Kauhavan lukio Koululiikuntaliiton mestariksi!

Kauhavan lukiolle kultamitalit.

Kauhavan lukion poikien joukkue voitti kultaa Kauhavalla tiistaina pelatussa Koululiikuntaliiton lentopalloturnauksessa. Alkuturnauksista finaaliin olivat tiensä selvittäneet myös Vaasan Lyseon lukion ja Oriveden lukion joukkueet.

Päivän ensimmäisessä ottelussa kohtasivat Kauhava ja Vaasa. Tiukan kolmen erän taiston jälkeen voitto Kauhavan lukiolle erin 2-1.

Kun Orivesi peittosi Vaasan samoin lukemin päivän toisessa ottelussa jäi iltapäivän viimeiseen peliin panokseksi kultamitalit.

Ensimmäinen erä eteni tasatahtia viimeisiin palloihin asti mutta viimeiset tärkeät pisteet Kauhavan joukkue hoiti varmasti ja rutiinilla. Kauhava hallitsi myös toisen erän alkupuolta ja mestaruus oli tulossa vahvasti kotijoukkueelle. Orivesi taisteli kuitenkin loppuun asti ja nousi toisen erän voittoon. Näin ratkaisu venyi kolmanteen erään.

Hienosti kannustaneen kotiyleisön riemuksi kolmas erä ja mestaruus Kauhavalle lukemin 25-20! Kauhavalle kultaa, Orivedelle hopeaa ja Vaasalle pronssia.

Kauhavan lukion joukkueessa pelasivat Aku Aalto, Liisi Kaljurand, Kevin Kuikka, Konsta Lehtola, Neea Leskelä, Ilmari Liinamaa, Saga Paussu ja Maija Tietäväinen. Valmentajana Petri Mäkipernaa, huolto Antti Kaappola.

Teksti ja kuvat: Antti Kaappola

Tämän kuvan tekstivastine: (tyhjä tekstivastine)