Koulukohtaiset kurssit
Soveltavat kurssit KU5 - KU10
Pima - Piirustus ja maalaus (Ku5)
Tavoitteet ja keskeiset sisällöt
Kurssilla opiskellaan piirtämisen ja maalaamisen perusteita ja havainnoidaan muotoja, pintoja ja mittasuhteita. Perehdytään erilaisiin piirtämisen ja maalaamisen välineisiin, materiaaleihin ja tekniikoihin sekä niiden luomiin mahdollisuuksiin. Harjaannutaan kuvan tekemiseen havainnon ja mielikuvien kautta. Teknisten taitojen lisäksi kurssilla pyritään syventämään omaa kuvallista ilmaisua, harjaannutaan tarkastelemaan omia ja muiden töitä ja opetellaan keskustelemaan syntyneistä kuvista.
Työmenetelmät
Työskentely on pääasiassa yksilötyötä, sillä henkilökohtainen kuvallinen ilmaisu ja siinä kehittyminen on myös taiteen tekemisen keskiössä. Kurssiin kuuluu tehtäväkohtaiset yhteiskritiikit, joissa opiskelija oppii kuvailmaisun käsitteiden hallintaa sekä oppii keskustelemaan omista ja muiden kuvallisista tuotoksista. Opiskelija oppii myös arvioimaan teoksia ja omaa työskentelyprosessiaan. Kurssin lopuksi kootaan näyttely.
Arviointi:
Arvioinnissa korostuvat tekninen taito, havainnoinnin tarkkuus, ideointikyky, omaleimaisuus ja lopputulos. Työt kootaan portfolioon, joka sisältää töiden lisäksi itsearvioinnin. Kurssi arvioidaan suoritettu/hylätty merkinnällä. Kurssin hyväksytty suorittaminen edellyttää aktiivista osallistumista opetukseen ja harjoitustöiden suorittamista sekä portfolion palauttamista.
Kurssin itsenäinen suorittaminen
Kurssin itsenäisestä suorittamisesta voidaan keskustella kuvataideopettajan kanssa.
Huom! Kurssista peritään kurssimaksu, joka määrittyy käytettävien materiaalien mukaan.
Elokuvan lumoa (Ku06)
Tavoitteet ja keskeiset sisällöt
Kurssin keskiössä on monipuolinen elokuvan käsittely. Kurssilla tutustutaan elokuvaklassikoihin ja muihin laatuelokuviin sekä tärkeimpiin tyylisuuntiin, lajityyppeihin ja tekijöihin. Opitaan analysoimaan elokuvaa ja sen rakennetta. Opiskelija harjaantuu analysoimaan näkemäänsä ja rohkaistuu kertomaan havainnoistaan suullisesti, kirjallisesti sekä kuvallisesti.
Kurssilla tutustutaan elokuvan ominaispiirteisiin ja merkitykseen taiteenlajina. Elokuvan ilmaisukeinojen lisäksi paneudutaan elokuvan historiaan ja nykypäivään. Kurssin aikana katsotaan useita elokuvia ja elokuvanäytteitä. Koettuja elämyksiä puretaan erilaisten harjoitustöiden ja analyysien avulla. Opiskelijat osallistuvat kurssin aikana paikallisen elokuvakerhon toimintaan. Tehdään mahdollisuuksien mukaan oma lyhytelokuva.
Työmenetelmät
Kurssi pitää sisällään ryhmätöitä sekä itsenäistä työskentelyä harjoitustöiden muodossa. Noin puolet kurssista käytetään elokuvien katseluun. Kurssilla tehdään yhteistyötä paikallisen elokuvateatterin kanssa.
Arviointi:
Kurssin hyväksytty suorittaminen edellyttää aktiivista osallistumista opetukseen ja elokuvanäytöksiin sekä harjoitustöiden hyväksyttyä suorittamista. Kurssi arvioidaan suoritettu/hylätty merkinnällä.
Klik – valokuvaamaan! (KU7)
Tavoitteet ja keskeiset sisällöt
Kurssilla keskitytään valokuvaukseen kuvallisen ilmaisun ja viestinnän välineenä. Tutustutaan valokuvauksen historiaan ja nykypäivään. Opetellaan käyttämään järjestelmäkameraa ja harjoitellaan digikuvausta monipuolisten harjoitusten avulla. Katsellaan ja analysoidaan kuvia ja kuvan vaikutuskeinoja. Harjoitellaan kuvan käsittelyä tietokoneella.
Arviointi
Kurssin hyväksytty suorittaminen edellyttää aktiivista osallistumista opetukseen, harjoitustöiden hyväksyttyä suorittamista sekä portfolion palauttamista. Kurssi arvioidaan suoritettu/hylätty merkinnällä.
Kurssi järjestetään joka toinen vuosi.
Huom! Kurssille tarvitaan oma digikamera. Kurssin lopuksi kootaan kuvista näyttely.
Plastinen sommittelu (Ku8)
Tavoitteet ja keskeiset sisällöt
Kurssilla perehdytään plastiseen työskentelyyn. Rakennetaan ja muovaillaan kolmiulotteisia taideteoksia erilaisilla kuvanveiston menetelmillä. Taiteellisen työskentelyn ohessa opiskellaan välineiden ja materiaalien hallintaa.
Kurssilla tutustutaan erilaisiin plastisiin materiaaleihin kuten saveen, paperimassaan ja kipsiin, ja niiden ominaisuuksiin. Teoksia voidaan työstää mahdollisuuksien mukaan myös paperista, rautalangasta sekä erilaisista luonnon- ja kierrätysmateriaaleista.
Työmenetelmät
Omakohtaista työskentelyä dokumentoidaan valokuvaamalla, ja jokaisesta valmiista työstä kirjoitetaan kirjallinen koonti itsearviointeineen.
Arviointi
Arvioinnissa korostuvat omakohtaisen ilmaisun lisäksi materiaalin hallinta, tekninen taito sekä koko työprosessin hallinta ideoinnista valmiiseen työhön. Kurssi arvioidaan suoritettu/hylätty merkinnällä. Kurssin hyväksytty suorittaminen edellyttää aktiivista osallistumista opetukseen ja harjoitustöiden hyväksyttyä suorittamista sekä kirjallisen osuuden palauttamista.
Huom! Kurssista peritään kurssimaksu, joka määrittyy käytettävien materiaalien mukaan.
Vapaa taidekurssi (KU9)
Tavoitteet ja keskeiset sisällöt
Kurssi on tarkoitettu opiskelijoille, jotka aikovat suorittaa lukiodiplomikurssin tai ovat kiinnostuneita itsenäisestä kuvan tekemisen prosessoinnista. Kurssin voi toteuttaa myös ryhmätyönä.
Kurssilla perehdytään itsenäisen kuvan tekemisen monipuolisiin mahdollisuuksiin. Opiskelija valitsee asian/asiat, joita haluaa opiskella. Valita voi tekniikan, tiedon, taidon tai asenteet. Mikään osa-alue ei sulje toisia pois. Tärkeintä on oppiminen valitussa asiassa. Kun opittava kokonaisuus on löytynyt, sitä pohditaan ja selkiinnytetään opettajan kanssa. Yhteisiä info- ja pohdintahetkiä voi olla useasti kurssin aikana.
Työmenetelmät
Opiskelijaa kannustetaan luovaan ajatteluun ja omatoimisuuteen sekä itsenäiseen tiedon hakemiseen. Ennen työn aloitusta täytetään työ- ja ajankäyttösuunnitelma, josta tulee ilmi mm. työskentelyn lähtökohdat, tavoitteet ja päämäärät. Näin opiskelija sitoutuu tavoitteelliseen ja melko itsenäiseen työskentelyyn ja suunnittelee aikataulun työn etenemiselle. Opiskelijan tulee pitää työpäiväkirjaa koko kurssin ajan ja sekä dokumentoida työn etenemistä valokuvaamalla. Kurssin lopuksi palautetaan työ sekä portfolio, jolla työskentelyprosessi tuodaan esille.
Arviointi
Kurssin hyväksytty suorittaminen edellyttää viikoittaista näyttöä työn etenemisestä, suunnitellussa aikataulussa pysymistä sekä työn ja portfolion palauttamista sovitussa ajassa. Työn tulee myös vastata sille asetettuja tavoitteita. Kurssi arvioidaan suoritettu/hylätty merkinnällä.
Kurssin itsenäinen suorittaminen
Kurssin itsenäisestä suorittamisesta voidaan keskustella kuvataideopettajan kanssa.
Huom! Opiskelija hankkii itse kurssilla tarvittavat materiaalit tai vaihtoehtoisesti suorittaa kurssimaksun käytettyjen materiaalien mukaan.
Kuvataidediplomi (KU10)
Tavoitteet ja keskeiset sisällöt
Diplomikurssilla opiskelijalla on mahdollista antaa erityinen näyttö osaamisestaan ja harrastuneisuudestaan kuvataiteessa. Valtakunnallinen Opetushallituksen ohjeistuksella ja kriteereillä toteutettava kurssi suoritetaan lukujärjestyksen mukaisesti kuvataiteen tunneilla itsenäisesti työskennellen. Aikaa tehtävän tekemiseen on 38h.
Kurssille tulijalla tulee olla neljä lukion kuvataidekurssia valmiiksi suoritettuna. Opiskelija valitsee suoritettavan tehtävän Opetushallituksen sivuilta osoitteesta www.edu.fi. Tehtäviin tulee tutustua ajoissa työprosessin suunnittelun käynnistämiseksi.
Työmenetelmät
Kuvataidediplomikurssilla työskentely on opettajan valvonnassa tapahtuvaa itsenäistä työskentelyä. Lukiodiplomikurssin alussa (2–3 h) opettaja jakaa ja käy opiskelijoiden kanssa läpi lukiodiplomin suorittamisen ohjeet ja vuosittaiset tehtävävaihtoehdot arviointikohteineen. Opiskelijalla on oikeus saada opettajan ohjausta näiden tuntien aikana, mutta ei enää sen jälkeen.
Kurssin alussa täytetään työ- ja ajankäyttösuunnitelma, josta tulee ilmi mm. työskentelyn lähtökohdat, tavoitteet ja päämäärät. Näin opiskelija sitoutuu tavoitteelliseen ja itsenäiseen työskentelyyn ja suunnittelee aikataulun työn etenemiselle. Opiskelijan tulee pitää työpäiväkirjaa koko kurssin ajan ja sekä dokumentoida työn etenemistä valokuvaamalla. Opiskelija tutustuu huolella kuvataiteen lukiodiplomiohjeisiin sekä arviointikriteereihin koskien työtä ja portfoliota. Kurssin lopuksi palautetaan työ sekä portfolio.
Arviointi
Varsinaisen lukiodiplomin arvioinnin suorittaa kuvataiteen opettaja sekä toinen kuvataiteen ammattilainen. Diplomin arvosana koostuu sekä työstä(1/2) että portfoliosta(1/2). Diplomista annetaan arvosana asteikolla 1-5. Tarkemmat arviointiohjeet- ja kriteerit ovat kirjattuna kunkin lukiodiplomin ohjeisiin. Opiskelija saa diplomista todistuksen lukion päättötodistuksen liitteeseen.
Hyväksytystä kurssista saa suoritusmerkinnän S. Jos opiskelija suorittaa lukiodiplomikurssin jättämättä lukiodiplomityötä arvioitavaksi, hän voi edellytysten täyttyessä saada siitä hyväksytyn kuvataiteen kurssisuorituksen.
Kurssin itsenäinen suorittaminen
Kurssin itsenäisestä suorittamisesta voidaan keskustella kuvataideopettajan kanssa.
Huom! Opiskelija hankkii itse kurssilla tarvittavat materiaalit tai vaihtoehtoisesti suorittaa kurssimaksun käytettyjen materiaalien mukaan.