KU4: TAITEEN MONET MAAILMAT (2 op)

KU4 Tehtävät

KU4 Taiteen monet maailmat
Tavoitteet
Moduulin tavoitteena on, että opiskelija
• tutkii, tulkitsee ja arvottaa taiteen kuvien henkilökohtaisia ja yhteiskunnallisia merkityksiä
• syventää omakohtaista suhdettaan eri aikojen ja eri kulttuurien kuvailmaisuun
• syventää kuvailmaisun taitojaan omien tavoitteiden suuntaisesti itsenäisesti ja ryhmän jäsenenä
• soveltaa kuvan tekemisessä nykytaiteelle ominaisia ilmaisemisen, esittämisen ja toiminnan tapoja
• tulkitsee taidetta teoksen, tekijän, vastaanottajan, taiteen instituutioiden ja yhteiskunnan näkökulmista
• tutkii ilmaisussaan kuvataiteen ja muun visuaalisen kulttuurin ajankohtaisia ilmiöitä
• ottaa kuvillaan kantaa kuvataiteessa ja muussa visuaalisessa kulttuurissa ilmeneviin arvoihin
• tutkii kuvataidetta ja muuta visuaalista kulttuuria identiteettien rakentamisen, kulttuuriperinnön välittämisen ja uudistamisen sekä kestävän tulevaisuuden näkökulmista.

Keskeiset sisällöt

Omat kuvat
● opiskelijoille merkitykselliset kuvat sekä taiteen maailmat, joihin he osallistuvat omaehtoisesti
● opiskelijoiden omien kuvien käyttäminen kuvailmaisun lähtökohtana
● opiskelijoiden omien kuvien tarkasteleminen suhteessa taiteen kuviin ja muuhun visuaaliseen kulttuuriin
● opiskelijoiden omien kuvien käyttäminen tutkivan, pitkäkestoisen ja ilmiökeskeisen työskentelyn lähtökohtana

Taiteen kuvat
• kuvan tekemisen, muokkaamisen ja esittämisen perinteiset ja uudet keinot
• taiteen käsitteistöihin ja kuvastoihin perehtyminen
• eri aikoina ja eri kulttuureissa tuotettu taide tutkimuksen kohteena
• teosten liittäminen erilaisiin näkemyksiin taiteen tehtävistä ja muusta visuaalisesta kulttuurista
• kuvallisten, sanallisten ja muiden kuvatulkinnan keinojen soveltaminen
• opiskelijoille merkityksellisten kulttuuristen, yhteiskunnallisten ja globaalien ilmiöiden tutkiminen
• opiskelijoiden toimijuus kuvataiteessa ja muussa visuaalisessa kulttuurissa

EETTISYYS JA YMPÄRISTÖOSAAMINEN Opiskelija hyödyntää ilmaisussaan ajankohtaisia ympäristöilmiöitä ja eettisiä kysymyksiä. Ottaa huomioon kestävän kehityksen työskentelyssään ja kuvailmaisussaan. 

YHTEISKUNNALLINEN OSAAMINEN Opiskelija ymmärtää taiteen kuvien erilaiset henkilökohtaiset yhteiskunnalliset merkitykset eri näkökulmista 

MONITIETEINEN JA LUOVA OSAAMINEN Opiskelija havaitsee ja pyrkii ilmaisussaan hyödyntämään erilaisia kuvataiteen ja visuaalisen kulttuurin ajankohtaisia ilmiöitä.  

Opiskelijan tukeminen ja ohjaaminen: Opintojakso on itsenäisesti suoritettava. Opettaja antaa tarvittavat ohjeet ja materiaalin. Opettaja tukee opiskelijaa kommentoimalla ja keskustelemalla työn etenemisestä tai siihen liittyvistä ongelmista prosessin aikana, mikäli opiskelija pyytää. Itsearviointia käytetään jokaisen työn valmistuessa ja vielä opintojakson lopussa, jolloin myös käydään opiskelijan kanssa henkilökohtainen arviointikeskustelu hänen suorituksestaan.

Osaamiselle ja oppimiselle asetettujen tavoitteiden saavuttamisen näkyväksi tekeminen

Arviointi perustuu annettuihin yksilötehtäviin. Opiskelijalla on mahdollisuus itsearviointiin jakson aikana ja sen lopuksi. Opettajan arviointi perustuu edellä mainittuihin näyttöihin, joita peilataan opintojakson sisältöihin ja tavoitteisiin.

Laaja-alaisen osaamisen arviointi 

Laaja-alaisten tavoitteiden osaamista arvioidaan lopullisten tuotosten kautta sekä loppukeskustelun ja itsearviointien avulla.

__________________________________________________________________________________________________________________________
TEHTÄVÄT:

Tutki taidehistoriaa ja valitse kolme eri tyylisuuntaa. Tee kolme omaa teostasi, yksi kutakin tyylisuuntaa kohden. 

1)Yksi teoksistasi on jonkin tyylisuuntaa edustavan taideteoksen pastissi(Esimerkkejä: Pastissi), jossa hyödynnät teoksen sommittelua ja/tai värioppia (teoksen pinta, muistuttaa alkuperäistä teosta mutta EI OLE kopio)
2)Yksi teoksistasi on jonkin tyylisuunnan piirteitä hyödyntävä teos (tekniikka, aiheet, ilmaisutapa, ei välttämättä muistuta selkeästi mitään yhtä teosta) 
3)Yksi teoksistasi on oma tulkinta jostakin teoksesta (teoksen aihe, tunnelma, sanoma, teoksen sisältö, ei tarvitse muistuttaa alkuperäistä teosta)
Linkkejä avuksi, täältä löydät tietoa eri tyylisuunnista:
Taiteen_historia#Länsimainen_taide_1900-luvulta,

https://www.slideshare.net/atihinen/taidehistoria


4) Kirjoita työskentelystäsi sen alussa, aikana ja lopuksi:
- Paperille, sähköisesti (vaikka omalle sivulle pedanettiin teet KUVIS4-sivun) tai julistemaisena kollaasina tai kuvankäsittelyllä yhdistellen tekstiä ja kuvaa. PP käy myös, yhdistele kuvia ja kerro ajatuksia prosessistasi. Kirjoita tehtävien tekemisestä eri vaiheessa. Miten hyvin tavoitteet täyttyivät? Voi olla myös päiväkirjamainen. Kuvaa ja tekstiä, mietitty visuaalinen toteutus! Lopuksi kirjoita itsearviointi, miten saavutit tehtäville asetetut tavoitteet.
Tässä hieman mallia, mitä se voisi olla: PORTFOLIO

Pidämme arviointikeskustelun, kun työsi ovat valmiita ja opettaja on ehtinyt perehtyä niihin. Arvioinnissa kiinnitetään huomiota omien ajatusten esille tuomiseen, itsearviointiisi ja sen perusteluihin, työskentelyprosessiin ja sen kuvaukseen, visuaaliset keinot, sommittelu ja värien käyttö. 
PALAUTA TYÖT JA PORTFOLIO. SÄHKÖISEN VOIT PALAUTTAA PALAUTUSKANSIOON.
Kuvisluokan tarvikkeet ovat käytössäsi. Omiakin saa käyttää/hankkia jos ei koulun varastosta löydy. Kysykää kaikkea mikä askarruttaa!