Koronanyrkin tuorein tiedote 11.1.2021

Etelä-Pohjanmaan alueellisen Korona nyrkin kokous 11.1.2021

EPSHP:n alueella on 443 todettua koronavirus tartuntaa, joista tähän mennessä tammikuussa on todettu 20 tartuntaa. Neljäntoista vuorokauden ilmaantuvuus 13/100 000 (25 tapausta), seitsemän vuorokauden ilmaantuvuus 7,8/100 000 (15 tapausta). Positiivisten koronanäytteiden osuus EPSHP alueella on viimeisen viikon sisällä ollut 1,2 %, joka johtuu osin matalasta koronatestien määrästä ja karanteeniin asetettuja 65.

Sairaanhoitopiirin alueella on tällä hetkellä monenlaisia tartuntaketjuja. Menneellä viikolla tartuntoja tuli sekä ulkomailta, että muualta Suomesta ja esiintyi myös epäselviä tartuntalähteitä. Viime viikolla karanteenissa olevien sairastuneiden osuus oli 60 %, ulkomailta 20 %, perhe/ sama talous 27 %, työpaikoilta 27 %, kaverilta 7 % ja tartuntalähde epäselvä 13 %.

Alueellinen työryhmä nyrkki keskusteli lukiolaisten vanhojentanssien ja penkkareiden ajankohdasta. Nyrkki suosittelee vanhojentanssien ja penkkareiden järjestämistä toukokuussa.

EPSHP on ollut kiihtymisvaiheessa 27.11.2020 alkaen. Tilanne on nyt rauhoittunut, mutta halutaan ylläpitää nykyinen tilanne ja toimia ennakoivasti ottaen huomioon koko Suomen tilanne, maakunnallinen tilanne ja virusmuunnos. Nyrkki käsittelee suosituksia uudestaan ylimääräisessä kokouksessa perjantaina 15.1. aluehallintoviraston uusien linjausten pohjalta.

Nyrkin suositukset / kiihtymisvaihe

Aluehallintoviraston määräykset 21.12.2020 asti

Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto kieltää tartuntatautilain 58 §:n 1 momentin nojalla alueellaan kaikki sisä- ja ulkotiloissa järjestettävät yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset.

Sisätiloissa ja alueellisesti rajatuissa ulkotiloissa voidaan kuitenkin Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiriin kuuluvien kuntien alueella järjestää yleisötilaisuuksia ja yleisiä kokouksia, joihin osallistuu enintään 20 (kaksikymmentä) henkilöä edellyttäen, että turvallisuus niissä voidaan varmistaa noudattaen opetus- ja kulttuuriministeriön ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen 21.9.2020 antamaa ohjetta.

Aluenhallintoviraston määräykset ajalle 22.12.2020–17.1.2021.

Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto kieltää tartuntatautilain 58 §:n 1 momentin nojalla toimialueellaan kaikki sisä- ja ulkotiloissa järjestettävät yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset.

Sisätiloissa ja alueellisesti rajatuissa ulkotiloissa voidaan kuitenkin järjestää yleisötilaisuuksia ja yleisiä kokouksia, joihin osallistuu enintään 10 (kymmenen) henkilöä edellyttäen, että turvallisuus niissä voidaan varmistaa noudattaen opetus- ja kulttuuriministeriön ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen 21.9.2020 antamaa ohjetta.

Nyrkin suositukset kokoontumisiin ja yleisötilaisuuksiin 17.1.2021 saakka

Julkisissa sisätiloissa ja kaikissa yleisötilaisuuksissa suositellaan noudatettavan korkeintaan 10 hengen rajaa. Suositukset eivät koske kuntien toimielinten kokouksia.

Nyrkin suositukset yksityistilaisuuksiin 17.1.2021 saakka

Yli 10 hengen yksityistilaisuuksia ei toistaiseksi suositella järjestettäväksi ja pienemmissäkin tilaisuuksissa käytetään maskeja, elleivät turvavälit toteudu. Yksityistilaisuuksissa ja harrastustoiminnassa on kiinnitettävä erityistä huo-miota tilan kokoon, jotta turvavälit voidaan pitää. Jokaisessa perhe- ja ystäväpiirissä pitää miettiä, ovatko tapaamiset tarpeellisia. Jos tapaamisia järjestetään, on ratkaistava, miten se tehdään turvallisesti.

Nyrkin suositukset uskonnollisiin tilauksiin 17.1.2021 saakka

Yli 10 hengen uskonnollisia tilaisuuksia ei toistaiseksi suositella järjestettäväksi ja pienemmissäkin tilaisuuksissa käytetään maskeja, elleivät turvavälit toteudu. Tilaisuuksissa on kiinnitettävä erityistä huomiota tilan kokoon, jotta turvavälit voidaan pitää.

Harrastustoiminnassa noudatettavia ohjeita

Julkisten ja yksityisten liikuntatilojen käyttöä suositellaan muutettavan seuraavasti:

Aikuisten joukkueurheilun ja kontakti- ja kamppailulajien suositusta tauottamisesta jatketaan 17.1.2021 asti.

Yli 20-vuotiaiden harrastustoiminnassa suositellaan, että keskeytetään sisätiloissa tapahtuva joukkue- ja kontaktilajien harrastus-, ottelu- ja kilpailutoiminta. Suositus ei koske sellaista aikuisten harrastustoimintaa, jossa osallistujien turvavälit säilyvät tosiasiallisesti koko harjoituksen ajan. Mahdollisuuksien mu-kaan harrastukset kannattaa siirtää ulos. Rajoitukset eivät koske yksilö- ja ryhmälajien maajoukkuetoimintaa, SM-tason ja 1-divisioonatasoista kilpailu- ja harjoittelutoimintaa sekä kansainväliselle huipulle tähtäävää ammattimaista harjoittelua.

Lasten ja nuorten harrastustoiminta voi jatkua turvaetäisyydet ja hygieniakäytännöt huomioiden. Ottelut ja turnaustoiminta suositellaan järjestettäväksi ilman yleisöä.

Kilpa- ja huippu-urheilun harjoittelu- ja kilpailumahdollisuudet turvataan sarjalisenssisopimukseen tai urheilusopimukseen perustuvalle ammattilaisurheilulle OKM:n määritelmän mukaisesti, maajoukkuetoiminnalle, Olympiakomitean tu-kiurheilijoille ja OKM:n apurahaurheilijoille.

Uimahallit, kylpylät ja yleiset saunat suositellaan suljettaviksi 17.1.2021 saakka.

Joukkue- ja kontaktilajien lajiluettelo on määritelty Olympiakomitean ja lajien kanssa ja lista löytyy sairaanhoitopiirin suositusten kohdasta.

Muut suositukset 17.1.2021 saakka

Julkiset ja yksityiset sisäliikuntatilat suositellaan suljettaviksi

Nuorisotilat voidaan pitää auki erityisjärjestelyin.

Kirjastojen suositellaan tarjoavan rajattua palvelua vain lainaustoimintaa varten.

Huvi- ja sisäleikkipuistot suositellaan suljettaviksi.

Oleskelua kauppakeskuksissa suositellaan välttämään

Työväen- ja kansalaisopistojen ja taiteen perusopetuksen kausi suositellaan päätettäväksi tai siirrettäväksi etäopetukseksi.

Muu ryhmissä tapahtuva aikuisten harrastustoiminta suositellaan tauotettavaksi tai siirrettäväksi etätoiminnaksi.

Matkustelua suositellaan vältettäväksi.

 

Vierailujen rajoitukset sosiaali- ja terveydenhuollon yksiköissä

Vierailut sairaaloissa ja terveyskeskusten vuodeosastoilla kielletään muilta paitsi lasten ja nuorten osastoilta, saattohoidossa olevilta ja vakavasti sairailta. Synnyttäjällä voi olla mukanaan yksi tukihenkilö/puoliso.

Sosiaalihuollon yksiköissä mukaan lukien kehitysvammahuollossa pyritään järjestämään mahdollisuus turvallisille vierailuille

Maskisuositus

Kasvomaskin käyttöä suositellaan seuraavissa tilanteissa (THL:n perussuosituksen mukaisesti):

Julkisessa liikenteessä ja takseissa sekä matkustajille että kuljettajille.

Koronavirustestiin hakeutuvat henkilöt matkatessaan näytteenottoon ja ennen negatiivisen testituloksen saamista, mikäli joutuvat välttämättömän syyn vuoksi liikkumaan kodin ulkopuolella

Riskialueelta Suomeen saapuneet matkailijat heidän siirtyessään maahantulopisteeltä omaehtoiseen karanteeniin, tai jos heillä on omaehtoisen karanteenin aikana välttämätön syy liikkua kodin ulkopuolella

Lisäksi EPSHP:n sairaanhoitopiiri suosittaa kasvomaskin käyttöä seuraavissa tilanteissa:

Toisen asteen oppilaitoksissa toistaiseksi

Kaikilla julkisilla ja yksityisillä työpaikoilla kaikissa kohtaamisissa ja työpaikalla liikuttaessa

Sisätiloissa tapahtuvissa kokoontumisissa, esimerkiksi konsertit ja muut musiikkitilaisuudet, teatteriesitykset, elokuvateatterit ja muut esittävän taiteen tilaisuudet

Jääkiekko-ottelut ja muut yleisölle suunnatut sisätiloissa tapahtuvat urheilutapahtumat

Kirkkotilaisuudet ja muut uskonnollisten yhteisöjen tilaisuudet

Sisäliikuntatilat muulloin kuin liikuntasuorituksen ja peseytymisen aikana

Museot, kirjastot, galleriat

Kaupat, ostoskeskukset, virastot, ym. Asioimistilat. Erityisesti henkilökunnan suojautuminen on keskeistä.

Sisätiloissa sijaitsevat huvi- ja teemapuistot

Sisätiloissa järjestettävät kongressit, messut, näyttelyt, ja muut vastaavat tilaisuudet

Rahapeli- ja vedonlyöntipalveluihin käytettävät tilat

Rajatuissa ulkotiloissa järjestettävät tilaisuudet, joihin kertyy suuri määrä ihmisiä, kuten suuret ulkoilmakonsertit ja festarit

Työpaikoilla tauoilla huolehditaan turvaväleistä ja käytetään maskia niissä tilanteissa, joissa turvavälejä ei voida noudattaa.

Etätyö

EPSHP sairaanhoitopiirissä noudatetaan kansallista hallituksen etätyösuositusta.

Julkinen asiakaspalvelu pyritään pitämään mahdollisimman normaalisti avoinna.

 

Korona Nyrkin kokouksen osallistujat 11.1.2021

Jaakko Pihlajamäki, sairaanhoitopiirin johtaja, EPSHP, kokouksen puheenjohtaja

Mika Soininen, ylijohtaja, ELY

Tuula Hannila-Handelberg, ylilääkäri, THL

Tia Väisänen, tartuntatautilääkäri, THL

Heidi Ojala, johtava ylilääkäri, Kaksineuvoinen

Kirsti Kähärä, johtava ylilääkäri, LLKY

Jari Jokinen, hallintojohtaja, Seinäjoki

Miia Kaartinen, aluehallintoylilääkäri, AVI

Tommi Niemi, hallintojohtaja, EPSHP

Tiina Perä, johtava ylilääkäri, Seinäjoki

Elina Kärnä, infektioylilääkäri, EPSHP

Matti Rekiaro, ylilääkäri, EPSHPAnita Huhtamäki, tiedottaja, EPSHP

Hanna Hyvärinen, hallintosihteeri, EPSHP, kokouksen sihteeri

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä