Elokuun teemojen koonti
Olen osa ryhmää ja ryhmän säännöt
Toimintakauden alussa ryhmään luodaan yhdessä lasten kanssa säännöt, joista koostetaan esimerkiksi ryhmätilan seinälle taulu. Sääntöjä voidaan ajatella yhteisinä sopimuksina ja lapset sekä aikuiset voidaan sitouttaa sääntöjen noudattamiseen esimerkiksi kirjoittamalla oma nimi, piirtämällä oma kuva, jättämällä käden- tai sormenjälki sääntö/sopimustauluun. Lasten ikä huomioidaan sääntöjen koostamisessa; pienillä lapsilla riittää 1-3 sääntöä, joiden noudattamista aletaan harjoittelemaan. Isommillakaan lapsilla sääntöjä ei kannata olla paljon vaan sen verran, että lapset pystyvät ne muistamaan ja sisäistämään. Liian laajat ja monimutkaiset säännöt aiheuttavat hämmennystä lapsissa, eikä aikuisetkaan ehdi tarkkailemaan, että jokaista sääntöä noudatetaan. Sääntöjä ja sopimuksia arvioidaan toimintakauden aikana ja niitä voidaan muuttaa sitä mukaa kun lapset oppivat niitä noudattamaan ja tarvitsevat harjoitusta johonkin muuhun asiaan. Sääntö/sopimustaulun on hyvä olla sellainen, että se on helposti muokattavissa, jolloin sääntöjen muuttuessa ei tarvitse nähdä ylimääräistä vaivaa.
Positiivinen pedagogiikka muistetaan myös sääntöjen laatimisessa ja vältetään ”ei saa” listan tekemistä. Jokainen sääntö pyritään kuvaamaan positiivisuuden kautta, esimerkiksi kävellään sisätiloissa tai kosketetaan kaveria kauniisti/hellästi. Sääntö/sopimustauluissa kuvat ovat tärkeässä roolissa kaikkien lasten kanssa. Sääntökuvia voidaan kuvata lasten kanssa itse, käyttämällä esimerkiksi leluja, pehmoeläimiä/hahmoja tai voidaan käyttää valmiita kuvia, joita löytyy mm. papunetistä.
Ryhmähenkeä nostatetaan esimerkiksi yhteisleikeillä, lauluilla, ryhmätöillä ja ryhmään voidaan keksiä oma motto tai kannustushuuto. Lapsille on hyvä tehdä tutuksi ryhmän nimi sekä ketä lapsia ja aikuisia hänen ryhmäänsä kuuluu. Voidaan esimerkiksi aamupiirillä laittaa oma kuva/nimi seinälle kun tullaan hoitoon. Päivän kulku käydään lasten kanssa päivittäin läpi ja pyritään siihen, että rutiinit säilyvät samanlaisina. Päivästruktuuri luo lapsille turvaa, kun tietää mitä tapahtuu milloinkin.

Kommentit
Kirjaudu sisään lisätäksesi tähän kommentin