Kangasvuokot

Kangasvuokot


Kangasvuokkojen ryhmä koostuu 3-5 vuotiaista lapsista. Ryhmässä työskentelee tällä hetkellä 2 varhaiskasvatuksen opettajaa sekä 1 varhaiskasvatuksen lastenhoitaja, alueelleemma avustaa myös yksi lastenhoitaja. Varhaiskasvatuksen erityisopettaja ja perheohjaaja ovat myös käytettävissä tarpeen mukaan. Ryhmässämme työskentelevät usein myös vuorotyöntekijät, joita on talossamme kolme.
 
Toimintaa suunnitellaan ottamalla huomioon lasten mielenkiinnon kohteet ja ideat sekä heidän yksilölliset tarpeensa.
Päiväämme kuuluu päiväpiiri, jossa mm. lauletaan, loruillaan ja riimittellään sekä tutustutaan erilaisiin aihealueisiin ajankohtaisten teemojen kautta.
Kädentaitoja harjoitellaan mm. piirtämällä, askartelemalla ja maalaamalla pienryhmissä.
Arkeemme kuuluvat lasten leikkien lisäksi myös omatoiminen ja ohjattu liikunta sekä lauluhetket. 
Retkillä pyrimme käymään mahdollisuuksien mukaan. Ulkoilua on päivittäin aamupäivällä ja iltapäivällä.

Kangasvuokot on positiivinen ja iloinen ryhmä niin lapsineen kuin aikuisineen.

Yhteystiedot puhelin 044 770 2114