Työelämään tutustuminen
Koulukohtainen
TET, työelämään tutustuminen
Vaajakummun koulun yläluokkien oppilaat osallistuvat työelämään tutustumisen jaksoille (TET) jokaisella luokkatasolla.
Lukuvuonna 2015 – 2016 Vaajakummun koulun 7. luokkien TET käsittää työelämään tutustumista sekä koululla että koulun ulkopuolella. Loka – marraskuussa jokainen 7. luokan oppilas työskentelee vuorollaan puoli koulupäivää koulun keittiössä ja puoli koulupäivää koulun siistijöiden kanssa. Ennen koulun sisäisiä TET-päiviä oppilaat perehtyvät tuleviin työtehtäviinsä luokassa vierailevan asiantuntijan johdolla. Kahtena päivänä oppilaat tutustuvat oman lähiaikuisensa (esim. vanhempi, isovanhempi, kummi) työpaikkaan ja –tehtäviin. 7. luokan oppilaiden koulun ulkopuolinen TET on viikolla 48.
8. luokkien TET-viikko järjestetään 8. – 12.2.2016 ja 9. luokkien TET-viikko 14. - 18.9.2015. TET-viikon aikana oppilaat tutustuvat yhteen, itse valitsemaansa työpaikkaan ja sen ammatteihin.
Yritysvierailuilla keskitymme pääsääntöisesti koulumme ympäristössä oleviin yrityksiin. Tutkimme myös mahdollisuutta jatkaa tiiviimpään koulu & yritys –yhteistyötä esim. kummiyritys-toiminnan kautta sekä mahdollisuuksien mukaan myös opettajien yritysvierailuilla. Vaajakummun koulun oppilaiden työ- ja yrityselämään tutustumisesta vastaa koulun oppilaanohjaaja yhteistyössä yrittäjyys-ameban kanssa.