Värikylvyt
INFO
ALLERGIAT
Jos osallistuvalla lapsella on todettu allergioita ilmoitathan niistä ennen kurssin alkua osoitteeseen opisto@kalliola.fi. Työpajoissa käytetään vauvoille sopivia elintarvikkeita ja voimakkaasti allergisoivia materiaaleja pyritään lähtökohtaisesti välttämään.
OPETUSTILA
Värikylvyt järjestetään Setlementtitalolla osoitteessa Sturenkatu 11. Opetuspaikka on toisessa kerroksessa oleva Alli Trygg-sali. Vaunujen kanssa pääsee liuskaa pitkin Setlementtitalon aulaan. Vaunut pitää jättää alas naulakoille. Opetustilaan kulku on Infon ohi ja oikealle raput ylös tai hissillä. Opetustila ensimmäinen ovi oikealla. Kengät tulee jättää tilan ulkopuolelle.
Vessat ja vesipisteet löytyvät käytävän vasemmalta puolen, aulasta. Kurssin jälkeen voitte jäädä syöttämään vauvaa toisen tai ensimmäisen kerran aulaan.
TYÖSKENTELY
Värikylpy on kuvataiteellinen työpaja, jossa edetään moniaistisesti materiaalien, värien ja valon kokemisesta, tunnustelusta ja havaitsemisesta itse tuotettuun jälkeen. Työskentely alkaa virittäytymisellä ja päättyy maalaamiseen. Työskentely etenee lapsen tahtisesti, eli hänen kiinnostuksensa mukaan, yhdessä aikuisen kanssa. Työpaja aloitetaan yhdessä ryhmänä, työskentelyn jatkuminen ja päättäminen joustavat lapsikohtaisesti.
Työskentelyssä käytetään turvalliseksi todettuja materiaaleja, myös elintarvikkeita. Hauskinta on, jos lapsi saa kontaktin materiaaleihin käsillä ja jaloilla, joten mieluiten työpajassa ei pidetä sukkia vauvan jaloissa.
Huomioi, että käytettävät maalausaineet ja lattialle roiskunut vesi voivat olla todella liukkaita. Jotta lapsi pysyy toiminnan keskiössä, on aikuisten keskityttävä työskenneltäessä lapseen. Työpajatilassa vältetään ruokailua, mutta imetys/tuttiruokinta on aina sallittua.
MITEN VALMISTAUTUA TUNTIIN
- Lapselle vaihtovaatteet
- pussi märkien työskentelyvaatteiden kotiin vientiä varten
- pyyhe tai puhdistuspyyhkeitä peseytymistä varten.
TEOKSET
Kuivuttuaan teokset siirretään alakerran infoon josta ne voi noutaa talon aukioloaikojen mukaisesti. Paras on jos edellisen kerran työ napataan matkaan seuraavalta kerralta lähdettäessä. Töitä säilytetään lukukauden ajan ja lukukauden loputtua hakemattomat työt heitetään pois.