Mitä seuraa, jos sovittuja käytänteitä ja koulun sääntöjä ei noudateta?

• kiusaamistilanteissa noudatamme Väkivallan, kiusaamisen, häirinnän ja syrjinnän vastataista toimintamallia.
• käytössämme on myös lainvastaisiin tekoihin puuttumisen malli esimerkiksi väkivaltatilanteissa.
• ensisijaisena keinona kaikissa tilanteissa käytämme kasvatuskeskustelua, muita seuraamuksia voivat olla
➢ jälki-istunto
➢ tahallisuudella tai piittaamattomuudella aiheutetun vahingon siivoaminen, korjaaminen tai korvaaminen
➢ häiritsevän, vaarallisen, uhkaa aiheuttavan tai laittoman esineen pois ottaminen
➢ opetukseen osallistumisen evääminen osaksi koulupäivää sekä myös seuraavan päivän osalta
• tekemättä jätetyt läksyt voidaan määrätä tekemään koulun jälkeen opettajan tai ohjaajien avustamana luokassa tai läksykerhossa
• oppilaan vakava tai toistuva sääntöjen rikkominen saa huolen heräämään ja voi käynnistää oppilashuoltotyön tai kurinpitorangaistusmenettelyn (keinoina kirjallinen varoitus rehtorilta tai määräaikainen erottaminen)