Globaalisivistyksen kompetenssien arviointimallin tavoitteena on tuottaa kompetensseja ja sivistystä, jotka auttavat yksilöitä ja yhteisöjä vastaamaan antroposeenin haasteeseen. Arviointimallilla tässä tarkoitetaan oppimisen käytäntöjä, jotka auttavat rakentamaan globaalisivistyksen kompetensseja. Keskeisessä roolissa näissä oppimisen käytännöissä on oman osaamisen jatkuva ja yhteisöllinen itsearviointi. Seuraavassa yksi ehdotus siihen, kuinka globaalisivistyksen kompetenssien oppiminen voisi tapahtua.

Tulevaisuustyöskentely ja arvokeskustelut

Globaalisivistyksen kompetenssien oppimisen ensimmäinen vaihe on tulevaisuustyöskentely. Tällä tarkoitetaan menetelmiä, jotka auttavat yksilöitä ja yhteisöjä rakentamaan toivottavaa ja mahdollista tulevaisuutta sekä herkistävät havaitsemaan jatkuvassa muutoksessa elävää toimintaympäristöä. Tulevaisuustyöskentely auttaa yhtäältä subjektiivisesta näkökulmasta hahmottamaan uutta metanarratiivia, joka vielä häämöttää horisontissa. Soveltuvia menetelmiä ovat mm. tulevaisuuskirjoitukset (ks. Tikkanen 2014) sekä Antti Eskolan (1984) kehittämä eläytymismenetelmä, jota Särkelä ja Suoranta (2016) ovat hyödyntäneet tutkiessaan nuorten tulevaisuuskuvia.

Subjektiivisten visioiden, utopioiden tai dystopioiden lisäksi tarvitaan myös yhteistä ja jaettua tulevaisuustyöskentelyä. Sen lisäksi että subjektiiviset tulevaisuuskuvat jaetaan oppivassa yhteisössä, voidaan jaetussa tulevaisuustyöskentelyssä hyödyntää tulevaisuudentutkimuksessa käytettyä Delfoi-asiantuntijamenetelmää. Delfoi-menetelmän avulla on mahdollisuus luoda skenaarioita mahdollisista ja mahdottomistakin tulevaisuuksista arvioimalla ja argumentoimalla dialogisesti tulevaisuusväitteitä, jotka pohjautuvat globaalisivsistyksen kompetensseihin ja toimintaympäristön tuottamiin muutospaineisiin. (ks. Kuusi 2013, Linturi 2007)

Pelkät yhteiset visiot riitä, vaan yhteisön uudistuminen edellyttää uskomusten, merkitysten ja todellisuuskäsitysten jakamista, reflektointia ja uudelleen suuntaamista. Reflektointia tapahtuu edellisessä vaiheessa, kun argumentoidaan tulevaisuusväitteitä. Uudellelleen suuntaamiseen tarvitaan lisäksi arvokeskusteluja, joissa globaalisivistyksen kompetenssit alistetaan eettisille päämäärille. Arvokeskustelut suuntaavat “eettistä kompassia” kohti yhteisiä tavoitteita. Tässä kyse on yhteisen ja jaetun vision rakentamisesta (vrt. Senge 1990). Tulevaisuustyöskentelyä ja sen yhteydessä käytävää arvokeskustelua tarvitaan edellä esitetyn mukaisesti sitoutumista tuottavan subjektiivisen perspektiivin rakentamiseen, toimintaympäristön muutosten ymmärtämiseen ja uusien toimintamallien hahmottamiseen. Tulevaisuustyöskentelyn ja arvokeskustelujen keskeinen tavoite on samalla rakentaa yksilön ja yhteisön tasolla uskoa siihen, että omaan ja yhteisön tulevaisuuteen voidaan oikeasti omalla toiminnalla vaikuttaa.

Globaalisivistyksen kompetenssien arviointi

Tulevaisuustyöskentelyn lisäksi tarvitaan sellaisia oppimisen käytäntöjä, jotka ovat kehyksenä toiminnalle arjessa ja joiden avulla tapahtuva itsearviointi ja itsereflektointi rakentaa orientaatiota maailmaan minän ja lähiyhteisön kautta. Tavoitteena on uuden metanarratiivin rakentaminen ja sen osaksi tuleminen.

Kognitiivinen taso

Arviointityökalun tulisi sisältää ensinnäkin kognitiivisella tasolla havainnollista tietoa globaalisivistyksen kompetensseista sekä toimintaympäristöstä ja sen muutosajureista. Havainnollisen tiedon ohella ja avulla voidaan myös laatia kompetensseista havainnolliset kuvaukset oman toimintakontekstin näkökulmasta. Samalla rakentuu henkilökohtainen suhde yleisiin kompetenssikuvauksiin. Kompetenssien yhteisölliseen konkretisointiin on hyvä osallistaa koko prosessiin osallistuvien yksilöiden ja yhteisöjen lisäksi sekä substanssin että pedagogiikan asiantuntijat, delfoi-menetelmän tavoin kaikki asiantuntijat ja asianosaiset (ks. Kuusi 2013, Linturi 2007).

Metakognitiivinen taso

Metakognitiivisella tasolla havainnollinen tieto antaa aineksia itsereflektioon, joka tässä on globaalisivistyksen kompetenssien reflektointia ja avaamista suhteessa omaan arkeen ja identiteettiin. Tässä prosessin toisessa vaiheessa yksilöt ja oppiva yhteisö suhteuttavat omaa osaamistaan edellisessä vaiheessa rakennettuihin havainnollisiin kuvauksiin. Samalla yksilöllistä osaamista määritellään ja reflektoidaan suhteessa arviointia tekevän yhteisön osaamiseen, sekä arvioidaan jo olemassa olevan osaamista suhteessa tavoiteltuun osaamiseen. Itsearviointiin voidaan ottaa mukaan myös “tunneindikaattori”, jossa oppija määrittää, onko osaaminen henkilökohtaisella mukavuus- tai epämukavuusalueella. Tunneindikaattoori osaltaan auttaa tunnistamaan emotionaalisen dissonanssin, jonka kohtaaminen voi olla transformatiivisen oppimisen kannalta välttämätöntä (Streling 2010).

Transformatiivinen taso

Arviointimallin kolmas transformatiivinen taso on toiminnan taso, joka konkretisoituu sekä yksilöllisinä ja yhteisöllisinä “haasteina” että laajempina projekteina. Yksilölliset ja yhteisölliset haasteet ovat konkreettisia tehtäviä tai tehtävänantoja, jotka ohjaavat toimintaan arjessa. Projektit puolestaan ovat laajamittaista yhteiskuntaan jalkautuvaa toimintaa, jota toteutetaan yhteisöissä ja yhteisöjen välisesti ja joka parhaimmillaan tuottaa rakentavaa yhteisöjenvälistä vuoropuhelua. Haasteet ja etenkin projektit suunnitellaan ja toteutetaan asianosaisten ja asiantuntijoiden yhteistyönä, ne myös dokumentoidaan. Haasteissa ja projekteissa kyse on eettisen kompassin ohjaamista teoista. Niiden toteuttaminen on oman elämänsä tekijäksi tulemista sekä merkitysten löytämistä yhteisöllisessä ja yhteiskunnallisessa kontekstissa. Yhteisöllisissä haasteissa ja projekteissa rakentuva osaaminen realisoituu muutoksina toiminnassa. Transformatiivisella tasolla alussa rakennetut yksilölliset ja sitten yhteisöllisesti jaetut visiot lihallistuvat. Yksilöllinen ja yhteisöllinen oman ja yhteisön osaamisen reflektointi globaalisivistyksen kompetensseihin ja opitun sanallistaminen jatkuu myös transformatiivisella tasolla.

Jako kolmeen tasoon tai portaaseen on viitteellinen. Globaalisivistyksen kompetenssien oppimisen ja uuden metanarratiivin rakentamisen lähtökohtana on tieto, jota rakennetaan ja reflektoidaan yhteisöllisesti sekä muutetaan arkeen ulottuvaksi toiminnaksi, mikä taas auttaa jäsentämään ja syventämään tietoa omien kokemusten rikastamana. Edellä kuvatussa prosessissa tulevaisuuskirjoitukset- tai kuvat, skenaariot, arvokeskustelut, osaamisen reflektointi sekä toteutetut haasteet ja projektit kertyvät oppimisportfolioon vaikkapa osaamismerkkien perustaksi.

Teksti: Jukka Tikkanen

Lähteitä ja lisätietoa:
Eskola, A. 1984. Uhka, toivo ja vastarinta. Helsinki: Kirjayhtymä.
Kuusi, O. 2013. Delfoi-menetelmä. Teoksessa Kuusi, Osmo & Bergman, Timo & Salminen, Hazel (toim.): Miten tutkimme tulevaisuuksia? Tulevaisuuden tutkimuksen seura ry, Acta Futura Fennica 5.
Linturi, H. 2007. Delfoin metamorfooseja. Futura 1/2007.
Senge, P. 1990. The Fifth Discipline: The Art & Practice of the Learning Organization. Currency.
Särkelä, E. & Suoranta, J. 2016. Nuorten tulevaisuuskertomukset.
Tikkanen, J. 2014. Bändilinja kehittää kompetenssejaan. Futura 3/14.