Kittilän kunnan kurinpitosuunnitelma

Kurinpitosuunnitelma

Kittilän kunnan kurinpitosuunnitelma

Perusopetuslaki velvoittaa opetuksen järjestäjän laatimaan ja ohjeistamaan opetussuunnitelman yhteydessä suunnitelman kasvatuskeskustelujen ja kurinpidollisten keinojen käyttämisestä ja niihin liittyvistä menettelytavoista. Suunnittelun tarkoituksena on varmistaa toimintatapojen laillisuus ja yhdenmukaisuus sekä oppilaiden yhdenvertainen kohtelu. Suunnittelu tukee myös koulun järjestyssääntöjen toteutumista.

Opetuksen järjestäjä huolehtii siitä, että jokaisella sen alaisella koululla on käytössään kasvatuskeskustelujen ja kurinpitomenettelyjen toteuttamista koskeva suunnitelma. Suunnitelma voidaan laatia osana opetussuunnitelmaa tai erillisenä. Se voidaan laatia kokonaisuudessaan koulujen yhteisenä tai siten, että suunnitelman rakenne ja keskeiset toimintatapalinjaukset ovat yhteisiä ja suunnitelma täsmennetään koulukohtaisesti.

Opetuksen järjestäjä päättää suunnitelman laatimisesta ja valmisteluun osallistuvista tahoista. Oppilaille tulee lain mukaan järjestää mahdollisuus osallistua suunnitelman valmisteluun. Yhteistyö huoltajien ja muun muassa sosiaali- ja terveydenhuollon edustajien kanssa tukee suunnitelman toteutumista. Henkilöstöä ja oppilaskuntaa tulee kuulla ennen suunnitelman hyväksymistä tai päivittämistä.

Paikallinen tarkennus:

Kittilän kunnan kurinpitosuunnitelman esittelee luokanvalvoja tai -opettaja luokalleen jokaisen lukuvuoden alussa. Suunnitelma käydään läpi myös oppilaskunnan hallituksessa vuosittain. Kunnan kurinpitosuunnitelma on luettavissa Wilmassa ja Peda.netissä. Koulutoimi toimittaa suunnitelman myös lastensuojelulle sekä poliisin yhteyshenkilölle ja yhteistyössä sovitaan tarvittavista tarkennuksista. Kurinpitosuunnitelma päivitetään tarvittaessa vuosittain kouulautakunnan kevään kokouksessa yhdessä muun opetussuunnitelman kanssa. Mikäli on välttämätöntä, päivitys voidaan tehdä muulloinkin lukuvuoden aikana.

Vaaralliset ja häiritsevät esineet ja aineet
Kouluun ei saa tuoda eikä työpäivän aikana pitää hallussaan sellaista esinettä tai ainetta, jonka hallussapito on muussa laissa kielletty tai jolla voidaan vaarantaa omaa tai toisen turvallisuutta taikka joka erityisesti soveltuu omaisuuden vahingoittamiseen ja jonka hallussapidolle ei ole hyväksyttävää syytä. (Perusopetuslaki 29 §) Rehtorilla tai koulun opettajalla on yhdessä tai erikseen oikeus työpäivän aikana ottaa haltuunsa oppilaalta kielletty esine tai aine tai sellainen esine tai aine, jolla oppilas häiritsee opetusta tai oppimista.

Koulun opettajalla ja rehtorilla on työpäivän aikana oikeus tarkastaa oppilaan mukana olevat tavarat, oppilaan hallinnassa olevat koulun säilytystilat ja päällisin puolin hänen vaatteensa, sellaisen kielletyn esineen tai aineen haltuun ottamiseksi, jolla voidaan vaarantaa omaa tai toisen turvallisuutta, jos tällaisen esineen tai aineen hallussa pito on ilmeistä ja oppilas pyynnöstä huolimatta kieltäytyy niitä luovuttamasta tai ei luotettavasti osoita, ettei hänen hallussaan niitä ole.

Oppilaalle tulee ennen tarkastusta ilmoittaa tarkastuksen syy. Tarkastajan tulee olla oppilaan kanssa samaa sukupuolta. Tarkastuksessa tulee olla läsnä tarkastajan lisäksi toinen täysi-ikäinen koulun henkilökuntaan kuuluva. Oppilaan pyynnöstä tarkastuksessa tulee olla läsnä hänen valitsemansa koulun henkilökuntaan kuuluva, jos tämä on saapuvilla. Tästä voidaan kuitenkin poiketa, jos se on asian kiireellinen luonne huomioon ottaen turvallisuuden kannalta ehdottoman välttämätöntä.

Tarkastuksen ja haltuunoton oikeudet ja velvollisuudet ovat voimassa myös ajan, jolloin oppilas osallistuu opetussuunnitelman tai opetuksen järjestäjän hyväksymän muun tämän lain tai sen nojalla annettujen säädösten nojalla laaditun suunnitelman mukaiseen opetukseen tai toimintaan. (Perusopetuslaki 36d ja e §)

Tarkastuksen ja haltuunoton toimenpiteet on toteutettava mahdollisimman turvallisesti. Toimenpiteillä ei saa puuttua oppilaan henkilökohtaiseen koskemattomuuteen ja yksityisyyteen enempää kuin on välttämätöntä opiskelurauhan ja turvallisuuden varmistamiseksi. Esineiden ja aineiden haltuun ottamisessa ja oppilaan tarkastuksessa on noudatettava olosuhteiden edellyttämää hienotunteisuutta. Toimenpiteiden käyttö tulee kouluissa suunnitella ja ohjeistaa.

Oppilaan tarkastaminen ja esineiden ja aineiden haltuun ottaminen tulee kirjata. Toimenpiteistä on ilmoitettava oppilaan huoltajille mahdollisimman pian.
(Perusopetuslaki 36f §)

Opettajan tai rehtorin haltuun ottama häirintään käytetty esine tai aine tulee luovuttaa oppilaalle oppitunnin tai koulun tilaisuuden päättymisen jälkeen. Jos on todennäköistä, että häirintä oppitunnin jälkeen jatkuu, häirintään käytetty esine tai aine tulee luovuttaa oppilaalle viimeistään työpäivän päättyessä.

Kielletyt esineet ja aineet luovutetaan oppilaan huoltajalle tai muulle lailliselle edustajalle. Esineet ja aineet tulee kuitenkin luovuttaa poliisille tai muulle laissa säädetylle viranomaiselle, jos oppilaalla, tämän huoltajalla tai muulla laillisella edustajalla ei lain mukaan ole oikeutta pitää niitä hallussaan. Ennen luovuttamista esine tai aine tulee säilyttää huolellisesti. Esineiden ja aineiden luovutus tulee järjestää mahdollisimman pian haltuunotosta. Haltuun otetut huumausaineet, ampuma-aseet, aseen osat, patruunat, ammukset ja kaasusumuttimet sekä räjähteet tulee luovuttaa poliisille välittömästi.

Jos huoltaja ei kolmen kuukauden kuluessa haltuunottoa koskevasta ilmoituksesta nouda esinettä tai ainetta, se voidaan todisteellisesti hävittää. Esineiden ja aineiden hävittäminen ja luovuttaminen tulee kirjata. (Perusopetuslaki 36g §)

Paikallinen tarkennus:

Tarkastukset ja haltuunotot kirjataan Wilmaan Kurinpitotoimet-rekisteriin ja niistä ilmoitetaan huoltajalle. Esineiden ja aineiden hävittäminen ja luovuttaminen kirjataan myös samaan paikkaan. Mikäli oppilaan hallusta löytyy poliisille luovutettavia esineitä tai aineita, toimitetaan ne koulun yhteyspoliisille.


Vahinkojen korvaaminen ja jälkien korjaaminen
Oppilaan velvollisuudesta korvata aiheuttamansa vahinko säädetään vahingonkorvauslaissa (412/1974). Vahingoista tulee ilmoittaa oppilaan huoltajalle ja vahingonteko kirjataan Wilmaan. Jos tekijä on varmuudella tiedossa ja yksilöitävissä, koulun opettaja tai rehtori voi kasvatuksellisista syistä määrätä oppilaan puhdistamaan tai uudelleen järjestämään oppilaan tahallaan tai huolimattomuuttaan likaaman tai epäjärjestykseen saattaman koulun omaisuuden tai tilan.

Tehtävä tulee suorittaa valvotusti eikä se saa muodostua oppilaan ikä ja kehitystaso huomioon ottaen oppilaalle vaaralliseksi tai raskaaksi eikä sen suorittaminen saa kestää enempää kuin kaksi tuntia. Oppilas ei voi tehtävän suorittamisen vuoksi jäädä pois opetuksesta. Mikäli tehtävä suoritetaan oppilaan työpäivän ulkopuolella, siitä tulee ilmoittaa oppilaan huoltajalle tai muulle lailliselle edustajalle. Tehtävän suorittaminen tulee ottaa huomioon päätettäessä tämän lain mukaisista kurinpidollisista toimenpiteistä.
(Perusopetuslaki 35 §)

Voimakeinojen käyttö
Jos poistettava oppilas koettaa vastarintaa tekemällä välttää poistamisen, rehtorilla ja opettajalla on oikeus käyttää sellaisia oppilaan poistamiseksi välttämättömiä voimakeinoja, joita voidaan pitää puolustettavina oppilaan ikä ja tilanteen uhkaavuus sekä tilanteen kokonaisarviointi huomioon ottaen. Rehtori ja opettaja voivat toimia yhdessä tai kumpikin erikseen. Oppilaan poistamisessa ei saa käyttää voimankäyttövälineitä. Voimakeinojen käytön liioittelusta säädetään rikoslaissa.

Jos haltuun otettavaa esinettä tai ainetta hallussaan pitävä oppilas koettaa vastarintaa tekemällä välttää haltuun ottamisen, rehtorilla tai koulun opettajalla on oikeus käyttää sellaisia esineen tai aineen haltuun ottamiseksi välttämättömiä voimakeinoja, joita voidaan pitää puolustettavina oppilaan ikä ja tilanteen uhkaavuus tai vastarinnan vakavuus sekä tilanteen kokonaisarviointi huomioon ottaen. Oikeus käyttää voimakeinoja koskee vain oppilaan omaa tai muiden turvallisuutta vaarantavia esineitä tai aineita sekä esineitä tai aineita, joita käytetään oppimisen tai opetuksen häiritsemiseen. Haltuunotossa ei saa käyttää voimankäyttövälineitä. Voimakeinojen käytön liioittelusta säädetään rikoslain 4 luvun 6 §:n 3 momentissa ja 7 §:ssä. (Perusopetuslaki 36 d §)

Voimakeinojen käyttöön turvautuneen opettajan tai rehtorin tulee antaa kirjallinen selvitys tapahtuneesta opetuksen järjestäjälle.

Paikallinen tarkennus:

Opettajan tai rehtorin kirjallinen selvitys (vapaamuotoinen) voimakeinoista toimitetaan sivistystoimenjohtajalle välittömästi tai viimeistään viikon sisällä tapahtumasta.Koulutoimisto huolehtii selvitysten säilyttämisestä.


Kotitehtävien suorittaminen työpäivän päätyttyä
Oppilaan on suoritettava tehtävänsä tunnollisesti ja käyttäydyttävä asiallisesti.
(~Perusopetuslaki § 35)

Kotitehtävänsä laiminlyönyt oppilas voidaan määrätä työpäivän päätyttyä enintään tunniksi kerrallaan valvonnan alaisena suorittamaan tehtäviään.
(~Perusopetuslaki § 36)

Paikallinen tarkennus:

Laiminlyötyjen kotitehtävien suorittamisesta päättää oppilaan opettaja, joka kirjaa toimenpiteen Wilmaan Kurinpitotoimet-rekisteriin ja ilmoittaa asiasta oppilaan huoltajalle. Myös ilmoitus kirjataan Kurinpitotoimet-rekisteriin. Oppilasta ei saa jättää ilman valvontaa. Lukuvuoden lopussa kurinpitorekisteristä otetaan koululla paperituloste, jota koulu säilyttää 20 vuotta.

Poistumismääräys jäljellä olevan oppitunnin ajaksi
Oppilaan on suoritettava tehtävänsä tunnollisesti ja käyttäydyttävä asiallisesti.
(~Perusopetuslaki § 35)

Opetusta häiritsevä oppilas voidaan määrätä poistumaan jäljellä olevan oppitunnin ajaksi luokkahuoneesta tai muusta tilasta, jossa opetusta annetaan. (~Perusopetuslaki § 36)
Paikallinen tarkennus:

Päätöksen oppitunnilta poistamisesta tekee oppilaan opettaja, joka kirjaa toimenpiteen Wilmaan Kurinpitotoimet-rekisteriin sekä ilmoittaa asiasta oppilaan huoltajalle. Myös ilmoitus kirjataan Kurinpitotoimet-rekisteriin. Oppilasta ei saa jättää ilman valvontaa. Poistetulle oppilaalle on järjestettävä tarvittava oppilashuolto. Lukuvuoden lopussa kurinpitorekisteristä otetaan koululla paperituloste, jota koulu säilyttää 20 vuotta.

Poistumismääräys koulun järjestämästä tilaisuudesta
Oppilaan on suoritettava tehtävänsä tunnollisesti ja käyttäydyttävä asiallisesti.
(~Perusopetuslaki § 35)

Opetusta häiritsevä oppilas voidaan määrätä poistumaan jäljellä olevan oppitunnin ajaksi luokkahuoneesta tai muusta tilasta, jossa opetusta annetaan, taikka koulun järjestämästä tilaisuudesta. (~Perusopetuslaki § 36)

Paikallinen tarkennus:
Koulun järjestämällä tilaisuudella tarkoitetaan esimerkiksi juhlia, retkiä tai teemapäiviä. Päätöksen poistamisesta tekee opettaja tai rehtori. Toimenpide kirjataan Wilmaan Kurinpitotoimet-rekisteriin. Asiasta ilmoitetaan oppilaan huoltajalle. Myös ilmoitus huoltajalle kirjataan myös Kurinpitotoimet-rekisteriin. Oppilasta ei saa jättää ilman valvontaa. Oppilas pyritään saamaan huoltajan valvontaan. Poistetulle oppilaalle on järjestettävä tarvittava oppilashuolto. Lukuvuoden lopussa kurinpitorekisteristä otetaan koululla paperituloste, jota säilytetään 20 vuotta.

Opetuksen epääminen jäljellä olevan työpäivän ajaksi
Oppilaan on suoritettava tehtävänsä tunnollisesti ja käyttäydyttävä asiallisesti.
(~Perusopetuslaki § 35)

Oppilaan osallistuminen opetukseen voidaan evätä enintään jäljellä olevan työpäivän ajaksi, jos on olemassa vaara, että toisen oppilaan taikka koulussa tai muussa opetustilassa työskentelevän henkilön turvallisuus kärsii oppilaan väkivaltaisen tai uhkaavan käyttäytymisen vuoksi taikka opetus tai siihen liittyvä toiminta vaikeutuu kohtuuttomasti oppilaan häiritsevän käyttäytymisen vuoksi. (~Perusopetuslaki § 36)

Paikallinen tarkennus:
Päätöksen opetuksen epäämisestä tekee rehtori, joka kirjaa toimenpiteen Wilmaan Kurinpitotoimet-rekisteriin. Toimenpiteestä ilmoitetaan oppilaan huoltajalle. Myös ilmoitus kirjataan Kurinpitotoimet-rekisteriin. Tarvittaessa ilmoitus tehdään myös lastensuojeluun. Oppilasta ei voi jättää ilman valvontaa, ja pyritään, että huoltaja noutaa oppilaan koululta. Oppilaalle on järjestettävä tarvittava oppilashuolto. Lukuvuoden lopussa kurinpitorekisteristä otetaan koululla paperituloste, jota koulu säilyttää 20 vuotta.

Kasvatuskeskustelut
Oppilaan on suoritettava tehtävänsä tunnollisesti ja käyttäydyttävä asiallisesti.
(~Perusopetuslaki § 35)

Oppilas, joka häiritsee opetusta tai muutoin rikkoo koulun järjestystä, menettelee vilpillisesti tai kohtelee muita oppilaita tai koulun henkilökuntaa epäkunnioittavasti tai heidän ihmisarvoaan loukkaavasti, voidaan ensisijaisena toimenpiteenä määrätä osallistumaan yhteensä enintään kaksi tuntia kestävään kasvatuskeskusteluun.

Kasvatuskeskustelu voidaan järjestää kerralla tai useammassa osassa koulupäivän aikana tai sen ulkopuolella. Kasvatuskeskustelussa yksilöidään toimenpiteeseen johtanut teko tai laiminlyönti yhdessä oppilaan kanssa ja tarvittaessa selvitetään laajemmin käyttäytymisen syyt ja seuraukset sekä keinot koulussa käyttäytymisen ja oppilaan hyvinvoinnin parantamiseksi.

Kasvatuskeskusteluun määrää koulun opettaja tai rehtori. Kasvatuskeskustelu tulee kirjata ja siitä tulee ilmoittaa oppilaan huoltajille. Huoltajalle tulee varata mahdollisuus osallistua kasvatuskeskusteluun tai osaan siitä, jos se katsotaan tarpeelliseksi.
(Perusopetuslaki 35 a §)

Paikallinen tarkennus:

Kolmiportainen toimintamalli:
1. RIKE: Oppilas keskustelee sen opettajan kanssa, joka on rikkeen havainnut. Oppilas soittaa vanhemmille keskustelun jälkeen, opettajan kuunnellessa vieressä. Opettaja aloittaa ja lopettaa puhelun. Kasvatuskeskustelu on käytävä saman päivän aikana! Varmistettava oppilaan aiemmat kasvatuskeskustelukerrat Wilmasta. Opettaja kirjaa keskustelun sisällön Wilmaan.
2. RIKE: Keskustelu oppilaan, opettajan ja luokanvalvojan/-opettajan välillä, jonka jälkeen oppilas soittaa vanhemmille opettajan kuunnellessa vieressä. Opettaja aloittaa ja lopettaa puhelun. Kasvatuskeskustelu on käytävä saman päivän aikana! Varmistettava oppilaan aiemmat kasvatuskeskustelukerrat Wilmasta. Opettaja kirjaa keskustelun sisällön Wilmaan.
3. RIKE: Oppilas keskustelee sen opettajan kanssa, joka on rikkeen havainnut. Keskusteluun pyydetään mukaan luokanvalvoja/-opettaja. Keskustelun päätteeksi soitetaan vanhemmille, kuten aikaisemmissakin kohdissa. Puhelinkeskustelun yhteydessävanhemmille ilmoitetaan, että kyse on kolmannesta kasvatuskeskustelusta ja heidät tullaan kutsumaan koululle Lapset puheeksi –keskusteluun mahdollisimman pian. Palaveri käydään luokanvalvojan/-opettajan johdolla ja siihen osallistuvat oppilas, hänen vanhempansa ja mahdollisuuksien mukaan myös rehtori/opinto-ohjaaja/muu opettaja. Palaverin sopimisesta vastaa luokanvalvoja/-opettaja.

Mikäli tilanne toistuu edelleen, kun KAKE-portaat on käyty läpi, kirjoitetaan jälki-istunto, seuraavaksi kirjallinen varoitus (Lapset puheeksi -neuvonpito) ja määräaikainen erottaminen koulusta.

Keskusteltavat rikkomukset:
• koulun alueelta poistuminen
• jatkuva myöhästely (5 kpl)/ luvaton poissaolo oppitunneilta
• tupakointi
• toistuva oppituntien häirintä / koulutehtävien toistuva laiminlyönti
• epäasiallinen kielenkäyttö / käytös
• nahistelu
• luokasta poistaminen
• ilkivalta koulun irtaimistoa taikka toisten omaisuutta kohtaan
• vilppi ja vilpin yritys
• teräaseen tai tulentekovälineiden tuominen kouluun
• muu sääntöjen rikkominen

Eivät kuulu kasvatuskeskustelun piiriin, vaan suoraan rehtorin käsittelyyn:
• tappelut
• väkivaltainen käytös
• varastaminen
• Muut törkeät rikkeet

Toistuvat kiusaamistapaukset kuuluvat Kiva-tiimille. Satunnaiset kiusaamistapaukset hoitaa aina havainnut/tiedon saanut opettaja.




Jälki-istunto
Oppilaan on suoritettava tehtävänsä tunnollisesti ja käyttäydyttävä asiallisesti.
(~Perusopetuslaki § 35)

Oppilas, joka häiritsee opetusta, muuten rikkoo koulun järjestystä taikka menettelee vilpillisesti, voidaan määrätä jälki-istuntoon enintään kahdeksi tunniksi.
(~Perusopetuslaki § 36)

Jälki-istunnossa voidaan teettää kirjallisia tai suullisia tehtäviä, harjoituksia ja tehtäviä, joiden tulee olla kasvatusta, opetusta ja kehitystä tukevia, oikeassa suhteessa oppilaan tekoon tai laiminlyöntiin sekä ikä ja kehitystaso huomioon ottaen oppilaalle sopivia. Oppilas voidaan myös velvoittaa istumaan hiljaa jälki-istunnon ajan.

Jälki-istuntoa ei voida järjestää siten, että oppilas joutuisi sen seurauksena jäämään pois opetussuunnitelman tai muun koulun toimintaa koskevan suunnitelman mukaisesta opetuksesta. (Perusopetuslaki 36 §)

Paikallinen tarkennus:

Jälki-istunnosta päättää oppilaan opettaja, joka kirjaa toimenpiteen Wilmaan Kurinpitotoimet-rekisteriin. Teosta kirjataan, onko kyseessä opetuksen häirintä, vilppi vai järjestyssääntöjen rikkominen. Tämän lisäksi teko tai laiminlyönti kuvataan vielä tarkemmin. Oppilasta on kuultava ennen päätöstä ja myös kuuleminen on kirjattava Kurinpitotoimet-rekisteriin. Ennen päätöstä on hankittava myös muu tarpeellinen selvitys. Toimenpiteestä ilmoitetaan oppilaan huoltajalle. Myös ilmoittaminen on kirjattava Kurinpitotoimet-rekisteriin. Lukuvuoden lopussa kurinpitorekisteristä otetaan koululla paperituloste, jota koulu säilyttää 20 vuotta. Lisäksi koululla säilytetään mahdolliset asiaan liittyvät tiedotteet, selvitykset ja kuulemisasiakirjat.

Kirjallinen varoitus
Oppilaan on suoritettava tehtävänsä tunnollisesti ja käyttäydyttävä asiallisesti.
(~Perusopetuslaki § 35)

Oppilaalle, joka häiritsee opetusta, muuten rikkoo koulun järjestystä tai menettelee vilpillisesti voidaan antaa kirjallinen varoitus. Kirjallinen varoitus on kurinpitorangaistus.
(~Perusopetuslaki 36 §)

Kirjallisen varoituksen antamisesta voi opetuksen järjestäjän niin päättäessä päättää myös koulun rehtori. (Perusopetuslaki 36 a §)

Paikallinen tarkennus:

Kirjallisen varoituksen antaa rehtori viranhaltijapäätöksellä. Varoitukseen kirjataan, onko kyseessä opetuksen häirintä, vilppi vai järjestyssääntöjen rikkominen. Tämän lisäksi teko tai laiminlyönti kuvataan vielä tarkemmin ja selvitetään tekoon liittyvä kurinpitohistoria. Oppilasta on kuultava ennen päätöstä ja lisäksi on varattava huoltajalle mahdollisuus tulla kuulluksi. Ennen toimenpidettä rehtorin on hankittava myös muu tarpeellinen selvitys.
Kopio päätöksestä tulee toimittaa huoltajalle, jolla on 14 päivän sisällä oikeus muutoksenhakuun hallinto-oikeudelta. Päätös lähetetään tiedoksi myös sivistystoimenjohtajalle. Asiakirjat arkistoidaan samalla tavalla kuin rehtorin muutkin 20 vuotta säilytettävät viranhaltijapäätökset ja niihin liittyvät muut asiakirjat.

Määräaikainen erottaminen
Oppilaan on suoritettava tehtävänsä tunnollisesti ja käyttäydyttävä asiallisesti.
(~Perusopetuslaki § 35)

Jos rikkomus on vakava tai jos oppilas jatkaa edellä tarkoitettua epäasiallista käyttäytymistä jälki-istunnon tai kirjallisen varoituksen saatuaan oppilas voidaan erottaa enintään kolmeksi kuukaudeksi. Määräaikainen erottaminen on kurinpitorangaistus. (~Perusopetuslaki § 36)

Erotetulle oppilaalle laaditaan opetussuunnitelmaan perustuva henkilökohtainen suunnitelma, jonka mukaan opetus toteutetaan. (~Perusopetuslaki § 36 a)

Määräaikaisesta erottamisesta päättää opetuksen järjestäjän asianomainen monijäseninen toimielin.

Sosiaalihuollosta vastaavan toimielimen edustuksesta käsiteltäessä oppivelvollisen lapsen koulusta erottamista koskevaa asiaa säädetään lastensuojelulain 24 §:n 2 momentissa.
(Perusopetuslaki § 36 a)

Opetuksen järjestäjän on huolehdittava siitä, että oppilaalle, jolle on määrätty määräaikainen erottaminen, järjestetään tarvittava oppilashuolto.
(Perusopetuslaki § 36 a)

Paikallinen tarkennus:

Määräaikaisesta erottamisesta päättää koululautakunta. Ennen erottamista sivistystoimenjohtajan on kuultava oppilasta sekä varattava huoltajalle mahdollisuus tulla kuulluksi. Ennen toimenpidettä sivistystoimenjohtajan on hankittava muu tarpeellinen selvitys. Päätökseen on kirjattava seuraavat asiat:

- määräaikaiseen erottamiseen johtava yksilöity teko tai laiminlyönti
- erottamisen alkamisajankohta
- pannaanko päätös voimaan heti eli valitusaikaa ja lainvoimaisuutta odottamatta
- muutoksenhakuohjeet: muutosta voidaan hakea 14 vuorokauden sisällä hallinto-oikeudelta




OPH-suunnitelmaan (opetussuunnitelmaan perustuva henkilökohtainen suunnitelma) kirjataan seuraavat asiat:

- suunnitelman laatimisesta, toteuttamisesta ja seurannasta vastaa oppilaan luokanopettaja tai luokanvalvoja
- suunnitelmaan kirjataan, miten oppivelvollisuus hoidetaan erottamisen aikana
- suunnitelmaan kirjataan myös tarvittava oppilashuolto ja miten se järjestetään

Asiakirjojen säilyttämisestä vastaa koulutoimisto.

Koulukohtaiset kurinpidolliset toimintakulttuurit
Koulut päättävät lukuvuosisuunnitelmassaan koulukohtaisista kurinpidollisista toimintatavoistaan.