Lukuvuoden 2024-2025 varrelta
On hämmentävää, että jälleen on tullut aika koota yhteen lukuvuoden muistot ja tapahtumat. Vastahan tämä alkoi! Ennen kuin kesän lomasuunnitelmat ja osalla varmaan myös kesätyöt täysin vievät mennessään, kannattaa hetkeksi pysähtyä muistelemaan nyt päättyvää lukuvuotta. Myönteinen muistelu vahvistaa minuuden tunnetta ja sen avulla voi merkittävästi lisätä omaa hyvinvointia, arvostusta ja hyväksyntää itseä kohtaan. Sillä on merkitystä, millaista tarinaa itsestäsi kerrot, vaikka vain itsellesi! Lukuvuoteen on voinut sisältyä vaikeuksia ja pettymyksiäkin, mutta ei pidä jäädä vellomaan pettymykseen. Pettymykseen, ristiriitoihin ja vaikeuksiin liittyy myös myönteistä, kokemus selviytymisestä ja ehkä jonkin uuden oivaltamisestakin. Muistellessa pyri keskittymään asioiden myönteisiin puoliin ja suhtaudu epäonnistumiseen hyväksyvästi. Samaa virhettä ei kannata toistaa kahdesti, mutta epäonnistumisen pelko on suurin este unelmien toteutumiselle ja lähes aina kannattaa yrittää uudelleen.
Vuoden 2024 lopulla vahvistetun lain mukaisesti lukiomme rahoitusasema muuttuu tulevien vuosien aikana merkittävästi. Huolimatta uudistuksen aiheuttamista tummista pilvistä, lukiomme kehittäminen on jatkunut aktiivisena. Lukuvuoden aikana ympäristökasvatuksen opiskelijat ovat jatkaneet ympäristön tutkimusta niin kotimaassa kuin ulkomailla. Pesämäen moottoriradan monimuotoistamistyöt ovat jatkuneet aiempien vuosien tapaan samoin kuin mehiläispesien hoito, johon kuului jälleen myös hunajan kerääminen. Konkreettinen ympäristötyö piristää arkea ja tuo mukavaa vaihtelua luokassa istumiseen. Honkajoen lukio oli lokakuussa mukana myös Euroopan Geoparkien verkoston tapaamisessa Islannissa, jossa ympäristökasvatuksemme sai runsaasti positiivista huomiota. Ei olekaan yllätys, että lukiomme opettaja, Kalle Männistö valittiin myöhemmin syksyllä vuoden biologian ja maantieteen opettajaksi! Honkajoen lukion vuosi huipentui tänä lukuvuonna Erasmus+ -rahoitteiseen Itämeri–kierrokseen, jonka aikana lukiolaiset matkasivat bussilla Itämeren rantavaltioissa syventäen ymmärrystään Itämeren alueen yhteisistä piirteistä ja eroista. Lukiomme solmi myös koulutusyhteistyötä vahvistavan sopimuksen Hämeen ammattikorkeakoulun kanssa ja jatkossa opiskelijamme voivat opiskella lukioaikanaan ns. väyläopinnot ja hakea opiskelijaksi ilman pääsykokeita.
Tänä lukuvuonna lukiomme on yhdessä 10 muun satakuntalaisen lukion kanssa kehittänyt oppimisen tuen järjestelyjä. Hankkeen kautta saimme lisäresurssia erityisopetukseen, joka lukiossa suuntautuu useimmiten oppimistaitoihin, kuten aktiivisen oppimisen menetelmiin, ajanhallintaan ja lukustrategioihin. Hankkeesta on myös järjestetty opettajille koulutusta, jonka avulla olemme toivottavasti valmiimpia vastaamaan syksyllä voimaan tulevaan laki- ja opetussuunnitelmamuutokseen. On kuitenkin muistettava, että lukiossa opiskelija kantaa itse vastuun oppimisestaan. Opiskelijan oikeus saada opetuksen lisäksi tukea oppimiseen vahvistuu 1.8.2025 alkaen, mutta edelleen lukio-opiskelijalta edellytetään aktiivisuutta ja oma-aloitteisuutta, jotta tuesta on apua.
Useamman vuoden tauon jälkeen saimme kevätlukukaudeksi vaihto-opiskelijan vieraaksemme. Pienessä lukiossamme opiskelijat ja opettajat tulevat helposti tutuiksi, mikä lienee ollut vaihto-opiskelijallemme jotain täysin uutta. Tästä huolimatta yhteisöllisyyden vahvistaminen on meille tärkeää, jotta mahdollisten haasteidenkin keskellä lukioon on mukava tulla. Lukuvuoden aikana teemapäiviä ja tapahtumia ovat järjestäneet niin opettajat kuin opiskelijat, ja aktiivinen opiskelijakunnan hallitus on huolehtinut esimerkiksi lukion ja yhtenäiskoulun joulujuhlan ja monen muun tempauksen järjestelyistä. Suuri kiitos jokaiselle järjestämiseen osaa ottaneelle, työnne on arvokasta! Perinteeksi muodostunut lukioiltamat piristi joulukuista pimeyttä, kun kokoonnuimme yhdessä viettämään iltaa lukiolle. Lisäksi eri urheilulajien turnaukset ovat tuoneet mukavaa säpinää, puhumattakaan lukion ja yhtenäiskoulun yhteisestä bändistä Lovetusta, joka on lukuvuoden aikana esiintynyt myös koulun ulkopuolella! Toivomme Lovetulle pitkää ikää ja menestystä!
Väistämättä päivien pidentyessä ajatukset kääntyvät kohti kesää, kiireettömyyttä ja lämpöä, joka tuo mukanaan kaivatun tauon aherrukseen. Iloitsen silti jo nyt jälleennäkemisestä elokuussa kaikkien jatkavien opiskelijoiden ja opettajien kanssa ja toivotan samalla kaikkea hyvää jokaiselle, jonka oppiminen ja arki jatkuu syksyllä toisaalla. On ollut suuri ilo tehdä työtä kanssanne tänäkin lukuvuonna, kiitos jokaiselle!
Kun kesällä kedolle selälleen käy,
siellä unelmat ja haaveet itää.
Siellä elämään särmää ja säihkettä saa,
siitä päivittäin nauttia pitää.
Kankaanpäässä 2.6.2025
Mari Fabig
rehtori Honkajoen lukio