilökunnalle.
Alkukeväästä tai jo aiemmin toteutamme arviointia toiminnastamme sekä huoltajien että oppilaiden vastaamana.
Muistutamme ProKoulu-aloitusaamunavauksessa, että Kaveripenkki toimii siten, että välituntileikeissä tai -peleissä ulkopuolelle jääneet oppilaat voivat etsiä kaveripenkiltä leikki- tai pelikaverin itselleen. Kaveripenkkioppilaat myös altiivisesti etsivät yksin jääneitä oppilaita.
Kertaamme henkilökunnan ys-kokouksessa 31.8. koulumme ProKoulu-toiminnan ydinkohdat sekä muistutamme ohjeistuksesta ei-toivottuun käyttäytymiseen puuttumisessa.
Käytössämme on kehittelemämme ProKoulu-ohjauskeskustelu välitunnilla, jossa harjoitellaan kyseessä olevan tilan tai toiminnan yhdessä sovittua odotettua sekä hyvää käyttäytymistä.
Muistutamme henkilöuntaa edellä olevien lisäksi CiCo-toiminnasta seuraavassa ys-kokouksessamme.
Lukuvuosi 2021-2022 suunnitelmia
- Lukuvuoden tavoitteena on opettaa, kerrata ja harjoitella koulumme eri tilojen käyttäytymisodotuksia.
Syyslukausi 2021: Luokat, käytävä
Kevätlukukausi 2022: ruokala, välitunnit ja yhteiset tilaisuudet
- Kehitämme ja luomme oman mallimme välitunneille kaveripenkistä. Kaveripenkki toimii oppilaiden osallistamisessa siten, että välituntileikeissä tai -peleissä ulkopuolelle jääneet oppilaat voivat etsiä kaveripenkiltä leikki- tai pelikaverin itselleen. Kaveripenkkioppilaat myös altiivisesti etsivät yksin jääneitä oppilaita.
- Kertaamme ja harjoittelemme ei-toivottuun käyttäytymiseen puuttumista.
- Käytössämme on kehittelemämme ProKoulu-ohjauskeskustelu välitunnilla, jolla harjoitellaan kyseessä olevan tilan tai toiminnan yhdessä sovittua hyvää käyttäytymistä. Tätä toimintamallia tulemme tänä lukuvuonna jalostamaan.
- Teemme vuosikellon ProKoulu-toimintaamme.
- Toteutamme kevätlukukaudella tiedonkeruuta kyselyllä/kyselyillä.
Taustaa
Kulhon koulussa on toteutettu ProKoulutoimintaa vuodesta 2014 lähtien.